27. kesäkuuta 2015

Koululaisten merkkivaatteista ja aleshoppailusta

Ensin ajattelin laittaa otsikoksi provosoivasti, että onneksi on lasten merkkivaatteita ;)

Kun pojat olivat pieniä, minua kiinnosti lastenvaatteet. Silloin jaksoin innostua uusista kuoseista ja malleista. Viime vuosina lastenvaatteet eivät ole kiinnostaneet minua lainkaan. Minulle riittää, että pojilla on jotain siistiä, ehjää ja puhdasta päällään. Vaatteet hankin mahdollisimman helposti, usein netin kautta ja saatan ostaa esim. samoja hyväksi havaittua farkkuja vaikka kolmet per poika. Näin aleaikaan kuitenkin yleensä ryhdistäydyn ja kartoitan, että mitä pojat tarvitsevat. Nyt on taas kiihkein alebongailu käynnissä.

Kävin ensimmäisenä lävitse keskimmäisen paidat, koska epäilin, että hänelle ei tarvitse ostaa uusia syksyksi. Perkasin jemmankin ja laitoin kulahtaneimmat pois. Iso osa kevään paidoista menee syksylläkin ja jemmasta tuli täydennystä. Mitä jäikään jäljelle? Noh, pelkkää ns. merkkivaatetta. Kaikki H&M päätyivät lumppukeräykseen.

Ylhäältä vasemmalta: Molo, Me&I, Molo, Lego
Keskeltä vasemmalta: Molo, Småfolk, Me&I, Me&I
Alhaalta vasemmalta: Metsola, Me&I, Me&I, Småfolk

Keskimmäiselle ei tarvitsisi ostaa yhtään uutta trikoopaitaa syksyksi. Tilasin kuitenkin pari neutraalia yksiväristä edullisesti, koska onhan tuo 12 perintöpaidan valikoima varsin värikäs. Perintöpaidat ovat niin hyvässä kunnossa, että tekisi mieli hihkaista, että eläköön merkkivaate!

Me&I paidat ruskeaa lukuunottamatta olen ostanut käytettynä. Ne ovat olleet yhden pojan käytössä. Paidoista kolme ovat olleet vähintään yhden vuoden käytössä esikoisella ja kaikki ovat olleet jo kevätlukukauden käytössä keskimmäisellä ja silti ovat todella hyvässä kunnossa. Paidat periytyvät vielä kuopuksellekin. Kyllä näissä on laatu niin kohdillaan, että hinta alkaa olla perusteltu.

Molon paidat ovat esikoiselta perittyjä, keskellä vasemmalla oleva lumilautailuprinttipaita alkaa olla kulahtanut. Uskoisin, että näistäkin jää kaksi kuopukselle saakka. Småfolkin trikoo ei ole yhtä laadukasta kuin muiden, joten nämä eivät ehkä enää kestä kuopukselle. Näiden laatua en voi samalla lailla hehkuttaa.

Moni kehuu H&M ja Lindexin laatua. Itselläni ei ole kovin kummoisia kokemuksia H&Mstä. Nytkin lähti kaikki HM trikoot lumppukeräykseen, college on kestänyt paremmin. Silloin kun vielä Lindexiltä sai Fixin sisävaatteita käytimme niitä paljon. Niissä oli loistava laatu.

Aina merkki ei ole tae laadusta. Monella merkillä vaatteiden laatu voi vaihdella suurestikin mallistosta toiseen, ilmeisesti valmistavia tehtaita vaihdellaan ja kilpautellaan. Välillä trikoo on heikkolaatuista ja leikkaus tehty kaikkea muuta kuin langansuuntaisesti. Minä olen valmis maksamaan lastenvaatteista ketjumyymälöitä selvästi enemmän, jos:

  • Vaate kestää kymmeniä pesuja hyvänä
  • Vaatten tuotantoketju ei käytä lapsityövoimaa, sallii työntekijöiden järjestäytymisen ja noudattaa maan lainsäädäntöä ja kansainvälisiä suosituksia esim. työajan pituudesta ja palkkauksesta
  • Vaatteella on ympäristösertifikaatti
Paitojen lisäksi meillä perheensisäiseen kierrätykseen päätyy aina toppavaatteet ja välikausitakit. Farkut, collarit ja välikausihousut eivät vaan kestä. Ihan sama kuka on valmistanut ja mikä on materiaali, niin niiden elinikä ei yleensä riitä edes yhdelle lapselle.


