Täysi kymppi!!!

Hyvänen aika sentään! 1.10.2019 oli pienimuotoinen merkkipäivä, jota unohdin juhlia. 1.10.2019 tuli täyteen 10 vuotta siitä, kun postasin blogini ensimmäisen postauksen. En osannut kuvitellakkaan, kuinka pitkäikäinen harrastus bloggaamisesta minulle tulikaan. Olen selvästi tarvinnut kanavaa, johon kirjata asioita muistiin, purkaa ajatuksia ja saada vertaistukea.

Blogini aloitin aivan erilaisessa elämäntilanteessa. Olin kotiäitinä. Kuopus oli vajaan vuoden, keskimmäinen 2,5v ja esikoinen melkein 5. Olin ollut kotona keskimmäisen syntymästä saakka ja tarvitsin harrastuksen. Harrastaminen ei ollut helppoa, tarvitsin sellaisen harrastuksen, jota pystyi tekemään kotona ja pienissä pätkissä. Niinpä aloin harrastamaan käsitöitä ja askartelua. Aluksi blogini sisältö keskittyi paljon käsitöihin. Ompelupostauksia on kertynyt 53, kankaanpainantapostauksi 31 ja korttiaskartelupostauksia 85kpl. Postauksia on 1340. Miljoonan kävijän rajapyykki on ylitetty jo vuosia sitten.

Blogini ensimmäinen postaus esitteli tuunaamiani lastenvaatteita. Ompelun ohella innoistuin kankaanpainannasta

Olen muuten myynyt jossain vaiheessa kirpparilla kaikki sillä hetkellä pieneksi jääneet itse tehdyt ja tuunatut lastenvaatteet. Kaikki ovat menneet kaupaksi :) 

Esikoinen tykkäsi merirosvopaidastaan paljon. Toki ykköseksi nousi kaikki Pokemon-vaatteet

Innostuin käsitöistä niin, että hankin uuden ompelukoneen ja saumurinkin. Muutama vaate valmistuin myös minullekin. Vuonna 2013 tein koko vuoden matkatöitä ja silloin käsityöt jäivät. Harmittaa. Olisi kiva vieläkin harrastaa käsitöitä. Lastenvaatteiden sijasta haluaisin tehdä vaatteita itselleni. Ehkä jossain vaiheessa minulla on taas aikaa ompelulle ja toivottavasti taidot palautuvat. Olen nimittäin opetellut saumurin käytön ja monta käytännön kikkaa blogini aikana.

 Olen painanut kuvat kankaalle ja ommellut paidan itse

 Olen myös treenannut helppoja aplikointeja, tässä dino tehtynä valmisvaatteeseen

Metsolan joustofroteekankaat olivat pitkään suosikkejamme

Kuvassa keskimmäinen ja kuopus. Onko ne joskus olleet noin pieniä?!

Hyvin nopeasti aloin kirjoittamaan muistiin poikien edesottamuksia. Niitä on vuosien varrella riittänyt. Ihan joka lähtöön. Olisin varmaan unohtanut monet niistä ilman blogia. Alla muutama linkki vuodelle 2011, joka antaa hyvän käsityksen meidän perheen menosta.

https://pikkukepponen.blogspot.com/2011/03/naisena-pikkupoikien-maailmassa.html 

https://pikkukepponen.blogspot.com/2011/04/kettuskepponen.html 

https://pikkukepponen.blogspot.com/2011/06/bisnesmies.html 

Ja sitten vielä muisto vuodelta 2013.  Ei ole meno muuttunut

https://pikkukepponen.blogspot.com/2013/01/grande-vedatysta.html

https://pikkukepponen.blogspot.com/2013/05/vihrean-timantin-metsastys.html 

  

Sitten muutama kuvamuisto

Kuopuksen Maizena-kepponen

 Pöhköläisillä oli sellainen jääkiekkokypäräinnostus, että kypärää ei saanut päästä pois millään

Joku oli käynyt salaa lakupussillani napsimassa lakuja ja tipauttanut pussiin Legoukon pään

 

Blogimaailma oli aivan erilainen, kun aloitin. Ammattimaisia toimijoita ei juurikaan ollut, ei kaupallisia yhteistöitä eikä kukaan bloggaaja miettinyt kohderyhmää tai kerännyt kävijöistä statistiikkaa. Kuvatkin olivat pieniä ja pimeitä eikä kukaan osannut edes aavistella, että joskus tulevaisuudessa blogien kuvat ovat kuin naistenlehdistä ja joillekin bloggareille ammattikuvaajat tuottavat tarvittavat kuvat. Silloin sisällöksi riitti kirjoittaa arjesta ja tavallisestä elämästä, usein ihan tajunnanvirtatyyliin. Blogiskenen sisällön laatu on noussut alkuajoista hurjasti. Minä kaipaan välillä menneitä aikoja, jolloin blogit olivat rennompia ja enemmän kirjoittajansa näköisiä. Tänä päivänä on välillä vaikea erottaa blogeja toisistaan, kirjoittajat ovat olleet samoissa tilaisuuksia, ottaneet samanoloisia kuvia ja valmistaneet samat somehittiruuat ja ostaneet samat somehittitavarat.

