18. kesäkuuta 2015

Juhannus rannalla

Melkein tekisi mieli valittaa säästä ;) Meillä on nimittäin kuumat oltavat. Joka päivä lämpötila on kohonnut vähintään 30 asteeseen ja eilen oli 35. Illalla vielä auringonlaskun aikaankin on noin 25 astetta.

Iltalämpötila torstaina puoli ysiltä +26

Tämän vuoden perhelomamatkamme kohteena on Kreikan Samos. Loma on sujunut rennosti rantaelämästä nauttien. Näillä lämpöasteilla ja suoraan taivaalta porottavalla auringolla olemme valinneet taktiikaksi varjossa lueskelun. Noh, pojat eivät juuri vedestä poistu :D Esikoinen joutui jo siirtymään t-paita päällä uimiseen, jotta olkapäät eivät palaisi. Pojat ovat pysytelleet uima-altaassa, minä olen käynyt myös meressä nauttimassa kristallinkirkkaasta ja juuri sopivan viileältä tuntuvasta vedestä.




Iltahuveina pojilla on voileipien heittäminen. Ranta onkin täynnä siihen sopivia litteitä kiviä. Jos kyllästyy kivien heittämiseen voi kiipeillä puissa tai kävellä läheiseen kylään.

Lähikylän satama

Aurinko laskee kohta

Kehityksessä tuli takapakkia ja palattiin puuhun ;)

Olemme muistaneet myös herkutella

Mukavaa juhannusta!

20 kommenttia:

  1. Säästä valittaminen on tämän hetken suosituin aihe;) Hyvää juhannusta teille!

    VastaaPoista
  2. Ihana Juhannus paikka, vaihtaisin samantien paikkoja kanssasi. En ole koskaan ollut Kreikassa eli sinne siis joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen käynyt muutamassa paikassa Kreikassa. Edut ovat kivat hotellit ja hyvä ruoka. Aurinkoa ja lämpöä riittää kesällä - ehkä jo liikaakin minun makuuni. Itse haaveilen, että pääsisin joskus nauttimaan Santorinin maisemista.

      Poista
  3. Ihania kuvia! Meillä vietetään juhannusta flunssan kourissa ja sää on viileä ja vettä sataa. Mutta eipä harmita pötkötellä vällyjen välissä, kun vettä sataa. Olisi paljon ikävämpää jos olisi flunssa ja aurinko paistaisi täysillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikaista paranemista teille! Sadesäällä on parempi sairastaa kuin hyvällä säällä, itseäni eniten harmittaa lomalla ja viikonloppuisin sairastaminen. Meillä on usein sairastettu juuri ennen lomamatkaa, tulee jännitystä, kun voi stressata että miten reissun käy ;)

      Poista
  4. Näyttää niin ihanalta! Nauttikaa nyt lämmöistä. Täällä on Juhannus peruttu. Vettä lotoottaa jo toista päivää putkeen, eikä helpotusta näy :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juhannussää tuppaa usein olemaan kehno :( Viime vuonna jäimme kotiin pitelemään sadetta, siksi onkin kiva vaihteeksi nauttia lämmöstä ja uimisesta.

      Poista
  5. Hyvä aika olla lämpimässä! Me oltiin viime viikolla Turkissa. Siellä oli kyllä merivesikin lämmintä (semmosta mitä Suomen kesässä pienessä järvessä lämpimillään) ja oli kyllä meidän suosikki vaikka Tipu altaillakin kävi.
    Ihanaa juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin on merivesi reilu 20 asteista, ehkä 22-23. Tässä paahteessa se tuntuu viileältä ja virkistävältä :) Hyvin tarkenee uida pidempäänkin.
      Mukavaa juhannusta!

      Poista
  6. Et saa valittaa, koska täällä sataa :D

    Samos on ihana, oon ollut siellä 2 krt;)
    Nauttimista potenssiin 10!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän juuri siirtää täältä Suomeen 10 ylimääräistä lämpöastetta :D Uidaan poikien kanssa kerralla koko kesän kiintiö täyteen ihan varmuuden vuoksi ja vuoden kiintiö fetaa ja halvaa menee samaan syssyyn :D

      Poista
  7. Ihania lomakuvia! Näinhän se on et ei se liian kuumakaan keli ole hyvä...mistähän sen sopivan löytäis?
    Ihanaa Juhannusta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa juhannuksen jatkoa sinne! Me nautimme eilen viileämmästä kelistä, kun asteet jäivät 25 paikkeille. Toivoin täksi päiväksi samanlaista, mutta kohta ollaan kolmessakympissä.

      Poista
  8. Oi mitä lomakuvia - olen iloinen puolestanne! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Loma on ollut ihana ja aurinkoinen, kiva suunnata rentoutuneena kohti kotia ja töitä.

      Poista
  9. Tuleehan Samoksesta vielä viiltävä loma-analyysi ja kohdevinkkaus?
    Oliko hyvä paikka, kannattiko mennä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulee vielä ainakin yksi lomapostaus. Viiltävä loma-analyysi lässähtää varsin tylsäksi. Lapset kieltäytyivät lähtemästä hotellista mihinkään :) Yritin ehdotella veneretkiä ja autonvuokrausta, mutta ei kelvannut. Pienimmän sain sentään huijattua kävelylle. Hra Kepposen kanssa kävelimme lähistöllä, mutta muuten todellakin vietimme lomamme hotellissa. Merimaisema oli niin kaunis, että äkkiä siinä hujahti viikko niitä varjosta tuijotellen, välillä dekkaria lukien ja välillä uiden.

      Säät olivat erinomaiset. Merivesi todella kirkasta, ranta tyyni ja helppo katsella pikkukaloja snorklauslaseilla. Pienempää ja isompaa rauniontynkää riittäisi katseltavaksi ja pieniä museoitakin. Me kävimme ihailemassa linnanraunioilta upeita maisemia. Olisin halunnut käydä joko Patmoksella tai Turkissa Efesoksessa tai edes autoilla, mutta jämähdin sinne puun varjoon kokonaan. En saanut ponnistettua itseäni yksin liikkeelle.

      Loma oli leppoisa ja varsin rentouttava. Kohteena Samos on enemmänkin sellainen hiljainen paikka. Se ei pursua huvituksia, sieltä puuttuu vesi- ja huvipuistot ja suuremmat ostoskeskukset. Tarjolla on veneretkiä ja pieniä nähtävyyksiä ja muuten vaan leppoisaa oleilua. Itse olen enemmän sellaisen pienen ja pittoreskin ystävä, joten paikka oli meille varsin passeli.

      Poista
  10. Oi ihania hetkiä teillä on ollut juhannuksena :-)) Nyt siellä näyttääkin paikallisilla kovat oltavat, ihan sääliksi käy ihan tavallisia kansalaisia, ei heillä ole kyllä helppoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli lämmin juhannus, jonka pääasiallinen puuha oli uiminen :) Toivottavasti Kreikka saa asiansa parempaan kuntoon. Taloudellinen epävakaus on aina raskasta tavallisille ihmisille ja etenkin ne jotka ovat menettäneet työnsä ovat hankalassa tilanteessa :(

      Poista