26. helmikuuta 2019

Kaivolta on vesi kannettava

Maanantai-iltapäivänä olin aikeissa siirtyä pyykkäämään, kun kuopus huuteli, että miksei hanasta tule vettä. No, miksei tule? Aloimme selvittelemään asiaa ja naapuri tiesi kertoa, että talomme edessä olevassa risteyksessä oli vesiputki hajonnut. Lähdin ulos tarkkailemaan tilannetta ja katu näyttikin siltä, että pieni maanjäristys olisi ravistellut asfaltin rikki ja veden tuomaa hiekkaa oli kaikkialla. Vedentulo oli jo katkaistu, kun saavuin paikalle. Eläkeläispartio tiesti kertoa, että näky oli ollut hurja, kun vettä oli tullut kolmemetrisestä railosta voimalla. Someaikanahan tietysti katkenneen veden ohella harmitti se, etten ehtinyt kuvaamaan kotikatumme omaa Niagaraa ;)

Aika nopeasti saimme arvion, että korjaus tulee kestämään useita tunteja, jopa 20 tuntia. Vedetön talouden pitäminen aiheutti heti harmaita hiuksia. Ensinnäkin millä huuhdella vessa? Täytyykö saman tien lähteä kauppaan ostamaan juomavettä? Vessan huuhtelun suhteen kotikatumme asukas, joka oli huomannut vedentulon katkenneen kylvyssä olessaan ja jättänyt ammeen tyhjentämättä, oli huuhteluvoittaja. Me tyydyimme ensi hätään siihen, että kaapaisimme kaikki taloutemme ämpärit täyteen lunta. 10 litran kattila on muuten erinomainen lumen sulatukseen.

Nopeasti kotikatumme taloja varten avattiin tien varteen väliaikainen vesipiste. Hieno homma! Siinä tosin saa kivasti makua entisajan elämästä, kun jäistä alamäkeä pitkin kantaa vesisankoja. Matka tosin on vaivaiset 70m. Ei voi myöskään kaupungin vesifirman korjausripeyttä muuta kuin kehua. Tätä kirjoittaessa klo on 1 yöllä ja ulkoa kuuluu kaivinkoneen ääni.

Modernin kaupunkilaisen elämä mutkistuu kummasti, kun hanasta ei tulekaan vettä. Lapset suhtautuvat rennosti asiaan: vanhemmat hoitavat vessahuuhtelut, kädet putsataan saveteilla ja käsidesillä ja kaupasta voi hakea vaikka mikrolooraa ja cocista, suihkussa voi käydä joskus myöhemmin - kukas sitä vettä niin kaipaakaan. Jos meiltä joskus katkeaisi sähköt pidemmäksi aikaa, niin lapsemme olisivat aivan varmasti sähköfirman aulassa protestoimassa. Ilta ilman vempeleitä ja nettiä olisi katastrofi! Toki sähkölämmitteisessä puurunkoisessa talossa kylmyys iskee nopeasti talviaikaan. Tuon kun kirjoitin, niin melkein iski stressi asiasta. Olisi hyvä, jos kodissa olisi varaava takka. Houkuttelevan ulkoporeammeen (ikuisuushaave) tarpeellisuuden perusteluihin voin nyt liittää sen, että siitä riittäisi vessan huuhteluvettä todella pitkäksi aikaa :)


Tuosta näkyy melkein kahden miehen pituinen railo asfaltissa

7 kommenttia:

  1. Aika hurjaa! Hyvä välillä tosiaan miettiä miten pärjää jos ei tule vettä tai sähköä. Kaikissa kotitalouksissa ei ole useita ämpäreitä, eikä varsinkaan taskulamppua. Ja niin totta tuo että nuoriso pärjää kyllä ilman vettä, muttei sähköä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielelläni minäkin hankkiutuisin eroon rumista muoviämpäreistä, mutta lapsiperheessä ne ovat erittäin tarpeellisia. Ei ole kerta eikä kaksi, kun ollaan vuoron perään nukuttu ämpäri vieressä :( Mies tuossa juuri naureskeli, että tarvittaisiin pari uutta ämpäriä, että olisikohan jossain avajaiset ;)

      Poista
  2. Huh huh! Harmi kun et ollut paikalla kun oma Niagara on suihkunnut - siitä oli saanut kyllä kylmän kylvyn lisäksi varmana upeita kuvia.

    Meillä on kotona viime syksynä ollut vesi, joidenkin huoltotöiden takia. Jos olen ollut kotikonttorilla noina päivinä olen aina laskenut aamusta vettä kattiloihin ja ämpäriin. Kummasti se on vaan päivän mittaan unohtunut ja parikin kertaa olen ollut kiinni vesihanassa laskemassa vettä.

    Pari vuotta sitten meni sähkö melkein vuorokaudeksi kun joku kaivinkone oli saanut aikaan pahaa jälkeä ja monta kortteli pimentyi tästä läheltä. Onneksi oli alkusyksy ja valo edes jonkin verran kotona eikä tullut kylmäkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos pitää vedettä olla, niin olisi ollut kohtuullista, että olisin päässyt omin silmin ihailemaan paikallista Niagaraa ;)

      Kyllä se oudolta tuntuu, jos pitää pärjätä ilman vettä tai sähköjä. Pitkä sähkökatkos kirpaisee erityisen ikävästi, jos pakasteet alkavat sulamaan :( Jos menee kesän pakastukset hukkaan, niin se on kyllä harmi.

      Maalaismummola on ajoittain kärsinyt pitkistäkin sähkökatkoksista. Mummolassa on oma porakaivo ja kun sähköt katkeavat, niin veden tulo lakkaa myös. Pari vuotta sitten appiukko kyllästyi tilanteeseen ja rakensi puuceen. Niin paljon on sähkönjakelun palvelutaso heikentynyt 41km päässä Helsingin rautatieasemasta, että 2010-luvulla pitää ryhtyä huussin rakennukseen. 1980-90 luvuilla riitti vesivessa ja sähköt palasivat nopeammin.

      Poista
  3. Eräs työkaveri asuu noilla nurkilla myös. Kyllähän se hankaloittaa elämää aika paljon :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vesi ja sähkö ovat kyllä sellaisia perustarvikkeita, joita ilman elämä muuttuu nopeasti hankalaksi. Etenkin tuo sähkö.

      Meille palasi vesi yllättävänkin nopeasti. Aamun aikaisimmat töihin lähtijät varmaan joutuivat saveteilla työpäivään, mutta aamulla alkoi vedentulo.

      Poista