27. lokakuuta 2019

Syksyn ilopilkut

Esikoinen ja Hra Kepponen palasivat torstai-iltana Espanjasta kotiin. Esikoinen vaikuttaa olevan aika hyvässä kunnossa. Teiniä tiestysti ärsyttää se, että loma meni myttyyn ja sen lisäksi häneltä jäi viime viikolla pari koetta rästiin, joten kouluun paluu ensi viikolla tulee olemaan kanheva.

Arki sai taas uuden raskaan käänteen. Nyt sairaina ovat keskimmäinen ja kuopus. Molemmilla kuumetta ja yskää, täsmälleen samankuuloista yskää, joka esikoisella muuttui keuhkokuumeeksi. Nyt jännittää, että tuleeko perheeseen toinenkin keuhkokuumepotilas vai onko pienemmillä pojilla uusi flunssa, johon juuri sairaalasta palautunut esikoinen voi sairastua.

Ajoittain tuntuu, että vanne kiristää päätä ja arki on raskasta. Siksi aloin listaamaan syksyn ilopilkkuja. Onhan elämääni mahtunut paljonkin pienempää ja isompaa iloista asiaa!

Perjantaina olin ystäväni Lauran kanssa Hartwall Areenalla katsomassa Paula Vesalaa. Keikka oli visuaalinen ja vaikuttava. Osa Vesalan materiaalista on pohjattoman surullista sekä melodialtaan vaikeaselkoisia. Ei siis sellaista tavanomaisinta biisimateriaalia, jolla saa Hartwall Areenan täyteen - Hieno suoritus Paulalta!



Yllätysvieraana Vesalan nuoruuden idoli Maija Vilkkumaa

Keikan kuvamateriaali screeneillä oli sellaista, että se sopisi hyvinkin vaikka Kiasmaan. Sivuscreenillä näkyi livekuvaa Vesalasta.



Kuopus alkoi jo sairastelemaan torstaina ja päädyin tekemään etäpäivän, koska halusin pitää kuopusta silmällä. Torstai on minulle aina toimistopäivä, koska silloin kokoontuu toimiston pullapiiri ;) Olemme saaneet pullapiiriin brittivahvistuksen ja Alex leipoi itse skonssit ja teki itse skonssien kanssa tarjottavan kerman (=clotted cream). Kyllä harmitti jäädä etätöihin. Perjantaina minua odotti iloinen yllätys. Alex oli jemmannut minulle skonsseja tykötarpeineen! Ihanasti ajateltu.

NAM!

Skonssien ohella pullapiiri on tarjonnut erityisen herkkullisia hetkiä tänä syksynä. Tässä iskee kohta rimakauhu omalle vuorolle. Meillähän yhä useampi porukasta syö herkkua vain torstaisin ja olen miettinyt, että alkaako se näkyä tarjoilussa :)

Täydelliset suklaacookiet ja omenainen kuivakakku

 Bostonpullakakut ja pusurasia

Ystäväni Tiinan kanssa kävimme katsomassa Donwton Abbeyn. Minä tykkäsin Donwton Abbeysta hurjasti. Elokuvan juoni oli sellainen, että varsinainen pääjuoni ei edennyt lainkaan. Siinä annettiin vain vihjeitä tulevaisuudesta. Minusta juoni rullasi mukavasti eteenpäin ja nautin ihan täysillä miljööstä ja puvustuksesta.


Palasimme reissulta väsyneinä sotkuiseen kotiin, jossa oli vain paahtoleipää, margariinia ja omenamehua. Seuraavana päivänä lapset olivat heti pari paahtoleivän jälkeen vaatimassa lounasta ja minä kärsin päänsärystä. Meinasi tulla muheva riita, koska en jaksanut lähteä kauppaan enkä suostunut tilaamaan pizzaa. Pakasteesta olisi löytynyt hätävarana kalapuikkoja tai pinaattikeittoa. Kuopus otti sovittelijan roolin ja ehdotti, että kävelemme venesataman kahvilaan syömään kalakeitot. Mitenkäs se ei tullut omaan mieleen. Tavallista kotiruokaa, reilu annos ja lähellä. Hyvä ruoka, parempi mieli!


Vaari eli isäni laittoi tänä keväänä perennapenkkini hienoon kuntoon. Kiitos vaari! Toivon hartaasti, että kasvit selviäisivät talven ylitse. Tällä kertaa onnistuin valitsemaan sellaisia kasveja, että kukkia riitti vielä syyskuun lopussakin. Aiempina vuosina on usein käynyt niin, että perennapenkin kasvit kukkivat valtaosin silloin, kun olemme kesälomalla ja poissa kotoa.

Perennapenkissäni joudun/pääsen kokeilemaan uusia kukkia vuosittain. Harmillisesti suurin osa perennapenkin kasveista kuolee talvella. Tylsää joutua aina perustamaan penkki uudestaan joka kevät. Ainoat vakimenestyjät ovat kaksi kotimaista pionia ja vaarin edellisen kodin pihasta oleva karpaattien kellokukka. Vaarin edellisen kodin liljat kukoistivat kymmenen vuotta, mutta sitten niistäkin suurin osa kuoli eräänä talvena. Tosiaankin toivon, että nykyiset kasvit selviäisivät ensi kesään.

