26. lokakuuta 2018

Georgialainen ruoka

Kuten aiemmassa postauksessa kirjoitin, kiinnostukseni Georgiaan alkoi ruuasta. Odotukset ruuan suhteen olivat siis korkealla ja ne kyllä myös täyttyivät. Ruoka oli maukasta ja ärtyneen suoliston oireyhtymäni pysyi hyvin kurissa. Söin kasviksia, mutta en jäätelöä ja juomat join ilman jäitä.

Ajattelin että nytpä saan tehtyä postauksen, jossa on paljon ruokakuvia. Sitten aloin selaamaan kuviani. Mitenkä onkaan käynyt niin, että suurimmasta osasta ruokaa ei ole mitään kuvia. Tai sitten on niitä kuvia, että ateriasta on yksi vaivainen pala jäljellä ja sitä olen yrittänyt kuvata :D :D Hyvin maistui siis.

Tunnetuimmat georgialaiset ruuat lienevät khachapurileipä, khinkali-nyytit ja saslik-lihavartaat. Saslik vartaat ovat useinmiten porsasta tai lammasta. Toki nautaakin saa vartaana, mutta nauta on perinteisesti enemmän herkullisten lihapatojen raaka-aine. Saslikin seuraksi kannattaa tilata paria maustekastiketta ja vaikka salaattia lisukkeeksi.

Khachapureja valmistetaan useammalla eri tyylillä, mutta useinmiten saat eteesi kuuman, pyöreän leivän, jonka sisällä on juustoa. Muut tunnetut vaihtoehdot ovat sellaiset, joissa juusto on leivän päällä ja sitten sellainen veneen mallinen khachapuri, jonka päällä on runsaan juuston lisäksi kananmunaa. Khachapuri on ksinkertainen, mutta varsin maukas välipala tai aterian lisuke. Reissun parhaan khachapurin ostin 500 vuotta toimineesta kellarileipomosta, jonne piipahdimme opastetulla kävelykierroksella.

Yleisnäkymää leipomoon, valkeassa kupu on uuni, jossa paistetaan naanin näköisiä leipiä

Lähikuvaa unnista ja työtasolla leipiä 

Khachapurikuvan jouduin lainaamaan netistä, jotenkin khachapurit päätyivät mahaan niin nopeasti.

Leipomon valikoimaa

Khinkalit ovat nyyttejä, joiden sisällä on lihaa, sieniä tai juustoa sekä nestettä. Purastessa pitää olla valmis imaisemaan, ettei nesteet valu pitkin leukaa ja paitaa. Georgialaiset ovat kuulemma erinomaisia suutelemaan khinkalin syönnin takia, paras suutelija on se kenen khinkali lautasella ei ole yhtään nestettä :)

Etualalla sienitäytteiset khinkalit, taivaalliset juusto täytteiset munakoisorullat ja takana salaattia

Khinkalit syödään sormin ja päässä oleva kahva jätetään oikeaoppisesti syömättä

Georgialainen ruoka on maultaan hyvin täyteläistä ja mausteita käytetään paljon. Maut eivät ole suuta polttavia aasialaiseen tyyliin vaan selvästi miedompia ja jotenkin pyöreämpiä. Korianteri on hyvin yleinen mauste. Kasviksia Georgiassa käytetään hyvin monipuolisesti. Vaikka georgialainen keittiö on tunnettu liharuuistaan, on kasvissyöjän helppo ruokailla hyvin.

Salaatti ja takana georgialainen juustolautanen. Juustot ovat hyviä Georgiassa

Mausteinen naudanlihapata

Fine dining ravintolan sieni-pähkinäsalaatti

Parhaat ateriat georgialaiset ateriat söimme vanhan kaupungin tunnetulla ravintolakadulla. Se oli jotenkin hämmentävä kokemus, yleensä turistialueen ruuat eivät ole parhaita. Kävimme koestamassa Trip Advisorin suositteleman Barbarestan ravintolan, joka oli enemmän fine dining paikka. Hinta oli yli kaksinkertainen ravintolakatuun verrattuna ja ruoka reissun kehnointa. Alkuruoka + pääruoka + 2 lasia viiniä maksoi euroissa kolmisen kymppiä, joten ei yhtään harmittanut ei-niin-onnistunut fine dining kokemus.

