24. kesäkuuta 2019

Täydelliset juhannussäät - ja kakut

Jopas oli erinomainen juhannussää! Kyllä se nyt vaan on niin, että kesävapaasta tekee aivan erityisen ihanan hyvä sää. Me vietimme juhannuksen maalaismummolassa järven rannalla isoisien ja miehen veljen perheen kanssa.

Meillä oli eri aikataululla liikkuvien juhannusjuhlijoiden kesken hieman aikataulutushaasteita ja päädyimme siihen, että aloitimme juhannuksen juhlinnan päiväkahveilla. Meidän perheemme söi lounaaksi kakkuja ;)

Kahvipöydässä piti olla yksi kakku, mutta kas siellä olikin kolme kakkua! Appi oli ostanut vakiokonditoriastamme Lohjan St. Honoresta ison kakun. Mangosuklaakakku oli suorastaan taivaallista. Isäni oli tehnyt nopean marjakakun, joka oli poikien suosikki. Kälylläni on ruoka-aineallergioita ja hän toi kaiken varalta pienen suklaakakun mukaan. Hih, onneksi minä toin kakun sijasta kuohuviiniä.





Ruokailun ohella toisen juhannuksen pääohjelmanumeron muodosti uiminen. Järvivesi oli ihanan lämmintä ja pojat olisivat pystyneet olemaan siellä vaikka kuinka pitkään. Uimme omassa rannassa ja kunnan uimarannalla poikien pienen serkun kanssa. Uimisen ohella pumpattava kanootti oli ahkerassa käytössä.

Kanootin kaatohommia

Meidän keskimmäisellä on serkku reppuselässä

Juhannuksen ainoa miinus oli se, että jouduimme palauttamaan hoitokoira-Manun. Manu oli todella ihmisystävällinen ja kiltti tapaus. Jälleen olohuoneen lattialla on pidetty varavuodetta, jossa on voinut nukkua päikkäreitä ja yöuniakin Manun kanssa. Manu on laihdutuskuurilla ja hänelle ei saa antaa mitään herkkua ei edes kinkkua. Onneksi Manu tykkää kasviksista ja marjoista. Pojat herkuttelivat yhdessä Manun kanssa kurkkulla.


Toivottavasti sinullakin oli hyvä juhannus!

Minulla on vielä kolme viikkoa kesäloman alkuun ja pyörittelen aika lailla yksikseni toimistoa, joten tylsistymään en ehdi. Mutta #eijaksaisenää

20 kommenttia:

  1. Ihana juhannus! Tsemppiä työviikkoihin, eipä tässä muuta voi toivoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juhannuksemme oli onnistunut :)
      Minäkin toivon, että työviikot menisivät joutuisasti, mutta lomaviikot erityisen hitaasti :D

      Poista
  2. Teillä on ollut ihana ja todella herkullinen juhannus. Upeita kakkuja on ollut tarjolla. Ihanaa, kun on tuollainen paikka, mihin voi kokoontua läheisten kanssa. Harmi, että jouduitte palauttamaan Manun. Hyvää alkanutta viikkoa sinulle, Rva Kepponen ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kakkulounas oli meille hyvin sopiva tapa juhlistaa juhannusta :)

      Manu olisi kyllä sopinut meidän perheen jäseneksi erinomaisesti. Pojat kekseliäinä jo ehdottelivat, että he pakenevat Manun kanssa maalaismummolaan ja tulevat vasta koulun alkaessa takaisin Manun kanssa :D

      Kivaa alkanutta viikkoa sinulle!

      Poista
  3. Kakkua ja skumppaa, mikäs sen ihanempaa jussina. Heti pisti silmään kahvipöydässä olleet kauniit vanhat Arabian kupit. Voimia työviikkoihin, toivotaan niiden rullaavan reippaasti loman alta pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kakkulounas oli hyvä aloitus juhannukselle :)
      Kahviastiasto on ymmärtääkseni apen isän perintöä. Edesmennyt anoppini oli innokas vanhojen astioiden keräilijä ja maalaismummolassa on paljon ihania astioita.

      Poista
  4. Oivoi mitä kakkuja! (meillä ei ollut edes mansikkakakkua, kääk!)

