20. joulukuuta 2011

Joulu tulla jollottaa, äiti kohta vollottaa

Sairasteluputken päätä ei näy. Maanantaina vielä korvaani särki pahasti, mutta yritin siitä huolimatta tehdä töitä. Jäi yritykseksi, koska päiväkodista soitettiin. Keskimmäinen oli oksentanut paljon. Oksensi vielä kotonakin. Minulla ja miehellänikin oli vatsat kipeinä koko illan. Yö meni onneksi rauhallisesti.

Aamulla oli olo kuin junan alle jäänyt ja jäimme koko jengi kotiin. Tässä klo 17 söimme päivän ensimmäistä ateriaa (pari paahtoleivän siivua sentään meni aamulla). Kotipäiväksi menee kyllä huominenkin.

Itkuksi kyllä pistää jos menee joulu haliessa vessanpönttöä. Harmittaa muutenkin, kun joulusuunnitelmat ja -haaveet jäävät toteutumatta. Muuten kyllä näen tässä sellaisen positiivisen puolen, että vaatimus taso joulun "täydellisyydelle" laski kerta heitolla. Yritetään nyt saada koti siihen kuntoon, että ei ihan hirveästi ahdista sotkukasat. Ja jotain ruokaa pöytään, vaikka sitten kaupan antimia. Nyt ei enää tarvitse miettiä kalaterriinin valmistusta, valkata viinejä ja suunnitella omatekoisia konvehteja (ihan kuin olisin ikinä ehtinyt tekemään niitä).

Eilen olimme saaneet hienojen joulukorttien lisäksi muutakin postia. Ja se sai meidät kaikki iloiksiksi. Lomamatkan Bamse-kerho tavarat saapuivat.

Bamsekerholaiset ovat valmiina. Matkapäiväkirjan täyttö aloitettiin heti.

Äiti aikoo viettää loman makaamalla aurinkotuolissa palmun alla. Kuopus demonstroi.

Koiraa uidaan näin

Näin sukelletaan

Viikonloppuna leivoimme sentään pullaa:

Kuopus on innokas pikkuleipuri

Keskimmäinen on innokas syömäri

Ei todellakaan mikään tyylikäs korvapuusti, mutta erinomainen. 
Välissä on kanelin ja tomusokerin lisäksi reilusti piparkakkutaikinan murusia. 
Suosittelen!

8 kommenttia:

  1. Voi! Otan osaa, taudit ei kysy aikaa eikä paikkaa. Meillä lasten koulussa on alkanu vatsatauti jyllätä, toivottavasti ei iske jouluksi.

    Onneksi se aito tunnelma tulee vähemmälläkin. Ostatte hyvällä omalla tunnolla valmista ruokaa ja hyvät rasiat suklaata. Viinistäkin se nopeasti valittu saattaa osoittautua juuri tilanteeseen täydellisesti sopivaksi.

    VastaaPoista
  2. Voi ei! Toivottavasti paranette ennen joulua, itse en ole varsinaisen sairas, mutta en silti jaksa tehdä ihmeitä, kai se joulu tulee joka tapauksessa. Relax!

    VastaaPoista
  3. Koittakaahan parantua siellä, ei ole kivaa jouluna sairastaa. Itse en yleensä ikinä ole kipeänä, no viime jouluna iski kimppuun ensin silmätulehdus molempiin silmiin, sitten nielutulehdus ja lopulta diagnosoitiin mononukleoosi eli pusutauti.

    Ihania Bamse-kuvia oli tässä myös =) ja teidän keskimmäisen tukka on aivan valloittava =)

    VastaaPoista
  4. onhan aivan selvää, että koko joulu ja oikeastaan ihan kaikki kaatuu nyt, kun ei ole niitä käsintehtyjä konvehteja...voi ja oi!

    Ja ihan oikeasti: joulu tulee joka tapauksessa, vaikkei ihan hirveästi hössöttäisikään.
    Jaksamista, paranemista, iloa!

    VastaaPoista
  5. Kiitos sympatiosta Iina, Roosa, Vera ja Marika. Meillä voidaan jo onneksi vähän paremmin. Nyt vaan toivomme ettei kukaan enää sairastuisi. Ja jäähän tässä peräti vajaa päivä aikaa valmisteluille :)

    VastaaPoista
  6. Voi darling :) Kävin jo uuden kuun ajan kommenteissa toteamassa, että missään ei lue mimmoinen joulun pitää olla. Itse olitkin sinne viisain sanoin todennut, että kyllä ne on ne äidit jotka itselleen ne haaveet ja unelmat kurkoteltavaksi tekee.

    Kyllä, kalaterriiniä ja suklaakonvehteja saa kaupasta, niin kuin paljon muitakin herkkuja, ihan valmiiksi tehtyinä ja varmasti onnistuneina herkkuina. Ja hei, jouluna kuuluukin olla semmoinen valaistus, että sotkut ei näy [kasat kannattaa siirtää pesuhuoneeseen jemmaan].

    Kolmen kopla muistaa tämän joulun varmasti onnellisena, vaikkei olisikaan niitä äidin tekemiä suklaakonvehteja :) Armahda itsesi siis Kepposka, ei teille tule joulupoliisi vaatimaan kaakeleiden kiiltoa, tosin paketoituja lahjoja voi kyllä jotkut vaatia...

    Oikein hyvää, toipiloivaa, onnellista ja herkullista joulua teitille, olkaa ihanasti!

    Nim.merk. hän, joka tekee jouluna neljä yövuoroa, mutta nauttii siltikin joulusta *<|:o)

    VastaaPoista
  7. Haltiakummi: Kirjoitit mulle ihanan kannustavasti. Kiitos :)

    Tällä hetkellä pojat vaikuttavat kaikki aika terveiltä. Toivottavasti tilanne pysyy tällaisena.

    Mä olen jo aikaisemmin toteuttanut tuota kasat piiloon kylppäriin ja saunaan. Siellä oli siemenperunat aikaisemmin ja nyt päällä synttärijuhlien hätäpino. Mä asennoidun tähän nyt niin, että joulusauna on yliarvostettua :)

    Hyvää joulua sinulle.

    VastaaPoista
  8. Taitaa olla tämä joulu oikein poikkeuksellisen tautista aikaa, kun "kaikki" ovat sairaana.
    Itse päätin antaa tämän joulun mennä omalla painollaan ilman turhia vouhotuksia. En ole koristellut kotia ollenkaan, illalla tytön vaatimuksesta kaivoin joulusukan esiin.
    Mies on laittanut vähän pihavaloja.
    En ole leiponut.
    En ole ostanut yhtäkään uutta lahjapaperia, vaan olen käyttänyt vanhat jämät varastosta.
    En ole askarrellut ajatuksella hienoja pakettikortteja, vaan osaan pakettiin nimet on vetäisty tussilla paketin päälle.
    Vastoin kaikkia ennakko-odotuksia mua ei edes ahdista tänään yhtään. =)
    Toivottavasti muistan tämän tulevinakin jouluina!!

    Oikein mukavaa ja lämmintä joulunaikaa koko Kepposen perheelle!

    VastaaPoista