21. syyskuuta 2021

Säkenöivää blogiseuraa

Lauantaini täyttyi kulttuurista ja säkenöivästä blogiseurasta. Olipas mahtava päivä.

Sain kesällä Tarulta (https://sutkautuksia.blogspot.com/) ja Pinkiltä (https://meneeohi.blogspot.com/) kutsun tulla lounastamaan. Pinkki toi lomareissultaan Turusta mukanaan Marikan  (https://kinttupolut.blogspot.com/) Helsinkiin lounaalle. Marikan kanssa olemme treffanneet muutamia kertoja aikaisemmin, ensimmäisistä treffeistä taitaa olla melko lailla viisi vuotta. Olemme seuranneet Tarun ja Pinkin kanssa toisiamme somessa kymmenisen vuotta ja vihdoimme tapasimme nenäkkäin. Lounaalla virisi heti ajatus toisesta tapaamisesta ja Taru ja Pinkki kutsuivat mukaan Leonidan (https://arkitaivas.blogspot.com/), jonka minä olenkin tuntenut jo reilut 10 vuotta. Tapasimme säkenöivässä seurassa lauantaina.

Aloitimme Marikan kanssa lauantain erittäin mielenkiintoisella esityksellä, jossa yhdistyi monologinäytelmä, musiikki ja opastettu kiertokäynti. Kyseessä oli Kreivitär Amalien draamakierros Aleksanterin teatterissa. Kreivitär Amalie oli Aleksanterin teatterin perustajan kreivi Nikolai Adlerbergin saksalainen puoliso. Kierroksen aikana kreivitär Amalie kertoo hänelle rakkaan teatterin perustamisesta ja sen alkuvaiheistaan sekä ihmeellisestä elämästään Saksassa, Venäjällä ja Suomessa.

Aleksanterin teatteri. Aleksanterin teatteri, kuva lainattu https://yle.fi/

Aleksanterin teatteri on minulle tuttu, koska olihan se vuosikymmenten ajan kansallisoopperan ja -baletin kotiteatteri. Teatterin varhaiset vaiheet olivat minulle tähän saakka täysin tuntemattomia. En tiennyt, että teatterin perusti venäläinen, tosin ruotsalaissukuinen, kenraali Nikolai Adlerberg, joka toimi Suomen suurruhtinaskunnan kenraalikuvernöörinä 1866–1881. Kenraalikuvernööreistä minulle on historian tunneilta jäänyt sellainen muistijälki, että kukaan heistä ei ollut pidetty ja kaikki vihatuin oli Bobrikov, joka salamurhattiin. Adlerberg oli suuri oopperan ystävä ja teatterin ensimmäinen esitys oli italialaisen oopperaseurueen esittämä Faust. Iso osa Aleksanterin teatterin ohjelmistosta oli suunnattu Suomessa asuvalle venäläisväestölle. Todella kaukaiselta tuntuu aika Venäjän suurruhtinaskuntana, vaikka minun isovanhempani ovat syntyneet Venäjän vallan aikana.

Kierros oli mukaansa tempaava. Amalien roolissa toimiva Anastasia Trizna oli niin ihastuttava. Aivan kuin hän olisi todellakin kaunis kreivitär Amalie, joka tuli menneisyydestä esittelemään hänelle rakasta teatteriaan.

Kreivitär Amalie

Ensimmäisellä parvella

Upeaääninen Amalie laulaa kuuluisan venäläisrunoilijan Tjutchev hänestä kirjoittaman runon. Tjutchev myös kosi Amalieta, mutta vanhemmat eivät suostuneet.

Kierroksella pääsee tutustumaan myös sellaisiin tiloihin Aleksanterin teatterissa, jonne tavallinen teatterivierailija ei pääse. Kävimme ihastelemassa teatterin keisarin sviittiä sekä keisarin aitiota.


Marika keisarin sviitissä


Keisarin aitio

Keisarin aitio sisältä päin, näkyvyys lavalla on muuten todella kehno

Kierros päättyi Aleksanterin teatterin lavalle.


Todellakin suosittelen kierrosta. Tällä hetkellä ne toteutetaan max 20 henkilön ryhmässä ja tilaisuudessa tulee käyttää maskia. Liput oli 20€.
https://www.aleksanterinteatteri.fi/kreivitar-amalien-teatterikierrokset

Aleksanterin teatterista jatkoimme lounaalle Hietalahden kauppahalliin ja sieltä Akseli Gallen-Kallelan ateljeemuseoon Tarvaspäähän. Tarvaspää on yksi harvoista pääkaupunkiseudun tunnetuista museoista, joissa en ole käynyt, vaikka se sijaitsee melkein työmatkani varrella.

Tarvaspään ateljeemuseo

Tarvaspään viehättävä kahvila

Kaiken ihanan kulttuurin jälkeen olikin vuorossa sädehtivää, keksiäkäisten naisten energiaa. Tapasimme meillä illallisen, skumpan ja poreilun merkeissä.

