24. elokuuta 2011

2 x housut

Harmillisesti minulla ei ole ollut yhtään aikaa käsitöille. Kankaita on kyllä kertynyt aikamoinen pino. Ennen kesälomia valmistui kuopukselle housut Metsolan joustofroteesta. Ihastuin heti kankaaseen livenä -autot ovat ihanan suuria! Minulla on samaa kangasta vihreänäkin, mutta kyllä tuo musta on ihanampi. Vihreä päätynee yläosiksi (sitten joskus).

Mukavan slimmit housut, koko noin 100cm

Omasta kaapistani löytyi käyttämättömät villasekoitehousut. Muistan ostaneeni ne yhden myymälän lopetusalesta aika pian jonkun lapseni syntymän jälkeen ja ihan vain siitä syystä, että nappi meni kiinni (ja ale oli tosi hyvä). Lahkeet piti lyhentää, mutta lopettavan liikkeen kautta en saanut korjauspalvelua. Niinpä housut jäivät kaappiin.

Henkarilta housut pääsivät seuraavan kerran sovitukseen lyhennystä varten. Samassa tuli todettua, että housut ovat liian löysät vyötäröltä ja taas kerran reisissä on liikaa väljyyttä. Tarvittavat kavennukset oli merkitty nuppineuloin ompelukurssilla. Opettajan ajatuksena oli, että puran vyötärökaistaleen irti, teen kavennukset ja ompelen kaistaleen takaisin kiinni. Ehdotus oli minulle liian työläs ja kaitaleen siististi kiinnitys vaikutti vaikealta, niinpä laitoin housut takaisin kaappiin marinoitumaan :)

Viime viikonloppuna päätin tehdä laiskan naisen korjaukset. Minua ei haittaa, vaikka vyötäkaisteeleen tulee taakse sauma. Sivuistakin päätin kaventaa sen verran, että taskuille ei tarvinnut tehdä mitään.


Alustavat kavennukset on tehty. Täytyy tehdä vielä housuille koekäyttö, jotta tiedän, että pitääkö vyötäröä vielä yrittää saada pienemmäksi. Sovituksen perusteella istuvuus ei ole täydellinen, mutta nyt olen taipuvainen julistamaan sen riittäväksi.

Aika pimeitä tulee jo näistä iltakuvista

Housuille yläosaksi sopisi hyvin viininpunainen. Sovitin jo kerran kivaa viininpunaista paitaa ja nyt kaivelee, etten ostanut sitä. Aikaa kaupassa käymiseen on ehkä joskus ensi viikolla. Tällaisen asukokonaisuuden koostin housuille: uusi vaalea neule on ihanan pehmeä (KappAhlilta), alla punainen t-paita (Stockkan Global).

Kuvan perusteella taas jää eteen tuollaista ärsyttävää vekkiä

Tässä alkaa jo vähän poltella viikonlopun Intohimona Askartelu -tapahtuma. Heti lauantaina sinne! Toivottavasti mukavassa seurassa.

4 kommenttia:

  1. Kivat autohousut! Millä kaavoilla olet tehnyt ne? Itsellä sama tilanne, kankaita olis vaikka muille jakaa (tai perustaa kangaskaupan, kuten mies asian ilmaisee..) mutta ei aikaa edes haaveilla ompelusta:(
    Itselleni en koskaan ole mitään ommellut, lapsille sitäkin enemmän. Lahkeita olen lyhentänyt, mutta taitoni ei varmaan riittäsi tuohon kaventamiseen. Kivannäköiset housut ja asut!
    Saitko muuten sähköpostiani?

    VastaaPoista
  2. Hei!

    Nähdään lauantaina, minäkin aion osallistua.

    VastaaPoista
  3. Pojalla on Metsolan-paita mustana, sitä on rakastettu. Jos käytät asussa vihreää ja mustaa niin laittaisitko kuvan? Kiinnostaisi nähdä.

    T: Rusthollarin mamma

    VastaaPoista
  4. Riikka: Pummin kaavan kaverilta :) On muokattu Ottobrestä kapeammaksi. Itse käytin pitkään SK kaavaa, kunnes hukkasin sen. Pitäisi panostaa taas tuohon kaavojen säilytykseen ja parempaan korjauksien merkintään.

    Saila: Toivottavasti nähdään taas! Minä olen tulossa paikalle vähän ennen kahtatoista.

    Rusthollarin mamma: Laitan kuvan, jos tulee kokonainen asu. Tällä ompelutahdilla on hyvin mahdollista, että housut jäävät pieneksi ennen paidan valmistumista. Joo, oli mullekin tullut H&M alekoodi, en vaan ollut huomannut.

    VastaaPoista