26. elokuuta 2020

Viidakkoretki helsinkiläisittäin

Helsingin kaupungilla on ihana tapa kasvattaa muutamalla pellolla kukkia, joita kaupunkilaiset saavat poimia loppukesästä omaksi ilokseen. Kun pojat olivat pieniä, kävimme useampina kesinä poimimassa kukkia Haltialan tilalta. Haltialan pelloilta on saanut ainakin auringonkukkia ja ruiskukkia. Muistan kuinka auringonkukat olivat joskus pidempiä kuin meidän pitkän huiskeat lapset. Pojista oli hienoa saada itsensä mittainen auringonkukka. Sittemmin kukkareissut ovat jääneet tekemättä, mutta viime sunnuntaina ehdotin Hra Kepposelle retkeä vaihteeksi Tuomarinkylään kukkia poimimaan.

Tuomarinkylässä meitä odotti jymy-yllätys. Auringonkukkapelto oli hurjan iso ja lisäksi todella tiheä. Se hohti keltaisena pitkälle. Suurin yllätys oli auringonkukkien pituus, ne olivat venähtäneet todella korkeiksi. Suomalainen mies on lyhyt niiden rinnalla.


Auringonkukkapeltoon oli tallattu kulkuväyliä, muuten tiheässä pellossa kulkeminen olisi ollut hyvin hankalaa. Paikoittain auringonkukan varsia oli tallaantunut kulkuväylälle kuin matoksi. Ensimmäiseksi jättipitkistä auringonkukista tuli mieleen vanha kunnon Muumilaakson jakso Taikasiemeniä valtamerestä. Toiseksi mieleeni tuli auringonkukkien keskellä samotessa elokuvien huikean korkeat sokeriruokopellot. Tuntui jopa hiukan epätodelliselta samoilla noin jättipitkien kukkien keskellä.

Hra Kepponen auringonkukkaviidakossa


Koronalook on jäänyt ihan päälle: ei meikkiä ja tukkakin on takussa.



Me tykkäsimme viidakkoreissusta kovasti! Eikä tässä viidakossa ollut edes mitään epämiellyttäviä hyönteisiä.
 
Mikäli menet ihastelemaan auringonkukkaviidakkoa kannattaa varautua siihen, että pelto voi olla mutainen sateista johtuen. Kannattaa valita hyvät ja helposti puhdistettavat jalkineet. Auringonkukkien varret katkeavat helposti vaikka Fiskarsin saksilla.

Joku pieni oli hukannut saappaansa, niinpä teimme tälläisen hieman paremmin huomiota saavan asetelman saappaasta

8 kommenttia:

  1. Vaikka olen koko ikäni asunut Helsingissä, en ole koskaan hakenut auringonkukkia Haltialasta - nyt on korjattava asia hetimmiten. Iloa viikkoon <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkia saa ainakin Haltialasta ja Tuomarinkylästä. Kannattaa käydä hakemassa ja samalla ihailemassa viidakkoa!

      Kivaa viikonloppua!

      Poista
  2. Ihana asetelma <3 Auringonkukat on kyllä upeita suurena peltona!

    VastaaPoista
  3. Ihan huikeita, täällä Porvoossa ei ole noin pitkiä lainkaan. Siis hehe noihan voisi oikeasti olla lihansyöjäpetoja melkein, kun ovat niin valtavia. Vitsi miten upeita kyllä.

    Kivat kuvat. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä tuossa olisi kauhuleffan ainakset kasassa, kun illan härmärtyessä auringonkukat alkaisivat popsia pellolla olevia ihmisiä :D :D :D

      Kivaa viikonloppua!

      Poista
  4. Vau mikä auringonkukkapelto! Ja hauska asetelma. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin mahtava pelto. En tiedä, millä sitä on lannoitettu, kun kasvu on ollut noin hurjaa :D

      Kivaa viikonloppua!

      Poista