Tarun tekemää ihanaa leipäjuusto-pastasalaattia

 
Suppilovahverokeittoa

Leonida toi kakun, vaikka se oli tuhtia syötävää, niin tämän vain jäi jääkaappiin, kun pojatkin kävivät maistelemassa sitä

Suklaata oli yllin kyllin, vieressä Leonidan tekemä pieni, suloinen kukkakimppu

Makean vastapainoksi vähän suolaista

Säkenöivät keksiäkäiset kylpevät

Illan keskustelunaiheena oli ystävystyminen keski-iässä, treffailu, pitkät parisuhteet, koirat, työ ja vaikka mitä. Todettiin kaikki, että on mahtavaa, kun mielenkiintoisiin ihmisiin voi tutustua ja ystävystyä ihan kaikenikäisenä ja erilaisissa konteksteissa, kuten vaikka blogien kautta.
 
Kiitos ihanasta päivästä mahtavat bloginaiset!


18 kommenttia:

  1. Kiitos itsellesi, oli kyllä supersäkenöivää ja rennon leppoisaa - ihan mahtava yhdistelmä. Pian uudestaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pian uudestaan!
      Ja tsemppiä ja iloa ensimmäiseen työviikkoon!

      Poista
  2. Kylläpäs kirjoitit kivasti tuosta päivästä.
    Nautin teidän kaikkien seurasta kovasti. Niin tuttuja, kun lukenut pään sisältöä vuosia ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se jännää, kun ekan kerran tapaa ihmisen, jonka elämää on seurannut melkein vuosikymmenen :)
      Kiva kiva päivä. Kiitos ja pian uudestaan jotain!

      Poista
  3. Olipa teillä hieno päivä! ja mielenkiintoisia käyntikohteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivä oli kiva, ruoka ja seura hyvää :) Eli kaikki kohdillaan.

      Tykkäsin tosi paljon tuosta teatterihommasta. Aivan loistava idea!

      Poista
  4. kiitos loistokkaasta hostaamisesta <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. My pleasure!
      Ehkä nähdään seuraavan kerran nunnaluostarin huudeilla :)

      Poista
  5. Mukavan kuuloinen blogitapaaminen! <3

    VastaaPoista
  6. Teillä on ollut hieno päivä ♡ Loistava seura ja mielenkiintoiset käyntikohteet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli onnistunut päivä! Loistavan seuran ja mielenkiitoisten kohteitten lisäksi oli myös hyvää ruokaa :)

      Kivaa viikonloppua!

      Poista
  7. Onpa teillä ollut kiva tapaaminen ja tuo teatteri - aivan huippu! Kyllä korona-ajan aikana on syntynyt kaipuuta erilaisia asioita kohtaan. Odotan 'patojen aukeamista' ja tapahtumien virtaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivä oli ihana :) Kyllähän tässä on ollut monenlaisia kulttuuritapahtumia jo kova ikävä! Samoin sitä että voisi huoletta tavata ihmisiä kahviloissa ja ravintoloissa. Toisaalta olen kyllä myös oppinut tästä ajasta sen, että vähempikin meneminen riittää, minulla kun helposti käy niin, että kivoja juttuja tulee haalittua kalenteriin liikaa.

      Kivaa viikonloppua!

      Poista
  8. Kyllä blogihommelit on vaan mahtavia, kun sieltä löytyy ystäviä. Niin kivaa menoa ja meininkiä ja hyvien ystävien kanssa sitä voi höpötellä kaikesta maailman ja taivaan välillä.

    Mukavaa viikonloppua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen saanut monta ystävää blogien välityksellä, osa heistä on ollut elämässäni jo 11 vuotta. Yhteisöllisyys ja ystävät ovat olleet yksi suurimmista syistä, miksi olen jaksanut harrastaa bloggaamista kohta 12 vuotta.

      Kivaa uutta viikkoa Tiia!

      Poista
  9. Ihana tuo Aleksanterin teatterin kierros ja rakennuksellahan on mielenkiintoinen historia. Täytyy itsekin piipahtaa jossain vaiheessa kierroksella.
    Ihana tapaaminen teillä blogikamujen kera. Blogi on antanut minullekin uusia ystäviä ja mekin olemme aikoinaan tavanneet juuri Lohjalle suuntautuneen blogimatkan tiimoilta :D

    Kivaa viikonloppua Rva Kepponen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tykkäsin kovasti Aleksanterin teatterin kierroksesta, kreivitär Amalien esittäjä sopi rooliinsa niin hyvin ja oli tosi mielenkiintoista päästä kurkistelemaan teatterin tiloihin, jonne yleisö ei yleensä pääse.

      Minä olen saanut blogin kautta useampiakin ystäviä, osa on ollut elämässäni jo 11 vuoden ajan. Minä muistan myös että tapasimme Lohjan matkan yhteydessä. Jos oikein muistan, niin kyseessä oli joulumarkkinaretki, jossa kävimme joulumarkkinoilla Lohjan lisäksi myös Tammisaaressa.

      Kivaa uutta viikkoa!

      Poista