15. lokakuuta 2012

The only way is down?

Antisyksyihminen avaa sanaisen arkkunsa: nyt se p*keleen syksy sitten iski, *tana. 

Ei saa päästää tappiomielialaa vallalle, vaikka aineksia jo olisi:

- Meillä on syysflunssa. Kaikki perheen miespuoliset ovat enemmän tai vähemmän sairaina. Esikoinen on normaalin flunssan lisäksi myös potenut myös vatsatautia. Se ei onneksi vaikuta sellaiselta taudilta, että sappinesteidenkin pitää poistua. Edellisten vuosien perusteella sanoisin, että jos kiertoon lähtee, niin viikko vähintään menee. Muilla on standardi yskä, nuha ja kurkkukipu.
+ Viime vuonna eka flunssa oli syyskuussa. Tänä vuonna takana on 5 tervettä kuukautta putkeen *tekee aaltoliikkeitä*. Ehkäpä sairastun vasta sitten, kun kaikki muut ovat parantuneet ja ei tarvitse sairaana hoitaa ketään.

- Todella masentava sää. Pelkkää harmaata ja pimeää.
+ Eipähän tarvitse kadehtia niitä, joilla on toimistolla ikkunapaikka. Se, että sukissa on silmäpako näkyy huonommin.

-Suomalaiset eivät vaan osaa ajaa sateella. On pakko ajaa sen edessä olevan puskurissa ja sitten kolahtaa. Olen viettänyt viikon sisään tunteja jonottamassa Kehä I:llä.
+Radiotoimittajilla on oikeasti hulvattoman hauskoja juttuja. Olen vihdoin valmis maksamaan automaattivaihteista. Ja kyllä toi vesi vielä, odotetaas sitten sitä täysin yllätyksenä tulevaa lunta.

-Paha suma hommia töissä
+Ehkäpä voin valita pinosta ne itselleni mieluisimmat? Suurimmassa osassa suman hommista on sentään jotain järkeä ja jonkun kannattaa tehdä ne.

***
Siis taistoon syksyn ankeutta vastaan (tässä ei todellakaan pärjätä kynttilöillä ja villasukilla)!

Se on aika kaivaa naftaliinista viime syksyinen palkinto-ohjelma, jolla taaplaan läpi ankean syksyn. Viime vuonna blogin perusteella olin jo 7.11 siinä jamassa, että en olisi edes jaksanut enää itseäni palkita. Tänä vuonna menee aivan varmasti paremmin. Pakko mennä!

Olikohan palkintoja viime vuonna liian vähän? Palkinto kerran kuussa ankean syksyn aikana - kuulostaako se liian pieneltä määrältä? 2-3 kertaa kuussa on varmasti parempi!

Viime vuonna palkitsemisohjelmassakin oli tavoitteellisuutta "en hanki turhaa materiaa vaan satsaan elämyksiin". Se oli hieno ajatus. Ei toiminut. Elämykset on hankalia: niihin pitää varata paikka ja ehkä lapsille hoitajakin ja ehtiä sinne ajoissa juuri sinä päivänä, kun mikään ylimääräinen ei huvita.

Se on niin, että tänä vuonna keskityn ihan puhtaasti materiaan. Nytkin naputtelen tätä kirjoitusta uudet alennusavokkaat jalassa ja heti elämä tuntuu paremmalta ;)

Rankka vuodenaika vaatii rankat palautumisharjoitteet. Yritän palata järkiini viimeistään maaliskuussa. Mikäli aurinko näyttäytyy valkeilla keväthangilla, voin yllättää kaikki toipumalla jo helmikuussa.

Raporttia palkinto-ohjelmasta seuraa. Tavoitteena on vetää hyvällä (tai ainakin kohtuullisella) drivella ainakin marraskuun loppuun. Siitä jouluun sitten mennään hampaat kirskuen ja kynnet verillä. Jouluna toivutaan ja valmistaudutaan kevättalven virushelvettiin.



Aivan älyttömän hyvän tuntuiset avokkaat (näin yhden illan perusteella :) ). Tilasin Brandoksen alesta, merkkinä Jenny by Ara, nahkavuoritkin ja hintaa vain 32€. Lesti on normaalia leveämpi. Näillä uskoisin tarvittaessa pystyväni seisomaan pari päivää putkeen. Tykkään väristäkin.

12 kommenttia:

  1. Ei ole todellista! Juuri tänään ajattelin, että kaipaan nyt kyllä lohtushoppailua itselleni ja, että nyt alkaa rankka syksy vaatia veroaan toden teolla. Hioin selviämisstrategiaa koko päivän. Se sisältää paljon utuisia ajatuksia "omasta ajasta" ja opiskeluhaaveita, jotka saavat minut naurahtamaan kuivasti. AQjattelin totuttaa kuopusta tuttipulloon tällä viikolla pidentääkseni liekaani. ;)
    No, mutta, muistin auton hanskalokerossa olevan 35euron lahjakortin paikalliseen naistenvaateliikkeeseen. :)
    Ehkä jo tällä viikolla suuntaan sinne. Löysin myös netistä sellaisen laukun, jostya haaveilla, johon minulla on varaa. Heti piristi.
    Sitten sinä vielä postaat kengistä, joissa on leveähkö lesti, perfect. Vielä kun vieressä puklaileva juniori nukahtaisi, niin meno aina vaan paranisi!
    Kovasti jaksamista sinne. Aina ei voi olla kivaa, mutta jotain pientä piristystä voi keksiä.
    Aamen sille.

