25. tammikuuta 2018

pizzan menekki kaverisynttäreillä

Viime vuodelta minulta jäi raportoimatta helpot ja onnistuneet kaverisynttärit. Kuopus täytti 9 vuotta ja toivoi jälleen pelisynttäreitä. Pelisynttäreillä sankari ja vieraat siis pelaavat erilaisia elektronisia pelejä. Toki ohjelmaan voisi kuulua joku lautapelikin.

Meidän pojilla on PlayStation 3 ja 4 ja Hra Kepposraukalla on vain PS2. Tänä vuonna vanha PS2 ja sen joku tunnettu kaksintaistelupeli ei vedonnut samalla lailla kuin vuotta aikaisemmin. Pleikkojen lisäksi pojat pelailivat myös tietokoneilla ja tabletilla deeep.iota.

Koska monilla on pelikonsoleita ja tabletteja kotonaan, niin vieraita voi tarvittaessa pyytää tuomaan mukanaan esimerkiksi pleikan ohjaimia, jotta mahdollisimman moni pääsee pelaamaan yhtäaikaa. Toki mukaan voisi ottaa myös oman tablettitietokoneen. Kaikki vieraidet tuomat välineet kannattaa merkitä tilapäisesti vaikka maalarinteipillä.

Yksi pelisessio alkamassa neljän pelaajan kesken

Sen verran pitää tehdä alkuvalmisteluja, että peleistä valitaan parhaimmat moninpeliin ja vähän suunnitellaan ryhmäjakoa sekä kuinka ryhmiä vaihdellaan. Hienosti lapset osaavat omatoimisestikin jakautua ryhmään ja vaihdella pelejä. Meillä synttärisankari on mielellään ollut ohjaamassa kavereita ryhmiin ja antamassa pelineuvoja. Tänä vuonna oli hieman enemmän meteliä ja sählinkiä, koska vieraita oli kaikkiaan 6. Viime vuonna oli vähemmän vieraita ja meno oli kuin huopatossutehtaassa. Tänä vuonna juhlia myös referoitiin "laneina" (lanit = kokoonnutaan yhteen puuhailemaan tietokoneilla samassa lähiverkossa eli lanissa). Toki yövalvominen ja energiajuomat puuttuivat 👍

Pelisynttäreille kannattaa varata reilusti aikaa. Me varasimme 3 tuntia ja loppuja vieraita piti kangeta ulos päättymisajan jälkeen. Koska juhlat alkoivat aikaisin, tarjoilimme vieraille kaupan valmispizzaa sekä hodareita. Ikinä aikaisemmin ei ole ollut suolaisella tarjoilulla näin hyvä menekki.

Pizzatankkaus menossa

No mikäs sitten olikaan se pizzan menekki? Vieraita oli siis 6 + 3 omaa poikaa. Jäi minulle ja Hra Kepposellekin pienet pizzapalat

2,75kg pizzaa
6 hodaria
9l limua
10 eskimoa
pipareita ja keksejä
sipsipussi
vähän suklaata

Irtokarkkien kohdalla pojilta loppui kuntokestävyys aivan täysin. Hra Kepponen oli varannut karkkia 2kg. Karkistakin saatiin suurin osa menemään, kun vieraat ottivat kippoihin karkki pois lähtiessään. Laskennallisesti vähintään puolentoista kilon verran oli 9-vuotiaitten rimpuloiden mahoihin mahtunut juhlien aikana pizzaa, juomaa ja muuta syötävää 😂😂😂


16 kommenttia:

  1. En ole moneen vuoteen enää leiponut kaverisynttäreille kakkua enkä mitään muutakaan kun ne ei vain mene kaupaksi, pizzat ja kaupan valmiit herkut katoavat hetkessä ja itse pääsee niin ihanan helpolla. Ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin huomasin aikoinaan hyvin nopeasti, että kaupan valmiit herkut ovat eniten lasten mieleen. Tein kerran nakkipiiloja ison satsin ja ainoastaan pari lasta maistoi niitä. Se oli viimeinen leivontakerta.
      Kiitos samoin - ihanaa viikonloppua!

