2. helmikuuta 2019

Ruokaa tähteistä

Meillä jää melkein joka viikko tähteitä. Viidelle tähteistä kokkaaminen ei ole helppoa, kun tähteitä ei kuitenkaan olen niin paljoa, että niistä saisi helposti ruokaa koko perheelle. Olen alkanut kehittelemään tähteruokia, jotka maistuisivat koko perheelle ja jotka jatkamalla muilla aineksilla myös riittävän koko perheelle.

Pyttipannu
Meillä kaikki tykkäävät paistetuista perunoista. Perunoita harvoin jää niin paljoa jäljelle, että perunat riittäisivät viidelle. Ateriaa voi helposti jatkaa kaupan pakastealtaan pyttipannulla tai lihapullapannulla. Yksinään tuollainen kaupuan pakaste-eines ei perheeseen oikein uppoa, mutta ihanat paistetut perunat jalostavat sen maukkaaksi. Kaveriksi vielä vähän nakkeja, ehkä paistettu kananmuna ja terveellisyyslisäkkeeksi paistettuja kesäkurpitsaviipaleita. Toimii!



Minestronekeitto
Ensinnäkin keittoon saa käytettyä erilaisten pastapussien pohjat. Keittohan sitä kivempi, mitä enemmän siinä on erilaisia makarooneja. Lisäksi keittoon voi upottaa hiukan nahistumaan ehtineet tomaatit tai ne tomskut, jotka näin talvisesonkina olivatkin liian happamia ja puukuorisia. Keittoon voi laittaa myös jauhelihakastikkeen jämät tai paputölkin jämät. Muutoin kaupasta ei tosiaan tarvitse hankkia kuin paseerattua tomaattia. Toki keittoon voi upottaa porkkanaa, kesäkurpitsaa tai vaikka paprikaa. Jos jääkaapissa ei olekaan jauhelihakastikeen jämiä, voi palata italialaisimmille juurille ja paistaan keiton joukkoon pekonikuutiota.

Uuniperunat
Moni ruuantähde sopii uuniperunan täytteeksi. Lohi menee sellaisenaan tai majoneesin tai creme fraichen kanssa. Jauhelihakastikkeesta voi siilata vähän lientä pois ja maustaa reippaammin vaikka chilillä tai tomaatilla. Väliin käy myös majoneesi ja kinkkuleike tai pakasteesta sulatetut katkaravut.


 Näitä tähderuokia miettiessä tuli mieleeni yksi suosikeistani, jota en olekaan tehnyt pitkään, pitkään aikaan. Se on paistettu riisi. Siihen tarvitset kypsää riisiä, kypsää kanaa, wokkivihanneksia ja vaikkapa vielä pakastettuja katkarapuja, mausteita ja 1-2 kananmunaa. Ohjeenkin olen tallentanut blogiini vuonna 2014 *ohje*


Onko sinulla tähderuokasuosikkia?

10 kommenttia:

  1. Tämä oli vallan mainio postaus meidän perheelle, kiitos hurjasti. Ihanaa viikkistä <3<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos tästä on hyötyä :)

      Kiitos samoin - ihanaa viikonloppua!

      Poista
  2. Meillä tähteet lisätään usein samaan pataan ja lisätään vettä päälle. Keittoa tai pataa, riippuen veden määrästä :D

    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa helpolta ja tehokkaalta tähteiden hyötykäytöltä :) Hienoa!

      Kivaa viikonloppua!

      Poista
  3. Ihan tässä nälkä tulee lukiessa ja kuvia katsellessa. Kelpo ideoita kaikki!

    VastaaPoista
  4. Meillä pakastetaan kaikki tähteet.. ja kun niitä on tarpeeksi vietetään kansallista tähdepäivää :). Tämä sulle, tuo mulle... Ei näitä onneksi joka viikkokaan ole, mutta välillä ihan ok. Isolle perheelle on tosiaan hankala tehdä ruokaa juuri sopivaa määrää, enkä pysty tietoisesti heittämään ruokaa pois. Ja viikonloppuina on kiva panostaa ruokaan vähän enemmän kun arki on aikatauluistakin johtuen vähän askeettisempaa.
    Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tuppaa käymään niin, että tähteet jäävät sinne pakkaseen ja päätyvät sieltä ajastaan roskiin. Sinänsä kansallinen tähdepäivä on oikein kelpo tapa vähentää ruoka hävikkiä :)

      Poista
  5. Sä oot niin paras! Kiitti näistä hyvistä vinkeistä taas. Saisinko jonkunlaista ohjetta sille minestronekeitolle kun en ihan hiffaa kuin jämistä sen keiton saa kasaan. Pakko opetella tekeen jääruokia vaikka niitä yleensä ei edes jää :D Nyt taitaa olla ehkä puol annosta carbonaa kaapissa vain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minestronekeitto:
      -pilko nahistuneet tomaatit
      -kaikki punaisen lihan jämät käy keittoon tai sitten paista pekonikuutioita. Sekin toimii ihan kivasti että jos jauhelihakastiketta on liian vähän, niin sekaan voi pilkkoa muutaman nakin tai laittaa papuja.
      -porkkana, kesäkurpitsa käy ainakin keittoon hyvin, mutta keitto maistuu ilman niitäkin.

      1. Laita kattilaan paseerattua tomaattia ja vettä haluamasi liemimäärän (minä teen lientä yleensä n. 1,8l). Tuohon määrään riittää yksi 4-5dl paseerattu tomaatti purkki.

      2. Laitan kiehuvaan liemeen makaroonit (about 3dl). Keittoaika vähän vajaa makaroonien keittoaika. Samaan aikaan voi laittaan ainakin osan kasviksista ja valkosipulia. Jos lisäät nakkeja keittoon, niin ne voi heittää sekaan, kun makaroonit ovat jonkin aikaa kiehuneet.

      3. Kun makaroonit ja kasvikset alkavat olla kypsät, lisää liha. Eli heitä jauhelihakastikkeen jämät sekaan sellaisenaan. Jos jauhelihakastiketta on jäänyt vähän, niin lisää vaikka papuja tölkistä. Tai paista makaroonien kiehuessa pekonia keittoon.

      4. Mausta: suolaa, pippuria, basilikaa ja jotain makeutta pyöristämään tomaatin kitkeryyttä. Sokeri käy, minä laitan yleensä ketsuppia. Hauduttele hetki.

      Meillä tämä on hyvä tähderuoka meksikolaisen illallisen jälkeen. Siitä jää ainakin puoli purkkia papuja ja jos olen paistanut ison paketin jauhelihaa, niin keittoon jää kivasti sitäkin.

      Poista