Minulle laadukas lastenvaate on mieluinen satsaus, koska se säästää minun vaivaani, aikaani, rahaani ja luonnonvaroja. Siksi ostan hyväksi havaitsemiani merkkejä. Merkillä sinänsä ei ole minulle mitään väliä ja minulle on aivan sama minkä merkkisiin vaatteisiin muut lapsensa pukevat. Omat lapseni eivät tunnista yhtään vaatemerkkiä. Noh, esikoiselle kun sanoo, että tilataan alepaitoja, hän yleensä kysyy, että saako printtipaitoja. Merkillä ei ole hänelle merkitystä.

Alebongauksessa lapset saavat valita itse vaatteensa. Esikoisen kanssa on monia vaatteita, jotka ostamme kaupasta käyttösesongin alussa ja kylläpä harmittaa maksaa esim. toppavaatteista täysi hinta.

Kepposten parhaat aletärpit

Molo Kidsin printtipaidat: matelijat, uivat tiikerit tai surffaavat koirat. Tarjouksessa esim. Jeriikassa, Kuopuksessa, Riemulissa ja Punavuoren Peikossa. Hinta alkaen 28€. Kestävää laatua ja printit kelpaavat hyvin vielä meidän 10-vuotiaallekin. Hän valitsi matelijat.
Ihania isojen poikien collegepaitoja on Molon lisäksi Vinginolla, näitä myy ainakin Zalando. Vinginon paitojen laadusta en vielä tiedä, mutta farkut ovat olleet todella kestäviä. Esikoinenkin ihastui tuohon Vinginon paitaan, mutta kuinka ollakaan Molon sademetsä vei voiton. Kuopukselle sininen tähticollari ja keskimmäisellä on jo 2 vuotta käytetty samanlainen harmaana.


Niin ihana college Vinginolta! Tarjoushinta valitettavasti 42€
Molon colleget ovat edullisempia, yksivärinen 24€ ja sademetsäprintti 34€.


Sitten edullisempiin tärppeihin eli Silverjunglen tähtipaidat ja pipot. Trikoo on meillä kestänyt kaksi poikaa. Neutraali ja alessa edullinen. Suurin koko on 146/152 jonka toivon mahtuvan esikoiselleni. Näitäkin saisi olla vielä yksi isompi koko. Paidat 10€ ja pipot 8€. Näitä saa merkin omasta webbikaupasta. Meillä suosikkivärit ovat musta ja turkoosi.





Villervallan tuotteet. Kestäviä ja ihanan värikkäitä. Valikoimissa myös yksivärisiä vaatteita. Myy Skidi-verkkokauppa. Tarjouspaidat 15€. Saatavilla myös värikkäitä välikausivaatteita esim takit 37€, jotka eivät meidän koululaisille kelpaa.

Suurimman säästön saa tilaamalla nyt välikausivaatteet ensi kevääksi tai toppaa. Ticketin ulkovaatteet ovat monessa kaupassa hyvässä tarjouksessa. Itse olen luopunut Ticketin topasta kokonaan, koska aktiivisten koululaisten mielestä ne ovat liian lämpimät :) Suurimmaksi osaksi toppatakkimme ovat Reiman. Ensimmäisenä Reimalle kunnon aleprosentit yleensä lyö pöytään Lekmer. Sieltä tilasin mm. toppatakin keskimmäiselle, tarjoushinta oli 60€ ja siitä sai vielä 20% lisäalen. Meillä pojat valitettavasti haluavat nykyisin näitä synkeän näköisiä ulkovaatteita. Tämä sama takki on myös kauniin oranssina.