Vaarille olisi palkattoman puutarhurin paikka tarjolla jälleen ensi keväänä ;)

Tämä perenna on kukkinut koko syksyn, siinä on vieläkin muutama kukka jäljellä, kuvattu 29.9

Tämä lopetteli kukintaansa jo syyskuun puolivälissä

Tukikeppiä kaipaava ruusu kukki näin hienosti vielä 29.9

Syyskuu oli niin lämmin, että mansikka kukki vielä 22.9

24 kommenttia:

  1. Jos haluaisin itseäni piristää niin siihen ei ainakaan kuuluisi Paula Vesala.

    Päivämäärään muuten kuuluu piste.

    VastaaPoista
  2. Minua harmittaa, että missasin tämä Vesalan Hartwall keikan. Olen fanittanut jo PMMP:n ajoilta. Huippu lahjakas Sibiksrn kasvatti😊

    Toivottavasti muut pojat säästyisivät keuhkokuumeelta. Nyt on kyllä on flunssaakin liikkeellä mutta ainahan sitä miettii voiko pöpö siirtyä perheen sisällä.

    Hyvä idis mennä kalakeitolle. Fiksuja poikia.

    Toivotaan, että perennat selviävät talvesta muuten vaari pääsee taas kukkapenkki hommiin. Minä siirsin kesäkukat parvekkeelta viikko sitten mikä oli hyvä juttu kun tänään satoi räntää Onneksi sain talvirenkaat alle viikolla.

    Tsemppiä ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulta olisi jäänyt myös Vesala väliin, ellei kaverini olisi hommannut lippuja. Minä ihailen Paulan lahjakkuutta ja kaunista ääntä sekä tietynlaista tinkimättömyyttä joka yhdistyy oman tien kulkemiseen. Musiikillisesti osa hänen tuotannostaan on vähän liian mollivoittoista minulle. Hieno keikka joka tapauksessa.

      Toivon, että perheen sairasteluputki katkeasti juuri nyt, mutta jähtäväksi nää, että mitä ensi viikko tuo tullessaan.

      Minulla ei ole vielä talvirenkaita alla. Pitäisi saada sekin hoidettua.

      Kivaa alkavaa uutta viikkoa!

      Poista
  3. Vesala on kyllä upea taiteilija, tykkään vaikka biisit vähän surusävytteisiä ovatkin. Aina voi kuunnella PMMP:ä jos haluaa iloisempia kipaleita :)
    Mekin käytiin katsomassa Downton Abbey, olisi niin ihana kun tekisivät sarjalle vielä jatkoa.

    Tosi kurjaa että siellä sairastetaan, voimia arkeen ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vesala on enemmänkin taiteilija kuin laulaja. Arvostan sitä, että hän kulkee omia polkujaan.

      Minustakin olisi niin ihanaa, jos Downton Abbeylle tulisi jatkoa. Sarjana mieluummin, mutta kyllä leffakin kelpaisi. Skonssit oli muuten leivottu Downton Abbeyn reseptin mukaan :)

      Kivaa uutta viikkoa!

      Poista
  4. Kivoja pieni valopilkkuja jotka piristävät tässä arkisessa aherruksessa. Toivotaan että tautikierre katkeaa ja pääsette koko poppoo nauttimaan mukavasta syksystä. Pullapiiri töissä kuulostaa niin hyvältä! Iloa uuteen viikkoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin niin toivon, että tautikierre katkeaisi, jännittyneenä odottelen, että miten ensi viikko sujuu.

      Työpaikan pullapiiri on mahtava keksintö. Meillä muuten on vallalla tyyli, että jokainen juo kahvinsa työn lomassa. Tällä lailla tulee porukan keräännyttyä ainakin kerran viikossa yhteen.

      Mukavaa alkavaa uutta viikkoa!

      Poista
  5. Voi toivottavasti taudit häipyvät teitä kiusaamasta! Kivoja ilopilkkuja on kuitenkin onneksi löytynyt arkeen. Kivaa uutta viikkoa❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin toivon, että tautikierre katkeaisi ihan saman tien. Saas nähdä miten ensi viikko sujuu.

      Kiitos samoin - kivaa uutta viikkoa!

      Poista
  6. Ou nou. Sinullapa on ollut melkoiset päivät takana. 🤔 Kamalaa sairastaa lomalla, kun sitä jaksoa aina odotetaan niin kovasti. Suomessa pääseekin hetimmiten talvitunnelmiin, kun ainakin meillä on tänään valkea maa. Kalakeitto on mahtava syksyruoka ja sitä olen tässä nauttinut itsekin. Ehdin vaan pohtia, kuinka käy lumen kanssa...piti vielä leikata nurmikko ja tsekata kukkamaat. Ehkä olen myöhässä. Hienoa, kun on tuollainen vaari, joka laittaa perennapenkit kuntoon 😊 Minä olen huhkinut aivan muualla ja omat jäi huomiotta...kerkesin muutamat sipulit istuttaa. Talvi alkaa?