 Taitaa olla aivan alkupään kuvia minusta, jossa näkyy kasvotkin, vuodelta 2013

Joudun heti toteamaan, että näytänpäs paljon nuoremmalta ja hoikemmalta

Ehkä kaipaan menneitä aikoja sen vuoksi, että taidan olla hieman jämähtänyt sen ajan kuvioihin. Bloggaan edelleen puolianonyyminä ja ajatus minkäänasteisesta itseni "brändäämisestä" tuntuu mahdottomalta. Pääasiallisesti en ole kiinnostunut kaupallisista yhteistöistä. Syynä "anonymiuteen" oli pitkään työni. Olin useamman vuoden työnantajani myynnin teknisessä tuessa. Eli kun myyntiorganisaatiot pitkin maailmaa tarvitsivat apua esimerkiksi vaikka tarjousten esittelyyn (termi bid defence kuvaa tilaisuuksia hyvin), niin minä lensin avuksi. Nainen näissä hommissa on harvinaisuus, enkä halunnut, että asiakkaani löytävät nimeäni googlaamalla blogini. En halunnut, että asiakkaat tietävät, mitä söin viime viikonloppuna ja miltä lapseni näyttävät. Ajattelin, että se vaikuttaisi asemaani asiantuntijana negatiivisesti. 

 Työmatkajuttujakin blogiini on kertynyt melkoisesti. Tämä kuva on seikkailustani Moskovassa, jossa kävin peräti kahdessa väärässä Holiday Inn hotellissa, ennenkuin löysin sen missä varaukseni oli

Välillä olen miettinyt, että onko aika ajanut ohitse harrastelijan "teksti"blogista. Minä seuraan blogeja nimenomaan sen takia, että kirjoittajalla on jotain kerrottavanaan - mielipide, tarina arjesta, jotain mikä on ollut hänen mielessään niin paljon, että se on purkautunut sanoiksi. Pari kertaa olen ajatellut lopettaa, mutta olen sittenkin päätynyt jatkamaan. Suurin syy lopettamiselle on ajankäyttö. Näihin postauksiin menee yllättävän paljon aikaa. Yksi kipinä jatkamiselle on ollut se, että ajattelin kuinka mahtavaa olisi saada vuosikymmenen edestä ajankuvaa ja perheemme tapahtumia talteen. No, se on nyt kasassa. 

Entä tästä eteenpäin, kun vuosikymmen on kasassa? Lopettaako vai eikö? Alustavasti ajattelin, että jatkaisin kenties jopa siihen saakka, kunnes vanhin lapsistani on täysi-ikäinen. Mikä elämänkaaren pienten muistiinpanojen kimara blogini olisikaan, kun se kattaisi lasten kasvua taaperosta täysi-ikäisyyteen ja muuta elämääni siinä sivussa. Kai se teini-ikäkin pitäisi saada jotenkin dokumentoitua. Noh, katsotaan mihin rahkeet riittävät.

Mikä tänne blogimaailmaan vetää? Muistojen tallentamistakin suurempi syy ovat ihmiset. Blogi on parhaimmillaan kanava ajatusten, näkemysten ja kokemusten vaihtoon ja avartaa sekä kirjoittajan ja lukijan maailmaa edes pikkiriikkisen. Kukaan ei maailmankuvaa avartavan sisällön tuottamiseen jatkuvasti, mutta silloin ne hetket, kun oivaltaa jotain uutta, ovat kultaakin kalliimmat. 

Kun pitkään seuraa toisten bloggaajien elämää ja ajatusmaailmaa heistä tulee tuttuja. Bloggaaja voi tuntua tutulta, vaikka ei olisi ikinä tavattukaan. Heidän kuulumisiaan myös kaipaa. Osa blogimaailman tyypeistä on siirtynyt ei-virtuaalimaailman ystäviksi. Osan kanssa tavataan useastikin vuoden aikana, osan kanssa kerran vuoteen tai harvemmin. 

Kiitos Sinulle mukana kulkemisesta!