2. tammikuuta 2016

Vuoden ensimmäinen virhe

Vuoden ensimmäinen päivä oli hyviä tarkoituksia täynnä. Ensimmäinen kevennetyn ruokavalion päivä ja mukavan perhepuuhan päivä.

Pojat saivat joululahjaksi meiltä elämyslahjakortteja ja käytimme niistä ensimmäisen hohtominigolfiin. Sitä voisi äkkiseltään luulla, että minigolf on kivaa, etenkin hienoilla hohtoradoilla. Radoissa on vaikka mitä teemaa ja estettä, kuten jättihodari, jackpot-peli, vapaudenpatsas, nopeustutka ja hain kita. Hienot oli radat, mutta...




Vastoinkäymiset alkoivat motocrossradalta. Kirottu motocrossrata ;) Rengaskiekuran lävitse oli minigolfamatöörin vaikea saada pallo menemään. Tietenkin joku lapsista vetäisee läpi tsägällä ja toiselta ei sitten onnistu millään. Täyden kympin kierroksen jälkeen hermot ovat kireällä ja aletaan etsiä syyllistä siihen. "Sä katsoit mua!" "Sä puhuit!" "Sä pääsit läpi huijaamalla, saatoit mailalla palloa".

Kun vielä nopeasti perään tulee toinen uhkaavasti täyden kympin rata, alkaa ilmassa lennellä solvaukset ja haaveet veljien pikaisesta kuolemasta :( Kun rumapuheet eivät ota loppuakseen, loppuu nälkäiseltä Rva Kepposeltakin kärsivällisyys aivan kokonaan. Äidillisen rähinän ja kiukkuisen sähinän säestyksellä pahin riitapukari on erotettu muista ja perhepeli jatkuu pienennetyllä kokoonpanolla.

Valitin pelin jälkeen Hra Kepposelle vihaisena ja murtuneena, että onpa tympeää maksaa 66€ pelistä ja kuunnella solvauksia ja tappouhkauksia. Mitä tähän toteaa Hra Kepponen? "Meni paljon paremmin kuin kesällä Kreikassa. Nyt ei tarvinnut ketään kantaa pois radoilta turvallisuusriskin takia." Viime kesänä yhden pisteen häviö oli aiheuttanut täydellisen murtumisen radalla.

Jotain tästäkin viisastuttiin:
-Minigolf ei ole meidän laji. Voidaan tapella ilmaiseksi kotona :)
-Jos on pakottava tarve pelata, perhe on jaettava kahteen joukkueeseen
-Kuitenkin selvä kehityskaari on havaittavissa. Puolessa vuodessa fyysinen tappelu laimentuu nimittelyyn ja uhkauksiin :D

Käytkö minigolfaamassa? Tapahtuuko murtumisia?


Paikkana Vantaa Flamingon Minigolf West Coast. Radat olivat kivat. Hinnat 14€ yli 140cm, 10€ alle 140cm. Koska perhelippua ei ole tarjolla maksoi meiltä nyt 66€ ja kohta 70€. Minusta liian kallis.

20 kommenttia:

  1. Minun minigolfaamisesta on noin 35 vuotta jo kulunut. Emme minigolfaa perheenkään kesken. On kyllä suolainen hinta, sanoisin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me olemme minigolffanneet lähinnä hotelleissa, joissa siitä ei tarvitse erikseen maksaa. Kesäradalla kierros maksaa 30€, joten siihenkin verratuna tuo hohtominigolf on kyllä tyyris.

      Poista
  2. Aika mageen näköistä tuolla on kyllä. Vaan hinta ON suolainen!
    Jotenkin tuli mieleen vuosientakainen laivareissu, joka oli hyvin kuvailemasi kaltainen. Muistan, miten poltin hytissä päreeni niin totaalisesti, että taatusti koko käytävä kuuli... ipanoilla oli kanssa ihan kaikki huonosti, tappelivat ja kiukuttelivat ihan kaikesta. PITI olla perheen yhteinen kiva reissu. Voi noita muistoja....
    Vaan tuosta on aikaa yli 10 vuotta ja nykyään nuoret ovat erittäin yhteenhitsautuneita ja toistensa puolella henkeen ja vereen. Tämä lohdutuksena....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti kaikesta rähinästä ja tappouhkauksista huolimatta meidänkin pojat pysyvät yhtenäisenä jenginä ja jakavat elämäänsä vieä aikuisinakin :) Kirjoituksesi antaa rähinäporukan äidille toivoa :)
      Kyllähän se käy hermoille, kun vaivalla, vähäisellä vapaa-ajalla ja rahalla järjestät jotain ja sitten lapset eivät muuta tee kuin tappele :( Toisaalta lapsilla tuntuu se tappelu haihtuvan mielestä ihan yhtä nopeasti kuin alkoikin eikä siihen ole edes mennyt kaikki voimat - aivan toisin kuin aikuisilla.

