6. joulukuuta 2010

Megakiire viikko

Yli viikko on kulunut edellisestä postauksesta. Sen selittää vain järkyttävä kiire. Viikosta lisää kohta, mutta laitan tähän heti kärkeen korttini p*skarteluhaasteeseen #68.

P*skishaasteessa oli malli toteuttavaksi. Ai, että inhoan noita malleja, joissa on koristeita ihan hirveästi. En vieläkään pidä koristeista enkä osaa käyttää koristeita luontevasti, joten pitäähän sitä treenata. Tausta onnistui hyvin, hiutaleet ovat luonnossa kimaltevan huuruisia. Ympyrälle olen leimaillut hiutaleita, hopeakynällä vähän välkettä, väriä helmiäischalkseilla ja lisää kiiltoa perfect pearlsilla. Kuvana samainen leimakuva embossattuna ja kohotarroin kiinnitettynä. Siihen kimallusta tuo hileliima.


Siitä kiireestä. Joulunalusajalle tyypillisesti olen paiskinut töissä hiukan ylimääräisiä tunteja. Yksi kokonainen sunnuntai meni ompelukurssilla. Oli mukavaa, mutta väsyttävää. Viikolla käytin lasta toimintaterapiassa ja neuvolassa. Kävin katsomassa Eppujen ja Kummelin Joulurevyyn. Tämä viikonloppu oli pakko käyttää lepäillen ja rentoutuen. Poikien kanssahan se tosin tarkoittaa sitä, että heidät pitää ensin väsyttää jollain fyysisella puuhalla, ennenkuin päästään lepäily vaiheeseen.

Viikossa oli paljon kivaa: salaisen ystävän pakettiin kurkkasin hiukan. Kiitos sinne! Paketista sitten lisää, kun perheen miehet pääsevät kisaamaan. Yhtenä yönä miehen kanssa avasimme suklaan ja se tuli juuri silloin kovasti tarpeeseen :) Muutakin mukavaa postia tuli. Koukussa kortteihin yhteisössä Ainolta saimme lahjoituksena 4 eläinleimaa. Niitä ehdimme poikien kanssa jo kokeilemaan. Meidän 2v, kun näki että alamme leimailemaan ja värittämään, niin hän oli ensimmäisenä pöydässä innokkaana.

Ja sokerina pohjalla olin saanut Leikkaan blogin Merviltä tälläisen ihanan tunnustuksen. Kiitos Mervi! Mervillä itsellään on aivan upeita kortteja. Kaikki hienoja, mutta Mervin peurat ovat ehneet minuun todella suuren vaikutuksen.


Ja tähän liittyi vähän tehtävääkin.
1. Thank and link back to the person who awarded you this - Tehty.

2. Share 8 things about yourself
-Olen tosi huono hankkimaan lahjoja. En ikinä meinaa keksiä mitään saajansa näköistä tai oloista lahjaa.
-Pidän lumesta ja talvisista urheilulajeista. Ihanaa kun on lunta!
-Tänä talvena haluaisin pitkästä aikaa laskettelemaan
-Glögi ja joulutortut ovat parasta joulunodotuksessa
-Rakastan joulukuusta. Sen pitää olla aito ja oikea minulle.
-Seuraava ostos lienee Cuttis tai Sissix. Kommentteja vempeleiden paremmuudesta vastaanotetaan :)
-Olen saanut tehtyä jotain itselleni merkittävää ompelunsaralla. Jos vaikka ensi viikolla paljastaisin tuotokseni
-Ajattelin hamstratata vähän kankaita joululomaksi :)

3. Pass it on to 8 bloggers that you have recently discovered -Melkein :)
Laitanpa tämän ensimmäiseksi ihan uusimmalle tuttavuudelle Ciacylle blogiin Benvenuti al Sud. Suomalais-italialaisen perheenäiti Ciacy puuhailee ihanasti italialaisia juttuja perheensä kanssa ja neuloo Seiskaveikasta. Melkein näen itsenikin oliivin keruussa ja puristamista vahtimassa :) Tai isoäidin ruokapöydässä :D 
Ja sitten vielä Merjalle, joka puuhailee kaikenlaista ihanaa, blogiin H.E.L.M.I

4. Contact those bloggers and tell them about their awards - Tekeillä

3 kommenttia:

  1. Kiitos ihanasta yllàtyksestà :D
    Kauniisti sanoit myòs blogistani. Pitààpàs laittaa kiertoon :D

    VastaaPoista
  2. Ihanaa!! Kiitos myös täältä! Pistetään eteenpäin!

    VastaaPoista
  3. Heips! Ei ole netissä kuusista ohjetta kun olen saanut kaavat Kansalaisopiston tilkkutyökurssilla. Tuo on se pienin versio, siitä on pari suurempaakin, niihin laitoin oksien päähän pun. helmiä...näihin pieniin ei oikein sovi kuin rusetti:)

    VastaaPoista