Paras valikoima on tietenkin Reima omassa webbikaupassa, mutta siellä alennuksen etenevät kitsaammin.


Tämä olisi kelvannut pojallekin, mutta hänen kokonsa loppui. Ihana takki ja kiva hinta 60€.


Farkuissa käytämme Lindexin ja H&M ohuita farkkuja, collegehousut ostan yleensä Lindexiltä.

15 kommenttia:

  1. Mä olen saanut ohittaa alet - ei nää kelpuuta enää mitään, eikä niille enää mikään mahdukaan... Mutta te olette löytäneet kivoja juttuja! Reimaa minäkin olen Lekmeriltä tilannut, mutta nyt en tullut toppavalikoimaa katsoneeksi, kun Kuopukselle on jemmassa vaikka mitä ja tuota Esikoisen makua ja kokoa on niin vaikea ennustaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän pojat ovat aika joustavia pukeutumisessaan, esikoinen tykkää edelleen Molon printeistä ja muutamasta kaupasta saa nykyisin myös kokoa 164cm. Lindexin vaatimattoman näköiset ellei peräti ankeat perustrikoot kelpaa hyvin myös :) Toppavaatteiden ostaminen on hankalaa esikoiselle, ne pitää kaikki sovittaa ja todella huolellisesti. Sama juttu housujen kanssa.

      Pienemmille kelpaa vielä melkein kaikki.

      Perustoppatakki Lekmeriltä oli kyllä hyvä löytö, samoin 28€ kuopukselle uusi paksumpi välikausitakki.

      Poista
  2. Lastenvaatteista en paljon tiedä, mutta aikuisten vaatteissakin olen huomannut, että HM:n laatu on kyllä ihan surkea, samoin kuin jonkun Ginatricon. Ennen ajattelin, että ennemmin ostan halpoja vaatteita kun sitten saa samalla rahalla enemmän, mutta nykyään en enää viitsi. Onhan se aika turhauttavaa, jos vaate vanuu jo käytössä eikä kestä edes yhtä pesua muuttamatta ulkonäköään täysin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei saa kiitosta minultakaan HM aikuisten vaatteiden laatu. HMllä saattaa olla välillä puuvilla ihan kohtuullista laatua, mutta kun kankaan leikkaus on tehty ihan miten sattuu, niin kyllähän se sivusauma alkaa pesun jälkeen tavoittelemaan napaa ja paidan helma näyttää laineiselta :( Jonkun verran ostan KappAhlilta itselleni ja ei se laatu ole niillä juurikaan parempaa. Laadusta huolimatta ostan kesä t-paidat ym yleensä noista ketjuliikkeistä. Työvaatteeni, joita en todellakaan halua olla koko ajan uusimassa, hankin sitten muualta. Välillä sitten ostan muutkin paidat samoista kaupoista, koska on se vaan niin kiva vetäistä silittämättä sileä toppi päälle.

      Poista
  3. Vähän olen skeptinen monen merkkivaatteen eettisyyden suhteen. Aika harvalla merkillä on ketjuliikettä enempää tietoa saatavilla ja voi olla että on jotain hienoja lauseita nettisivuilla, mutta mitään tarkempaa tietoa ei ole saatavilla. Tai sitten lupaillaan sellaisia asioita, joita moni pientuottaja ei oikeasti pysty takaamaan, jos jossain kaukomailla vaatteensa teettää. Mutta merkkivaatteita itsekin lähinnä ostan ja toivon että siitä hinnasta jokunen sentti enemmän menee ompelijallekin.

