22. syyskuuta 2011

Viikon asu

Tällä viikollahan ei tosiaankaan tarvitse miettiä, että mitä sitä pukisi päällensä töihin. Työnantaja on vuokrannut minulle työpuvun. Kyseessä on aivan ehta baijerilainen mekko dirdnl.

Kävin vähän ajelemassa hissillä ja näppäisin kännykällä kuvan. Voila:


Mekko on ihan jees muuten, mutta kaula-aukko on todella avara. Kun minut oli puettu asuun, pakenin heti vessaan nykimään puseron mahdollisimman ylös (ainakin rintsikat peittoon). Minä kun olen osaa firman vieraista paljonkin pidempi, kaula-aukko saattaa asettua mukavasti heidän silmien korkeudellensa :)
Dirdnlejä on vaikka missä värissä ja pituudessa, mutta toivoin pitkää mallia.

En taaskaan muistanut, kuinka rankkaa homma koko päivän seisominen on. Kahtena päivänä seisoin korkokengillä ja selkä huutaa hoosiannaa. Hoosiannaa huutaa myös luottokorttini. Väsymyksestä huolimatta olen käyttänyt illat joko ostoksilla käyntiin tai varovaiseen tutustumiseen baijerilaisiin oluisiin (en juurikaan juo olutta).

Yksi tuttava jo totesi, että ravintola- ja matkailualallahan on ihan tavallista "teema-asut". Itse olen ihan muussa busineksessa, joten en ole tottunut tällaiseen. Mutta ihan varmasti kysyn seuraavaan kotimaan tapahtumaan itselleni lapin pukua!

Lisäsin tänne itselleni muistoksi parit tunnelmakuvat Oktoberfesteiltä. Firman vieraille varatussa paikkakiintiössä sattui olemaan tilaa vielä yhdelle dirdnl-neidolle :)





Vuosi sitten iltani Oktoberfesteillä ei ollut yhtä vauhdikas, koska olin liikkeellä yksin. Kiva ilta oli sekin, koska pöytääni tunki puhelias saksalainen perhe lapsineen.

15 kommenttia:

  1. Hih, mulla oli tuollainen joskus 5-7 vuotiaana. Hame oli polvipituinen.

    VastaaPoista
  2. Voi taivas! :D Mitäs ihanaa olet shoppaillut, poolopaitoja vai uusia rintsikoita? ;))
    Darling, kaljoittelu kuulostaa hyvältä vaihtoehdolta! :D)))

    VastaaPoista
  3. Haltiakummi: Niin sitä on putkiaivoksi muuttunut, että ei käynyt mielessä korvata aluspaitaa vaikka poololla. Kun se ei kuulu asuun. Mä oon nyt jo tottunut tähän avoimeen kaulaan, kun tässä ympärillä pörrää samanlaisia :)

    Saksa on mulle vaateostosten luvattu maa. Käytän paljon saksalaisia vaatteita ja täällä niitä isompiakin kokoja on hyllymetreittäin eikä sitä kolmea kappaletta. Ja hinnatkin vielä vähän Suomea alhaisemmat.

    VastaaPoista
  4. Tää on hulvaton! :-D
    Ei muuta kuin helemat paukkumaan!

    VastaaPoista
  5. kiitän jo aiemmista mailiin tulleista kuvista vielä :D

    Tämä on niin hulppea!!
    Ja siis todella suosittelen sitä ihan joka päiväiseen käyttöön!
    Josko marimekko alkais tehdä vaikka kuoseja tuollaiseen tai nanso... ;D

    VastaaPoista
  6. Edelleen tarjosit mulle iloiset naurut. Ei vaan, kyllähän sä siellä nyt olet ihan myyntivalttina hommissa kaula-aukkosi kanssa! :D

    VastaaPoista
  7. Täällähän paikalliset ladyt kulkevat Oktoberfestin aikana dirdlneissä töissäkin. Herrat ovat nahkahousuissaan lähinnä silloin kun aikoivat lähteä suoraan toimistolta Oktoberfesteihin.

    Kolleegalla olen nähnyt jo 5 erilaista pukua (kaikki siis omia). Kysäisin, että montako hänellä. Vastaus oli, ettei oikein voi kertoa. Kun dirdln ovat vähän kuin käsilaukut, että niitä tulee aina hankittua uusia. Ja kun ne ovat niin kivoja ja perhejuhliinkin voi aina valkata säähän sopivan mekon. Ne ovat aina muodin mukaisiakin ja hyvin voi käyttää vaikka 15 vuotta vanhojakin välillä (siis jollekin mahtuu niin vanhat vaatteet??). Veikkaan että dirndejä on ainakin parikymmentä.

    Ja kyllä - jokaisessa kolleegan mekossa on avara kaula-aukko.

    VastaaPoista
  8. =) Tää on kyllä päivän paras asu - ehdottomasti:)
    p.s. oletkohan muuten mahtanut saada spostiani?

    VastaaPoista
  9. Ihanaa, hissikuva, aivan loistavaa :) Ja mekko näyttää hyvältä.

    VastaaPoista
  10. Ihan kiva mekko;) ei ihan mun makuun, mutta helppoa kun on valmis työpuku:)

    VastaaPoista
  11. Kätevä asu :) Kielentaivuttajanimi mekolla :D Mun takki on kyllä hassumpi ;)

    VastaaPoista
  12. Onpa hieno! Ja pakko sanoa, että sopii sulle hyvin :)

    VastaaPoista
  13. Miksi suomalaiset ei käytä kansallispukujaan, jos kerran keskieurooppalaisetkin? Kysyn vaan (ja mietin, että tykkimyssyssä ja villahameessa olisi kiva kulkea Sellossa).

    Kyllä sitä aika paljon kaljaa tartteekin, että kestää viikon niitä rinnankorkeudelle sijoittuvia katseita. Hiano! :D :D

    VastaaPoista
  14. WAU:)) Aivan ihana "mekko"...kyllä tuota kehtaa pitää:))))))))

    VastaaPoista