      Poista
  3. :D ihanat! Sellaista se on, meidän perhe on aika haka näissä riitelyissä. Kyproksella ollaan kävelty kilometrin välein kun yhdellä meni herne nenään, laivalla ollessa on yksi seinä potkittu mustikle jäljille kun meni herne nenään, äiti on kiukutellut hytissä samaisella reissulla kun meni herne nenään. Keilaamassa pikku-ukko hermostui kun muut menivät pisteissä ohi ja käveli ulos keilahallista ja paljon paljon muita vastaavia, onneksi ihan kaikkia ei edes enää muista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tappelu taitaa kuulua perheiden ydinosaamiseen :( Minulla keittää yli suhteellisen harvoin. Vaikka toisin voisi kuvitella siitä kovaäänisestä komentamisesta, mikä tuntuu valitettavasti olevan arkipäivää :( mutta harvoin suutun pahasti. Nyt minigolf katkaisi kamelin selän :D

      Poista
  4. Voi ei. Varmasti oli tiukka tilanne ja hikiset paikat, mutta onneksi kuitenkin selvisitte kaikki hengissä ja yhtenä kappaleena. :-D Tuollaista se oli meilläkin siskon kanssa, ja vielä olen aikuisenakin ollut kovin huono häviämään. En tosin ole enää (muutamaan vuoteen, öhöm) heitellyt pelikortteja lattialle, jos olen hävinnyt ukkelille korttipelin. Paskinta korttien heittämisessä on se, että kortit joutuu ihan itse keräämään. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi ettei meiltä Flamingoon pääse julkisilla. Hohtogolfpaikassa on myös anniskeluoikeudet ;) Pari siideriä ja sipsit varmasti auttaisivat vanhempia sietämään paremmin lastensa pettymysten opettelun :D :D

      Poista
  5. Voin hyvin eläytyä tilanteesee , vaikkei ollakaan käyty koskaa minigolfaamassa. Ilma käytännön kokemustakin tiedän, ettei se päättyisi hyvin.
    Pojat saivat jouluna Uno-pelin, ja arvaa onkk hermot menneet kaikilta? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä pelaaminen joskus päättyy hyvinkin. Sellaiset tuuripelit sujuvat kaikken parhaiten. Innokkain pelaaja on keskimmäinen, joka osaa myös suhtautua häviöönsä parhaiten. Mutta riski on aina, että peli päättyy riitaan.
      Tsemppiä Uno-peleihin, toivottavasti kortit pysyvät tallessa ja ehjänä :)

      Poista
  6. Keilaus on sujunut hyvin, mutta ehkä jätetään tämän kertomuksen varjossa tuo minigolf toistaiseksi pois. Kuulostaa niin tutulta. ;)

    VastaaPoista
  7. Hih. Täytyy myöntää, minua nauratti aika paljon kuin luin tekstisi. Me ei olla käyty perheenä minigolfaamassa, minä olen ollut entisen työporukan kanssa tuolla paikassa ja jymähdin johonkin kohtaan aivan täysin. Pallo ei vaan mennyt reikään ja meinasi hermot palaa kyllä minulta siinä touhussa. Todella totesin,että minigolf ei ole minun lajini.

    Keilaamisreissuilta meillä on vastaavanlaisia kokemuksia. Ollaan ajateltu, että nyt tehdään kiva reissu perheenä ja sitten lopulta kotiin lähdetään kaikki naamat nutturalla, kun lapset ovat riidelleet siitä, kumpi olikaan parempi ja aikuiset ovat suuttuneet siitä, kun suunniteltu kiva perhereissu menikin pipariksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen huono minigolfissa ja vetäisin muistaakseni kahdesta radasta täyden kympin. Ei ole minunkaan laji :) Tai tarvitsisin ainoastaan helppoja ratoja.