Fine dinind ravintolassa istuskelu oli mukava kokemus, koska siellä oli elävää musiikkia. Nostan hattua tavalla esittää ravintolassa musiikkia. Yhdessä pöydässä istui mies ja kaksi naista. Miehellä oli kitara mukanaan ja kolmikko esitti välillä musiikkia sitten välillä he ruokailivat. Musa oli sellaista lyyristä ja kaunista, joten mikäs sitä oli kuunnellessa.

Fine dining ravintola

Georgialainen keittiö ei ole "jälkiruokakeittiö". Ilmeisesti suurten annoskokojen ja runsaan viinin jälkeen ei ole ollut tarvetta jälkkärille. Tai hedelmät ovat korvanneet jälkiruuan. Jälkiruokakulttuuri on toki rantautunut Georgiaankin ja ravintoloiden ruokalistoilta löytyy italialaisen ja ranskalaisen keittiön suurimmat suosikit kuten tiramisu ja creme brulee.

 Funicular-radan päässä kävin herkuttelemassa letuilla.

Reissun parhaan aterian söimme yllättäen Armenian puolella. Retkeemme kuului lounas yksityiskodissa. Talo oli rakennettu rinteeseen ja lounas tarjoiltiin katetulla terassilla. Siitä lisää tulevassa Armenia postauksessa.

Onko georgialainen keittiö sinulle tuttu?
Kiinnostaisiko kokeilla?

6 kommenttia:

  1. Meinasin ensin väittää, että en ole koskaan maistanut georgialaista ruokaa, mutta kun kaivelin muistiani ja blogiarkistoja, totesin, että olenhan minä kumminkin, kerran Riiassa. Se oli kyllä ihan kaamea kokemus. Syytän siitä ravintolaa, tai sitten vain tilasimme vääriä juttuja. Nämä sinun georgialaiset ruokasi kuulostavat aivan älyttömän hyviltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi, että on sattunut huono ravintola :( En oikein usko, että väärin tilaamalla voi saada huonon ateria. Ainoa, mikä tulee väärin tilaamisesta mieleen on se, että annokset eivät automaattisesti sisällä riisiä tai perunaa. Lihapadat syödään leivän kanssa ja saslik-lihoille pitää yleensä tila lisukkeet erikseen.

      Espoossa on georgialainen ravintola Rioni. Siellä voi käydä helposti ja edullisesti tutustumassa georgialaiseen ruokaan lounaalla. Tai sitten ihan illallisella.

      Poista
  2. Enpä ole koskaan geosgialaisia herkkuja maistellut, muutta kuvauksesi perusteella voisin kuvitella niistä pitäväni! Kiva lukea muutenkin näitä matkapostauksia, joten mielenkiinnolla jo odottelen seuraavaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Georgialainen ruoka on maukasta, hyvin valmistettua mutta sellaista konstailematonta. Sitä pääsee muuten maistelemaan Helsingissäkin, georgialaisia ravintoloita on muutama joista tunnetuin lienee Ville Haapasalon ravintola. Minulla on Helsingin paikat vielä kokeilematta, mutta tarkoituksena on pitää reissuseuran kanssa muisteluilta jossain georgialaisessa ravintolassa.

      Poista
  3. Tätä postausta odottelinkin kuin kuuta nousevaa, NAM.

    Sienitäytteiset khinkalit, apua miten hyviä. Tuo leipä, en ole ihan varma onko mikään leipä niin hyvää. Eilen kun nimesin blogiin lempiruokia, niin miksi aivoissa oli tyhjä aukko ja unohdin georgialaisen keittiön, sillä se vei Moskovassa täysin sydämeni ja kieleni mennessään.

    pakko mennä stadissa pian syömään.

    Ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Khachapuri on niin hyvää! Munakoisorullat ja khinkalit! Neuvostoliittoaikaan Moskovan ja Pietarin hyvät ravintolat olivat melkein poikkeuksetta georgialaisia. Georgia oli maan ruoka-aitta ja sieltä toimitettiin suoraan noihin ravintoloihin raaka-aineita. Niillä pitäisi olla perinteet kohdillaan ja pitkä kokemus huippuravintoloiden pyörittämisestä. Olisikin kiva päästä georgialaiseen ravintolaan Pietarissa tai Moskovassa.

      Kivaa sunnuntaita!

      Poista