    Ostin muuten myös Lekmeriltä tuollaisen turkoosin takin pojalleni ja myös oranssin version seuraavassa koossa. 60% ale oli suurin vaikuttimeni :) Sen lisäksi että meillä on myös Reima kouluikäisen ykkösvaatettaja ulkovaatteissa. Syynä edullinen hinta, riittävä laatu ja helppo käytettävyys (Ticketillä on välillä ollut jäykkiä vetoketjuja).

    t. Teija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin suhtaudun varauksella siihen, että kuinka hyvin valmistuttaja pystyy tuotantoketjunsa valvomaan. Silti minusta vakava yritys on parempi kuin ei yritystä lainkaan. Yritykset, jotka hankkivat sertifiointeja tuotteilleen, joutuvat kuitenkin säännöllisten auditointien kohteeksi ja mahdolliset epäkohdat pitää korjata. Valitettavastihan lehdistössä on usein juttuja siitä, mitä kaikkea on tarkastusten osana paljastunut. Mutta mikään ei muutu, ellei kuluttajat vaadi. Jaksan kuitenkin uskoa, että sertifioinniella ja tarkastuksilla saadaa myös tekstiiliteollisuuden tilaa pitkällä aikatähtäimellä korjattua.

      Kun pojat olivat pienempiä heillä oli paljon Ticketin toppaa. Se oli juurikin ihanaa, kun ei tarvinnut mitään välikerrosta. Nykyisinhän noilla tuntuu olevan aina otsa hiessä. Itse olen kanssa ollut tyytyväinen Reiman laatuun, etenkin Reimatecciin. Tosin meillähän alkaa olla sellainen tilanne, että välikausivaatteiden ei enää edes tarvitse olla vedenpitäviä. Pojilla on sateenvarjot repussa ja sadesäällä kipaistaan suoraan koulusta kotiin. Ja jos sääennuste lupaa oikein pahaa sadetta, niin sitten on sadetakit matkassa.

      Poista
    2. Piti vielä sellainen sanoa, että tuo meidän kulutustesti ykkönen Me&I valmistuttaa vaatteensa Portugalissa ja Turkissa. Kun pojat olivat pieniä käytin paljon Girandolaa, joka on myöskin tehty Portugalissa ja laatu oli hyvä.

      Silloin kun minä olin lapsi, heikot vaatteet tuli Portugalista :D

      Poista
  4. Eläköön merkkivaatteet!

    Kotiutin meille syksyllä pitkästä aikaa ketjukampetta... ja heitin suurimman osan talvella kierrätykseen, josta ilmeisesti eivät ainakaan vaatteena eteenpäin kelpaa kellekään. Mietinkin silloin, että mitä järkeä on ostaa 10-20 euron paita, joka päätyy jätteeksi, kun voin ostaa alesta 20-30 eurolla esim. Molo Kidsiä, jonka saan vielä hyvällä tsäkällä myytyä eteenpäin suunnilleen samalla hinnalla. Kyllähän merkkivaatteissakin tosiaan välillä sitä kuraa osuu kohdalle, mutta harvemmin kuitenkaan.

    Ilokseni huomasin kans, että esim. Mololla on kokoja jatkettu isommillekin. Ilmeisesti haluavat pitää meidät vanhat hurahtaneet tyytyväisinä jatkossakin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän ehdottomasti kannattaa ostaa sellaista joka kestää useamman lapset käytön. Se on niin paljon helpompaa ja tulee halvemmaksikin. Jälleenmyyntiarvoa ei meillä mietitä, kun suurelle osalle tavaraa meillä on omat jälkimarkkinat :D

      Koululaiset elävät yllättävän siististi, sisävaatteet eivät ole ruuassa ja tussissa. Vaatetta ei myöskään tarvitse samaa määrää kuin pienempänä, jolloin päiväkodista tultiin usein varavaatteissa pyykkipussin kanssa. Mieluummin vähemmän ja kestävämpää. Toisaalta mikään ei sapeta niin kuin kallis vaate, joka on parin pesun jälkeen lurahtanut nukkariepu :(

      Minustakin oli tosi kiva, että Molo oli jälleen ottanut isomman koon myyntiin ja sama homma Silverjunglella.

