18. kesäkuuta 2019

Esimakua Minskin reissusta

Minun ja ystäväni Jonnan kommunismikiertue täydentyi yhdellä uudella kohteella viikonloppuna: kävimme Minskissä.

Reissu alkoi kuumottelevasti. Autonkuljettajamme ei meinannut saada maksettua tie/parkkimaksua lentokentältä poistuttaessa mitenkään. Häntä kävi jo yksi poliisi hätyyttelemässä maksukopilla. Sitten paikalle ajoi tuliterä poliisibemari ja sitä ajava poliisi oli raivoissaan. Hän huusi mikrofoniinsa sylki roiskuen kirosanoja ja uhkauksia auton siirtämisestä. Auto oli pysäköitynä puomien edessä, kuljettaja maksukopilla ja me istuimme hieman kalvakkaina takapenkillä katsoen ja kuunnellen raivoavaa poliisia. Sellainenhan ei mitenkään onnistunut, että olisimme päässeet puomien läpi maksamatta, kun kopissa ei pystytty käsittelemään maksua ;)  Kuskimme sai lopulta maksettu ja pääsimme porteista läpi ja meidät ohjattiin äkkiä sivukadulle. Olimme jääneet maan presidentin Lukashenkon autosaattueen potentiaaliseksi tukokseksi. Luonnollisesti Lukashenkoa varten piti tyhjentää kilometrikaupalla tietä.

 Minskin keskustan pääkatu

Lukashenkon autosaattueen potentiaalisena tukkeena oleminen jäikin reissun ainoaksi jännittäväksi asiaksi. Minsk oli siisti ja erittäin turvallinen. Palvelut olivat toimivia, joskin ajoittain henkilökunta hiukan hidasta. Maahan saapumis/poistumismuodollisuudet olivat sujuvat ja nopeat. Pari perinteistä itäblokin ankeaa asiaskaspalvelijaa osui vastaan, muuten palvelu oli yllättävän ystävällistä. Englannintaito oli aika vähäistä. Kaikissa ravintoloissa oli menut myös englanniksi, joten turisti pärjää kyllä. Jonnan hyvälle turistivenäjälle oli käyttöä, mutta ilmankin olisimme pärjänneet. Hintataso on edullinen.

Valitsimme hotellimmeksi mahdollisimman neuvostoliittolaishenkisen hotellin. Aina saapuessamme hotelliin se jaksoi hihityttää meitä. Aamupala oli suorastaan elämys kokemus. Muuten ruoka oli hyvää. Eikä hotellissakaan ollut valitettavaa - olihan meillä sviitti :)

 Kyllä on komea aula, on reliefilaattaa, feikkimarmoria lattiassa ja tiski sellainen että tuon onnettoman tyttösen lisäksi olisi mahtunut ainakin 9 muuta respatyttöä

Pyörimme kaupungilla ja teimme kokopäiväretken katsomaan kahta eri linnaa. Laitoimme testiin minskiläisen retkifirman bisneksen tekohalukkuuden, ostimme lauantaina klo 12 sunnuntaiaamuksi linnaretken. Njet problem! Luulin olleeni suhteellisen hyvin perillä Euroopan historiasta, mutta Valko-Venäjällä selvisi, että en lainkaan tiennyt Liettuan olleen aikoinaan itäinen mahtimaa, joka kattoi myös Valko-Venäjän ja osan Puolaa.

Minskissä on aivan omanlaisensa tunnelma. Se on neuvostoliittolaisin kaupunki, jossa olen käynyt. Hassuhattuista puolimilitääristä valtion henkilöstöä on huimat määrät. Kaupan kassoilla on päässään 50-luvun hilkat. Leninin patsas on vielä jäljellä paraatipaikalla. Minsk se on myös orastava sekoitus uutta henkeä. Kauppakeskuksessa on paikallisten tuotteiden ohella kaiken maailman ketjukaupat ja muutama luksusputiikkikin. Perinteisten perunapannukakkujen sijasta voi mennä vaikka sushibufeeseen. Kadunvarsilla on houkuttelevia terassiravintoloita.


Matkustaisinko uudestaan Minskiin tai Valko-Venäjälle?
Sanoisin, että Minsk on nyt nähty. Valko-Venäjällä olisi minulle vielä yksi houkutus jäljellä. Valko-Venäjän ja Puolan raja-alueen luonnonpuistossa ja metsissä on jäljellä Euroopan viimeinen populaatio visenttejä eli eurooppalaisia biisoneja. Olisihan se aivan ällistyttävää nähdä koivumetsässä biisoni!