      Me emme ole käyneet koko perheen voimin keilaamassa. Tämän reissun perusteella epäilen, että ei kannatakkaan ;)

      Se, että järjestän lapsille jotain kivaa, mitä ovat toivoneet ja sitten pojat vaan tappelevat, on todella kypsää. Melkein yhtä kypsää on se, että olen suunnitellut jotain kivaa ja sitten pojat valuvat laiskoina ipadi kädessä ja alkaa narina, että onks mun pakko lähtee. Siinä se verenpaine nousee, mutta ilmeisesti sitä lajia on poikien kasvaessa tulossa aina vaan lisää :(

      Poista
  8. Meidän lapsien kanssa homma on ratkaistu niin, että lyöntejä ei lasketa. Muuten kävisi niinkuin teillä, paitsi että molemmat lapset olisivat höyry päästä nousten heittäneet viimeistään tokan reiän jälkeen mailat menemään ja menneet käytävään mököttämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että olette löytäneet teille toimivan tavan. Se, että lyöntejä ei lasketa sopisi minulle =minigolfsurkimukselle hyvin :)
      Meillä pojat ovat todella innokkaita mittaamaan kaikkea. Esim. luistellessa pitää ensin ottaa aikaa kauanko menee matkan luistelemiseen ja sitten alkaa yrittää luistella nopeammin. Sama homma uimisessa, pallon heitossa jne. heti alkaa ennätysjahti :)

      Poista
  9. No on kyllä melko kallista puuhaa, vaikka onhan puitteet toki vimpan päälle. Meillä on mietitty hohtokeilausta, mutta pelkään, että siitäkin tulee vain itku, kun keilapallo on painava ja sattuu sormiin :D Ja en ole varma, haluanko pelata enää mitään miestä vastaan, kun hän on sellainen tuuripelle, että oksat pois :D Tyttö on vielä huonompi häviämään. Joulun aikaan ollaan pelattu Wii party -pelejä mummon ja papan kanssa ja tytön on ollut pakko harjoitella pelejä, että uskaltaa pelata. Ja minä se en voita koskaan. En edes vahingossa. Parempi kans, että tapellaan vaan kotona :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi tyyristä lystiä oli tuo hohtominigolf. Samalla rahalla meidän perhe käy kahdesti hohtokeilaamassa ja pöytään saa ison limupullon ja popcorn-kulhon ja minä syön yhden kerran intialaisessa lounasbuffetissa.

      Emme ole vielä keilanneet koko perheen voimin, mutta osa lapsista on kokeillut keilausta. Se on sujunut hyvin. Itsehän olen erikoistunut keilaamaan lasten keilapalloilla, koska se on riittävän kevyt :D Onneksi ihan joka paikasta löytyy nykyisin lasten pallot.

      Poista
  10. Kallista on, mutta ehkä pojille tämän kerran sen arvoista?

    Asiasta kukka ruukkuun; oliko se suosittelemassa tuote tää: Advanced Night Repair Synchronized Recovery Complex II, 15 ml - ihoa kosteuttava, juonteita korjaava ja ehkäisevä seerumi??

    Ihoni on kauheassa kunnossa pakkasten ansiosta.... Kiitos jos vastaat. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kallista oli. En lähtisi käymään tuolla edes kertaa vuoteen, koska sillä 70€ saa paljon muitakin juttuja. Meinasin heti hehkuttaa, että sillä rahallahan viettää tunteja vaikka kylpylässä, mutta sitten aloin miettimään kuinka olen joskus kypsähtänyt siihen, kun poikia ei millään meinaa saada lähtemään kotiin :)

      Juurikin tuo seerumi, se auttaa minulla siihen, että naama ei ole kuin kireä ja kutiava naamio. Jos iho on niin kuiva, että se hilseilee niin hilseilyyn tuosta ei ole ollut apua. Laitan yleensä tuon seerumin päälle apteekin vesipitoisen perusvoiteen. Jos se ehtii imeytyä heitän vielä just ennen nukkumaan menoa vielä yövoiteen :)

      Nyt juuri minulla hilseilee poskipäät ja siihen käytän kerran viikossa Glamglow thirstymud hydrating treatment naamiota. Mutta se auttaa ainoastaan, jos pistän sen illalla ja pyyhin enimmät pois ja nukun yön yli naamio päällä (ja sitten onkin siisti tyynyliina). Se auttaa muutaman päivän.

      Minä olen tosi surkea näissä kosmetiikka asioissa, en vaan jaksa kiinnostua. Toi Estee Lauder on säännöllisesti, mitä ostan vaikka hinta on törkeä. Glamglow on elämäni ensimmäinen naamio, jonka olen käyttänyt loppuun. Purkissa on jäljellä enää yhdeksi kerraksi, joudun investoimaan uuteen.

      Poista