    Pikaisia paranemista teille sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veikkaan, että sää muuttuu vielä vähemmän talviseksi. Minä kyllä tykkäisin lumesta ja pikkupakkasesta, mutta etelärannikolla se on aika harvinaista herkkua muulloin kuin parina viikkoa tammikuussa. Yhtenä talvena työkaveri oli ottanut lomaa, että vie joulun välipäivinä poikansa johonkin Etelä-Suomen laskettelukeskukseen. Oli niin kesäiset säät, että mikään laskettelukeskus ei ollut auki. Espoolainen golf-kenttä avasi joululomaksi ja niinpä isä ja pojat menivät golffaamaan :D :D :D

      Poista
  7. Tsemppiä arkeen ja sairasteluun, kyllä mullakin meinaa veanne kiristää päätä....!

    Itsekin yritän tietoisesti etsiä niitä valopilkkuja, ja onneksi sitä aina siinä välillä onnistuu. Etsinnät jatkuvat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä!
      Tämä pimeä vuodenaika jo pelkästään saa vannetta kireämmälle :( En tiedä, että kuinka sitä taas jaksaakaan tämän kaamoksen läpi. Toisaalta niin olen miettinyt monena muunakin syksynä ja läpi on taaplattu. Tänä vuonna ei todellakaan piristänyt etelän loma ;)

      Poista
  8. Voi apua teidän syksyä. Olen pahoillani noista sairausseikkailuista lomalla. EI kiva. Mutta jääpä loma mieleen :I

    Vanteen kiristymistä taitaa olla liikkeellä vähän kaikkialla. Sä sentään osaat ihanasti kaivaa valopilkutkin esiin. Sitä soisin kaikkien osaavan.
    Tervettä loppusyksyä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan aikamoinen reissu :( mutta varmasti tosiaan jää mieleen. Tämä vuosi on ollut aikamoista aallonpohjaa, joten vuosi jää varmasti mieleen. Ennusmerkit ensi vuodelle eivät ole kovin kummoiset, mutta toivon ettei kenestäkään läheisestä sentään täydy luopua.

      Poista
  9. Tsemppiä vanteen irroitukseen!! Koetan täältä työntää virtuaalista sormea väliin, jottei ala puristaa liikaa.
    Olipa kurja tuuri teidän lomalla, voin uskoa, ettei naurattanut. Onneksi löydät kuitenkin noita pieniä ilonhippusia sieltä täältä!
    Vesalaa olisi ollut hieno päästä katsomaan, tykkään enkelinäänestään ja samalla siitä kapinasta, joka siinä naisessa jotenkin kytee. Huippulahjakas tyyppi!
    Koetahan jaksaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvoin näin pahasti kiristänyt jo marraskuuta ;) mutta ainahan näistä syksyistä on jotenkin läpi menty, joten eiköhän tästäkin. Voi olla että joudun keväällä ostamaan uudet farkut, lohtusuklaata saattaa kulua.

      Poista
  10. Paula Vesala on kyllä sellainen artisti, jota minäkin voisin lähteä katsomaan, vaikka olen yleensä musiikin suhteen varsin ronkeli. Todella taitava artisti!

    Toivottavasti pääsette vihdoinkin kaikki terveiden kirjoihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vesala on taitava ja lahjakas! Keikka oli visuaalisesti näyttävä ja mielenkiintoinen.

      Eiköhän tästä taas ajastaan kuntouduta ja voidaan jäädä odottelemaan influenssaa ;) Vaikka muuten olenkin optimisti, niin sairastelujen suhteen olen muuttunut pessimistiksi. Noh, onneksi ei kuitenkaan ole mitään vakavampaa.

      Poista
  11. Toivottavasti teidän lasten sairastaminen loppuu nyt.
    Minulla on kuusi lasta ja muistan kyllä vielä kun ensimmäinen sairastui ja ajatteli, että milloin se on mennyt kaikki läpi, ainakin kertaalleen. Kyllä sitä sai monesti kaivaa ilon hippuja ison vuoren alta.
    tervettä alku talvea teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuuden lapsen perheessä kestää aika kauan ennenkuin joku ärhäkkä virustauti on kiertänyt koko perheen lävitse. Voin kuvitella että ilohippujen etsintää on välillä ollut vaikeaa :(

      Poista
  12. On teillä vaan huonoa onnea koko ajan matkassa eli ei ihme, että vannetta kiristää. Kyllä tuohon kaikkeen taatusti mukavaa pään nollausta on tuonut Downton Abbey ja mahtava Vesala.

    Tsemppiä ja toivottavasti nyt oikeasti alkaa jo hellittämään. Pullapiirille peukut. <3

    VastaaPoista
  13. En ole käynyt Kampelan kalakeitolla, pitänee tutustua.

    VastaaPoista