Juuri tällä hetkellä minua suorastaan kuumottelee biisonimatkailu. Haluaisin ehdottaa perheelle, että ensi kesänä ajetaan Balttian läpi Puolaan etsimään biisoneita. En kuitenkaan taida uskaltaa, koska saatan lähestyä sitä pistettä lomasuunnittelussa biisoniretkimatkalla, jossa Hra Kepponen takavarikoi kaikki matkustusasiakirjani ja ehkäpä myös ajokorttinikin :D

Matkustustietoa
-Minskiin voi matkustaa lentäen ilman viisumia. Maksimi perilläoloaika on 5vrk
-Belavia lentää suoraan Helsingistä 5-6 päivänä viikossa
-Maahan saapuessa pitää olla kirjallinen todistus matkavakuutuksesta

16 kommenttia:

  1. Kiitos esittelystä! Minski on ihan tuntematon mutta niin hauskasti kirjoitit että ihan haluaisin siellä käydä. Aurinkoista juhannusviikkoa☀️☀️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun tykkäsit postauksesta. Kivaa ja aurinkoista juhannusta!

      Poista
  2. Minsk kuulostaa ihan mahtavalta vierailupaikalta! Ja mulle erityisen tärkeä tieto oli tuo, että matkalle ei tarvitse viisumia. Mä olen niin saamaton kaiken byrokratian kanssa, että lähtö kaatuu varmasti siihen, jos pitää hankkia viisumi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minsk oli hiukan erilainen vierailukohde. Nähtävyyksien perässä ei juurikaan tarvinnut rampata, mutta kivasti riitti kuitenkin ajanvietettä. Minusta ihan parasta oli bongailla ruokakauppojen kassojen asusteita :D

      Viisumin hankinta on ärsyttävää. Harmittaa, kun Allegro veisi helposti Pietariin, mutta siinä on se viisumivaatimus. En oikein riitä innostus viisumirumbaan ja pitäisi suunnitella kaikki niin tarkkaan etukäteen.

      Poista
  3. Outo paikka tuo Minski minullekin.Täällä Espanjasta palaamassa juhannukseksi kotiin.Historia on mielenkiintoinen tuossa mitä kirjoitit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän huonosti tunsinkin sitten Itä-Euroopan historiaa, kun oli moinen Liettuan suurruhtinaskuntakin aivan tuntematon.

      Toivottavasti sinulla on ollut kiva loma Espanjassa!

      Poista
  4. Huh, olipa aika kuumottava tuo teidän lentokentältä poistuminen! Voin vain kuvitella teidän tunnelmanne tuolla auton takapenkillä. Itse en ole Minskissä koskaan käynyt, joten kiitos tästä esittelystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raivoava aseistettu poliisi oli hieman pelottava ja ennenkaikkea yllättävä kokemus. Sitä ihmettelin, että mikseivät päästäneet meitä porteista lävitse, kun maksaminen oli niin hankalaa.

      Ihanaa juhannusta!

      Poista
  5. Jännitystä heti matkan alkuun :) Matkailu avartaa, vaikkakin itseäni ei itänaapurin kohteet viehätä. Kiva kuitenkin lukea näitä matkapostauksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulihan heti aluksi tutustuttua yllättävän läheltä maan hallintoon :D

      Itänaapurista löytyy vaikka mielenkiintoista. Toistaiseksi ehdoton kruunun jalokivi on ollut Georgia. Kyllä Moskovakin oli hieno, vaikka siitä ensimmäisenä tulee mieleen se, kuinka ajelin yöllä taksilla pitkin kaupunkia löytääkseni sen Holiday Innin, jossa minulla oli varaus :D :D :D

      Kivaa juhannusta!

      Poista
  6. Ohhoh olette olleet oikein teiden tukkona siellä. ;) On kyllä niin mahtavia reissukohteita aina sulla. Viime kesäinen Moskova teki sen, että Venäjä vetää puoleensa.

    Kivaa juhannusviikkoa teille. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On mahdollista, että tärkeä hra Lukashenko koki jopa 10s viiveen meidän maan matosten takia :D :D :D

      Idästä löytyy kaikenlaista mielenkiintoista nähtävää. Moskova on hieno kaupunki.

      Kivaa juhannusta!

      Poista
  7. Jännän kuuloinen reissu tientukkona olemisineen ja kaikkineen :D Mukava aina lukea näitä matkaraportteja ja saada perspektiiviä kohteisiin, joihin tuskin koskaan itse pääsee.

    Rentoa juhannusta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulipas oltua Lukashenkon hidasteena ;) tai ainakin hidasteuhkana ;)

      Kivaa juhannusta!

      Poista
  8. Kuulostaapa mielenkiintoiselta ja todella erilaiselta paikalta vierailla. Kiitos kurkistuksesta moiseen paikkaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minsk oli vähän kuin osittainen aikahyppäys Neuvostoliittoon :) Mukavaksi aikahypyn teki se, että ruoka oli hyvin syötävää ja palvelu pelasi.

      Poista