      Poista
    2. Totta! Piti kans mainita, että yhden lapsen äitinä ehkä ajattelen jonkin verran enemmän sitä mahdollista jälleenmyyntiarvoakin, mutta toisaalta yhtä kaikki. Onhan se monilapsisessakin perheessä säästöä jos samasta vaatteesta on kahdelle tai jopa kolmele lapselle vaatetta. Kyllähän se siinäkin maksaa itsensä takaisin. Sisävaatteet tosiaan pysyvät jo ihan kivassa kunnossa, kun lapsi ei enää syö rinnuksillaan :D

      Toivotaan, että muutkin kivat vaatemerkit tajuavat, että myös isommat lapset pitävät printeistä ja tyylikkäistä lastenvaatteista ilman, että täytyy varsinaisesti ostaa vielä mitään teinimeininkikuteita.

      Poista
    3. Aina on plussaa, jos kamasta pääsee kirpparilla eroon ja saa vähän rahaa seuraaviin ostoksiin. Koko ajan kuitenkin lapsi tarvitsee isompaa vaatetta.

      Kyllä saisi vaatevalmistajat havahtua siihen, että ns. lastenvaatteille on kysyntää yhä isommissa koossa. Meidän 10v käyttää 146/152 kokoja, 8v 134/140 ja 6v 128. Ajatus siitä, että lastenvaatteet loppuu kokoon 128 on surkea.

      Poista
  5. Aika lailla samanlaiselta näyttää myös meidän vaatevalinnat. Molo Kids on meillä tykätty, pojat tykkäävät ja myös minä tykkään kuoseista. Nyt alan olla vähän pihalla, mistä ostan poikien vaatteet jatkossa, kun niin moni meidän suosima vaatemerkki päättyy kokoon 140 cm. Villervallaa on meillä ollut paljon ja uusista merkeistä Mainio on kiva, mutta noissa ei enää koot meinaa riittää. Täytyy tsekata Molon isommat koot läpi. Silverjunglelle tein juuri pienen tilauksen, pari t-paitaa ja myös itselleni yhden tunikan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on samaa ongelmaa, että mistä isoja kokoja. Webbikaupat myyvät hyvin Molon 152cm vaatteita ja muutamia 164cm on myös saatavilla ja nyt tosiaan Silverjunglella on 146/152 koko myynnissä. Småfolkia saa myös joitain malleja 146/152 koossa, samoin Name It. Metsolalla on muutamia vaatteita koossa 146. Meidän esikoiselle menee vielä 146/152, varmaan sitten ensi keväänä olen epätoivoinen, että saako vaatteita mistään muualta kuin ketjuliikkeistä tai urheilukaupasta.

      Minä olen ollut tyytyväinen Silverjungleen ja se on aleaikaan mukavan edullinen.

      Poista
  6. Juuri tuollaista järjestelmällisyyttä minunkin poikien vaatehankinta tarvitsisi! Jotenkin olen kokoaikaisesti töihin palattuani unohtanut ostaa yhtään mitään, ja kohta esikoisella ei ole mitään sopivaa päällepantavaa. Kiitos vaan hyvistä alevihjeistä, printtipaidat toimii myös viis- ja kolmeveellä:-)

    Tarmotar

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä jaksan tsempata vaatehankintaa webbikaupoista kahdesti vuodessa :D Kesä- ja joulualessa. Muuten heitetään syksyisin tuskainen ostetaan loput puuttuvat vaatteet kaikille sekä talvikengät reissu ja sitten keväällä kenkäkauppareissu. Pitäisi jaksaa ostella tasaisemmin. Yhtenä syksynä kävi niin, että farkut olivat kaupoista loppu. Ihan käsittämätöntä! Sitten kierrettiin hermo kireällä esikoisen kanssa etsimässä sopivia farkkuja. Juuri katsoin, että nykyistä mallia ei enää löydy webistä eikä lähimmästä kauppakeskuksesta, mutta vielä olisi toivoa saada niitä muualta :)

      Poista