    Toivottavasti työviikot rullaavat vauhdilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin toivon, että työviikot rullaavat nopeasti ja lomaviikot taas tuntuvat ihanan pitkiltä :)

      Poista
  5. Oooh, mitä kakkuja! Kakun ja skumppa taatusti kruunaa juhannuksen :) Minulla oli mökillä tosi helppo marjapiirakka ja sen kanssa rose-skumppaa (ja lapsille cokista). Herkut nostavat arjen yläpuolelle.

    Tsemppiä vikoihin työviikkoihin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän suvussa joku herkku on pakollinen juhlistaja :D Aina ensimmäiseksi mietitään, että mitä syötäis. Vaikka pitäisi tyytyä kurkkuun niin kuin Manu-hoitokoira :D :D :D

      Meidän pojat tykkäävät kaupan torttupohjasta, tosin sen pitäisi olla K-kaupan torttupohja eikä Rainbow. Vähän kostutusta, purkki vispikermaa ja vajaa litra mansikoita. Se on vartin homma :)

      Kiitos tsempistä :)

      Poista
  6. Vau, miten herkullisen näköisiä juhannusherkkuja teillä on ollut! Täällä juhannussää oli varsin vaihteleva - auringonpaistetta, lämmintä, sadekuuroja, ukkoskuuroja, raekuuroja ja viileää. Suomen kesä <3 Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpas sinulle osunut vaihtelevaa juhannussäätä. Onneksi listaan kuului myös aurinko ja lämpö! Meilläkin maalaismummolassa osui yksi pieni sadekuuro juhannukseen. Tietysti silloin kun olimme kunnan uimarannalla :D

      Poista
  7. Oi Manu söpöinen. <3 Jösses mitkä kakut ja niin kauniit astiat, niitäkin jäin tuijottamaan. Liikkis tuo unikuva. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisimme mielellämme pitäneet Manua pidempään :) Mielellämme olisimme palauttaneet Manun vasta kun koulut alkavat, mutta tuttavat halusivat koiransa takaisin. Ihmetyyppejä ;) ;)

      Meidän pojat voisivat alkaa kesäisin pitämään yhden koiran koirahoitolaa. Asiakkaaksi kävisivät pienet, kiltit ja lyhyeen lenkkiin tyytyvät sylikoirat :D

      Maalaismummolassa on ihania astioita. Osa perittyjä ja osa edesmenneen anopin keräilemiä.

      Poista
  8. Olen kolmasti aloittanut kännykällä kommentoimaan tätä postausta ja sitten on tullut puhelu. Teillä on ollut kyllä aika herkullinen juhannus eikä kolme kakkua ole siis yhtään liikaa :D Nuo astiat ovat muuten todella kauniita.
    Ehkä Minnie voi joskus tulla teille hoitoon lievittämään "koirakuumetta" ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän sukkelaan meni kolme kakkua :D Täytyy tunnustaa, että lisäksi meni vielä mansikoita ja jäätelöäkin.

      Voisimme mielellämme ottaa Minnien meille hoitoon!! Me olemme kaikki seurakoiraihmisiä, mutta elämäntilanne ei mahdollista oman koiran ottamista. Appivanhempien mäyräkoira ehti olla meillä niin paljon, että talo on tuntunut tyhjältä, kun ei ole enää ollut koiraa. Onneksi Manu kävi meillä.

      Poista
  9. Ihana kakkulounas teillä! Minulla on vielä kaksi viikkoa lomaan ja meinaa kyllä olla vähän motivaatiovaikeuksia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on kaksi viikkoa lomaan. Enitenhän tässä alkaa ahdistamaan se, että hyvien säiden kiintiö tulee täyteen ja kun minun lomani alkaa, niin sataa vettä. En ole juurikaan ehtinyt näistä säistä nauttimaan :(

      Tsemppiä loman odotukseen!

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Maalaismummolassa on aivan ihania astioita. Anoppini keräili vanhoja astioita ja suvun vanhoja asioita kertyi myös anopin kokoelmaan. Tuo astiasto on ilmeisesti peritty appiukon isältä. Minustakin se on todella kaunis.

      Poista