    VastaaPoista
  2. zirk:
    Viime syksynä kehitin itselleni palkitsemisjärjestelmän, jotta selviäisin syksystä. (Mä niin inhoan pimeyttä, kuraa, kosteutta ja loskaa). Yritin käydä teatterissa, ravintolassa syömässä ja niiden järjestäminen oli aika hankalaa. Palkitsemisjärjestelmäksi tulikin sitten päivittäin puolikas suklaalevy, joita edelleen raahaan mukanani :(

    Tänä vuonna aion vetää ihan lohtushoppailulla. Vain itselleni.

    Olen löytänyt todella hyvin kenkiä nettikaupoista. Noiden uusimpien avokkaiden kanssa tuli Sorelit, mutta niiden kohdalla saatan päätyä palautukseen. Mulla on nyt 5 paria hyviä kenkiä.

    Nyt täytyisi alkaa bongaamaan, että mistä nettikaupasta sitä saisi vaatteita itselleen vielä sopusailla hintalaatusuhteella. Kai sellainenkin pienellä hakemisella ja kokeilulla löytyy.

    Sitten täytyy taas alkaa bongailemaan Huutistakin. Ostin sieltä uutena tuon hopeoidun kimaltevan suosikkirannerenkaan ihan pikkurahalla. Samoin ostin elokuisiin häihin mekon.

    Meillä menee nykyisin suurin osa sairastamisista aika sujuvasti. Lapset saavat yleensä nukuttua ja koko yön pystyssä keikkuminen on poikkeus. Esikoinen on sujuvasti hoitanut vatsansa tyhjennykset molemmista päistä sarjallistettuna suoraan pönttöön. Muistan sen ajan, kun mikä tahansa sairaus tarkoitti valvottuja öitä ja pyykkivuorta. Täytyy nyt vaan toivoa, että ei tule mitään tujumpaa virusta ja selviämme tällä peruskauralla.

    Pientä piritystä pitää ehdottomasti arkeen kehittää. Mä yritän shoppailun ohella harrastaa kevyttä liikuntaa. Mutta tänä syksynä annan periksi materian himolle ;)

    VastaaPoista
  3. Itsensä palkitseminen puhtaalla materialla on aina paikallaan, kannatan :-)

    VastaaPoista
  4. Pikaista paranemista ja toivottavasti vatsatauti ei tartu. Luin postauksesi ensimmäisellä kerralla ristiriitaisin tuntein, pelkäsin että tästä tulee yksi massablogeista, jossa hehkutetaan pelkkää shoppailua. Toisella kerralla postauksesi huumori aukesi :) Pieni itsensä palkitseminen on paikallaan silloin tällöin. Iloa syksyysi.

    VastaaPoista
  5. Mä niin rakastan sun arkirealismi blogia :)
    Usein luen tätä hymyssä suin, vaikka sielläpäin ei varmaan aina naurata. Monet tilanteet niin tuttuja.

    T: 3x pojan äiti.

    VastaaPoista
  6. Hekku: Ehdottomasti ;)

    Anonyymi:
    Mitenkäs se sananlasku menikään... "Ei niin pientä pilaa ettei toinen puoli totta" ;)
    Olen antanut itselleni luvan hemmotella ja tsempata itseäni materialla tänä syksynä. Tuskin musta tänä syksynä tulee materianhaalija pahimmasta päästä, mutta uhkakuva on selvästi olemassa ;) Yritän pysyä kohtuudessa.

    3x pojan äiti:
    Kiitos.
    Täällä päin ei aina juuri tapahtumahetkellä naurata, mutta jälkikäteen yleensä naurattaa. Jos tässä alkaisi murehtia kaikkia hölmöyksiä ja pieleen menneitä (pikku)juttuja, niin seuraavat 15v olisivat todella masentavat. Pakko yrittää huumorilla :)

    VastaaPoista
  7. Innolla jään odottamaan havaintoja naisten vaatteiden ostamisesta nettikaupoista. :)
    Avot, hyvä, että sairastamisessakin on jo jotain tolkkua, tavallaan.
    Ai niin, ja kyllä: huiveja kans asusteiksi! Ostin kesällä yhden mv-raidallisen, jota on ollut hauska käyttää. Huikea edistysaskel mulle. :D

    VastaaPoista
  8. zirk:
    Raporttia tulee kyllä, jos löydän nettikaupoista vaatettakin. Tähän mennessä ainoa toiminut on Peter Hahn, mutta valikoima on suurelta osalta aika kallista :( Pukeutumistani vaikeuttaa tuo vyötärön ympärys, joka ei todellakaan ole suhteessa muihin mittoihini :(

    VastaaPoista
  9. Ihanaa, että joku muukin tuntee näin. Mä olen jo aika hyvässä jumissa, mutta onneksi on kaksi etäpäivää ja lapset hoidossa, niin saa ajatukset vähän selkiämään. Homma ei vaan tekemällä lopu :)

    VastaaPoista
  10. Kiala:
    Kyllä se niin on täällä meidänkin päässä, että homma ei todellakaan tekemällä lopu. Niinpä olen päättynyt lintsailla tekemisestä aina kun vain on mahdollista ;)
    Tsemppiä syksyyn ja etäpäivät tehokäyttöön!

    VastaaPoista
  11. Kehä ykkösellä automaatti ja adaptiivinen vakionopeudensäädin <3 Tosin mun suunta on se helpompi. Divarikierrosta vailla?

    VastaaPoista
  12. Tim:
    Kahdettivan hyvältä kuulostaa yhdistelmä automaatti ja adaptiivinen vakionopeudensäädin. Mulla on vakionopeudensäädin jälkiasennettuna ja kertaankaan ei ole käyttänyt sitä. Törkeän vaikea käyttöinen :(

    Divarikierros tekisi kyllä hyvää!

    VastaaPoista