26. marraskuuta 2010

Vauhdikkaita käänteitä

On ollut niin vauhdikasta taas elämä, että minun piti saada sekä eilen illalla että tänään illalla hetki aikaa itselleni. Tänään päätin tehdä pitkästä aikaa kortin p*askarteluhaasteeseen (#67). Koska minulla ei edelleenkään ole tarvetta joulukorteille, mutta eihän tähän aikaan vuodesta voi kukkakorttejakaan käydä tekemään, nin päätin tehdä vähän erilaisemman joulukortin. Värityksenä kortissa on pinkki-lime ja haasteen mukaista ruutua löytyy :)


Ruudullinen paperi itse viivailtu Promarkereilla, vihreä silppulaatikosta, palloleima Sinellista, hiutaleet lainaleikkurilla ja sivelty crackle accentilla, nauha Tiimarista. Kauniin harmaa korttipohja Klemmarikellarista.

Vauhdikkaita käänteitä elämään toi vaihteeksi poikien sairastelu. Maanantaina viikon työkalenteri näytti tyhjää ja lupasin työkaverilleni nyt takovani ainakin puolet tekemättömien hommien listalta hyvään alkuun. Keskiviikkona olimme juuri koko perhe ottamassa starttia aamulla aikaisin kotoa, kun keskimmäinen oksensi niin, että keittiön lattia vaan lainehti. Mutta ei mennyt toppahaalarille :) Terveet lapset päiväkotiin, sitten sumplitaan miehen kanssa, että kuka suhasee ja minne. Juuri kun olimme saaneet keskimmäiselle hankittua sairauslomatodistuksen, tuli soitto päiväkodista, että kuopuksella on ripulia, tulkaa hakemaan kotiin.

Onni onnettomuudessa oli, että pojat paranivat hyvin. Jo saman päivän iltana pojat söivät suht mukavasti ja kaikki pysyi sisällä. Isi jäi potilaiden kanssa ja minä karkasin illalla Hannalle ompelemaan. Reissun tuloksena oli Metsolan joustofroteesta kuopukselle paita.


Ja on mieleinen. Kuopus alkoi itkeä, kun riisuin
paidan yöksi pois.

Tänään oli sitten toipilaspäivä kotona. Ulkoilimme kuitenkin, kun oli niin ihana ilma. Aurinkokin yritti vähän paistaa, vaikka kuva on niin hämärä, että voisi olla illalla otettu. Paukkupakkasia en kaipaa lainkaan tälläinen -5- -10 ja lunta on meille juuri hyvä.


8 kommenttia:

  1. Meilläkin on tuo traktoripaita tosi suosittu, taitaa olla pikkupoikien mieleinen :)

    VastaaPoista
  2. OI hyvänen aika, tajusin justiinsa että haastekortti on tekemättä (siis se kätsyjen haaste). Taisi olla tarkoituskin muistuttaa, kun leimailit tuolla leimasimella. Vink. Vink. Tuo itse tehty taustapaperi on aivan mieletön keksintö!!! Miksi pitäis ostaa aina valmiina? Ja paitakin on niin iloinen. Tuli oikein hyvä mieli.
    T: nimim. "500 paperia"

    VastaaPoista
  3. Tosi hienon taustapaperin olet tehnyt promarkkereilla. Pitää ehkä kokeilla itsekkin..

    VastaaPoista
  4. Mirka: Kätevien haasteella ei ole kiirettä. Kaikki eivät ole vielä edes saaneet omaa haastepakkaustaan. Postissa käyminen on ollut viime aikoina erityisen hankalaa -ilman syytä. On taas kaikki hommat ihan vaiheessa. Mutta mullahan tunnetusti riittää aikaa "omiin leikkeihin", vaikka aikuisten hoidettavien asioiden kustannuksella.

    VastaaPoista
  5. Wau!!!Tämä on kyllä upea kortti!! :)

    Ihania pikkuisia! :)

    VastaaPoista
  6. Huiman kaunis iloinen kortti!! =)

    VastaaPoista
  7. Tosi kiva kortti! Hyvä idea noi joulupallot siinä.

    Teillä tuntuu vauhtia kyllä riittävän. Olisi luullut, että sairastelukin olisi vähäksi aikaa tauonnut. Uskomatonta, että teillä sitä on ollut noin paljon ja meillä ei yhtään. Keskiarvo on tietenkin varmaan suht ok.

    Mutta sinullakin on aina niin positiivinen vire näissä jutuissa, että huomaa kyllä, ettei nämä sairastelut teitä nujerra!

    VastaaPoista
  8. Hieno kortti!
    Voi että ihania kuvia lapsista lumileikeissä!
    Käyppä blogissani!
    I have something for you in my blog,
    come and get it,-))m

    VastaaPoista