      Poista
  2. Aivan todella kivan kuuloiset ja poikamaiset synttärit :) Hurja määrä pizzaa, noin niinku äkkiseltään. Meillä ei monia lastenkutsuja ole pidetty, mutta aika vähäistä se syöminen on loppujen lopuksi. Tammikuisen kuopuksen synttäri päätettiin tänä vuonna juhlia kavereiden kesken vasta kesällä, joten herkut tulee olemaan sen mukaisia: grillattavaa ja jätskiä.

    Kivaa viikkistä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin aika yllättynyt tuosta tarjoilun menekistä. Aikaisempina vuosina on mennyt aika vähän mitään. Mutta nyt tietenkin kaikki ovat kovassa kasvuiässä ja kukaan tuskin söi kotona edes välipalaa, kun oli pizzaa tiedossa :D :D

      Teidän neiti on kärsivällinen, kun jaksaa odotella synttäreitään kesään saakka.

      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  3. Kuulostaa mukavalta :) Ja oi että karkkia tekee nyt mieli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juhlat oli kivat ja leppoisat äidinkin kannalta :)
      Karkkihan maistuisi aina :D :D
      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  4. Varmasti juhlat poikien mieleen!

    VastaaPoista
  5. Juhlat ovat kyllä parasta. Meillä taitaa mennäkin tovi, kun seuraavia juhlia tiedossa. Hyvää viikonloppua sinne! Onpa mojova karkkiastia kuvassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juhlat ovat kivoja :) Meillä keskimmäinen haluaisi vielä yhdet kaverisynttärit ja juurikin pelisynttärit. Sopimus on, että isommat juhlat päättyvät 10v juhliin ja sen jälkeen jotain pienimuotoista kodin ulkopuollla. Pelisynttärit taisi nyt nousta sellaiseksi suosikiksi, että niitä pääsemme vielä järkkäilemään.

      Poista
  6. Johan mahtui pieniin vatsoihin tavaraa. :-D Kohta joudutte hakemaan synttärisyömiset tukusta. ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tukkukortti alkaisi olla muutenkin tarpeen meidän taloudessa :D :D
      Minähän olen ylipainoinen ja vahvuuksiini kuuluu ehdottomasti syöminen. Meidän 9v syö enemmän kuin minä ja on hyvin hoikka. Hän aikoo ilmeisesti kasvaa sen vuosittaisen vajaan 10cm sijasta 15cm.

      Poista
  7. Ihania ja ikimuistoisia tuollaiset juhlat, niin sankarille kuin juhlijoillekin:) On siinä melkoinen määrä herkkuja pikkuvatsoihin uponnut:) Mukavaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän kuopuksella on selvästi tulossa joku jättimäinen kasvupyrähdys. Poika on laiha kuin mikä ja vetelee aikuisten ruoka-annoksia. Siinä on pari samanoloista pitkää poikaa, jotka aikovat venähtää vielä lisää ja ruokahalu, etenkin pizzan osalta, tuntuu olevan kukkakepeillä aikamoinen :D :D
      Kiitos samoin - mukavaa viikonloppua!

      Poista
  8. Meilläkin on vietetty pelisynttäreitä ja mukavaa on ollut. Lapset ovat tykänneet, kun kerrankin on saanut pelata käytännössä ilman peliaikaa tai muita rajoitteita (no, ikärajat on otettu kyllä huomioon). Minusta on aina niin mukava seurata, kun tarjottavat kelpaavat. Niin ovat kelvanneet teilläkin. Reippaita poikia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä nämä olivat toiset pelisynttärit vasta. Viime vuonna kyllä hiukan harmiteltiin, että emme aikaisemmin keksineet pelisynttäreitä. Helppo järjestää ja pojat tuntuivat kaikki nauttivan :)

      Poista