30. kesäkuuta 2015

Hetkessä: Turistina Helsingissä

Meillä oli tarkoitus blogiystäväni Annan kanssa käydä Tallinnassa. Noh, kuinkas ollakkaan: Tilaamani risteilyliput jäivät tulematta ja niin jäimme Annan kanssa maakravuiksi Helsinkiin. Aloitimme aamun juomilla terassilla, tosin ihan vaan Starbucksissa :)

Moccafrapuccinoa ja mehua ja mietintää, että mitäs tehtäisiinkään?

Päivä oli yksi niistä harvoista kesäkuun kauniista päivistä, joten ajattelimme, että sitä olisi mukava viettää ainakin osittain ulkona. Tallinnassa aivan varmasti satoi, todennäköisesti peräti räntää ;) Annan Cityshopper-tarjouksen kannustamana päädyimme ostamaan liput Hop on hop off bussiin. Edessä oli siis päivä turistina kotikaupungissani. Kaupunkihan näyttää ihan erilaiselta kaksikerroksisen bussin toisesta kerroksesta!

Päivänä aikana ehdimme ajella pari kierrosta bussilla, käydä katsomassa Sibeliusmonumentin, Temppeliaukion kirkon sekä syödä sushilounasta ja kahvitella. Bussikierros oli mukava, jäimme kolmesti pois bussista. Selostuksetkin olivat ihan kivat. Lyhyet tarinat vakoilijoista ja loikkareista olivat minulle mielenkiintoisimmat.


Sibeliusmonumentti on kyllä komea. Bussissa saimme kuulla, että monumentti painaa 24 tonnia ja kuljetettiin paikalle osissa. Teoksen tekijä Eila Hiltunen toivoi, että ympäristön pitää pysyä puistomaisena ja toivetta on toistaiseksi kunnioitettu. 

Anna Sibeliusmonumentilla

Temppeliaukon kirkko on minusta designiltaan upea. Se on jotenkin suomalaisuutta parhaimmillaan. Yllättävä yhdistelmä rouheaa kiveä ja hehkuvaa kuparikattoa. Konstailematon, hienostelematon, mutta ehdottomasti tyylikäs. Ensimmäisellä yrityksellä emme päässeet kirkkoon sisään, koska siellä oli alkamassa vihkiminen. Palasimme myöhemmin uudestaan. Kännykkäkuviani ei oikeastaan pitäisi lainkaan julkaista, ne tekevät vääryyttä rakennukselle.


Miten voikin olla tuollaiset pienet tuikut kiven päällä niin kauniit

Lounaalla kävime Fukun sushibuffetissa. Minusta Fukulla on hyvä hinta-laatusuhde, jos tykkää lohisushista ja erilaisista makeista. 

Ekat maistiaiset :)

Kahvipaikaksi valitsimme lähellä Sibeliusmonumenttia sijaitsevan suloisen Cafe Regatan. 

Cafe Regatan vieressä on soutustadion ja se tarjoili meille näköalanpaikan Suomen ihmeellisiin kesätapahtumiin. Pääsimme todistamaan kautta aikain ensimmäisen kansainvälisen Red Bull kirkkovenerallin finaalin. Kuinka hienoa olikaan postata instagrammiin kuvia tageilla #kirkkovene #kirkkoveneralli. Olimme Annan kanssa aivan liekeissä :D :D 

Muut päivän tapahtumat olivat Taste of Helsinki ja Pop-up Pohjanmaa Krista Siegfriedseineen. Mutta kirkkoveneralli valitsi meidät :D


Yksi finaalin venekunnista #kirkkoveneralli 

Finaali alkamassa. Kuvasta puuttuu virolainen the #kirkkovene joka voitti the #kirkkovenerallin.

Näitä temppulijoita katselimme kateellisena. Tuo on varmasti ihan älyttömän hauskaa! Välillä nuo tekivät myös sellaisia delfiinihyppyjä, että sukellus veteen ja sieltä ponnistus ilmaan. Voi, osaisinpa minäkin!



Cafe Regatta on todella suloinen ja hupsutteleva paikka. Oudot yksityiskohdat ulottuvat aivan joka paikkaan. Niinpä siellä tuli otettua erikoinen kuvakin. Onkohan tämä nyt blogistin huomiohakuisuuden huipentuma? Todellakin, nyt tulee vessanpönttöselfie :D 

Farkut jalassa tietty, mitä luulitte? ;)

Mikä peili! Kehystä kiertää korkokengät ja ylös on kirjoitettu "Voi että olepa minä kaunis". Siinpä vasta peili!

16 kommenttia:

  1. Tuo Regatta näyttää hauskalta! Peili somistuksineen on varsin mainio!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkea ne keksii: kirkkoveneralli :D Ihan hauskahan sitä oli kaffen ääressä katsella.

      Poista
  2. Hih aivan ihana, pitäisiköhän sitä tehdä itsekin citypäivä Helsinkiin. Temppelinaukion kirkossa meillä olikin koulun jumalanpalvelukset ja erinäisissä hautajaisissa siellä on tullut oltua. Temppelikatu on siitäkin tunteikas paikka, että on vaarini lapsuudenkatu ja siellä oli isovaarin koti, paljon perinteitä siis. Sibeliusmonumenttihan oli lapsuuden kuurupiilopaikka, joten mieluisilla seutuvilla olet kotikaupunkituristina ollut.

    Starbucks on erinomaisen oiva paikka aloittaa ja nyt minulle tuli aivan erityisen polttava halu päästä Starbucksiin, sekä juomaan sumppia, että heh katsastamaan uutukaiset mukit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen citypäivää Helsinkiin :) riittää paljon kivoja uusia ja tuttuja paikkoja.

      Poista
  3. Hih, kirkkoveneralli ja vessanpönttöselfie. Pitäisikin joskus lähteä Hesaan turistifiiliksellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikenlaista uutta sitä voi tulla tutuissakin paikoissa vastaan :)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Hienot kehyksetkin oli peilissä. En silti taitaisi ottaa sitä kotiini ;)

      Poista
  5. Aivan ihana päivä teillä :) Minusta on kiva kuljeskella kotikaupungissa, niin tutuilla kuin vähemmän tutuilla paikoilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivä oli tosi kiva :) Minustakin on kiva kuljeskella Helsingissä. Katsella katuja, puistoja, merta ja ihmisiä ja pysähtyä johonkin kivaan kahvilaan tai lounaspaikkaan.

      Poista
  6. Ihana päivä ja KUVA susta- oot kaunis! Regatta on ihan loistava paikka kesällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Regatta on tosi kiva paikka ja nythän me tiedämme, että Regatan vessa on myös vierailemisen arvoinen. Jää kohta Tornin naistenvessa kakkoseksi :D

      Poista
  7. Eli onni onnettomuudessa, että ne risteilyliput jäivät tulematta! Tallinna on niin nähty :D Monesti tuntuu, että sitä tietää matkakohteistaan enemmän kuin omasta kotikaupungista. Mutta miten ne liput sillälalla matkalle jäivät?

    Meillä on suunnitelmissa tytön kanssa viettää näitä citypäiviä täällä Tampereella. Lapsen kanssa nyt meininki ei todellakaan sisällä sushia tai mitään muutakaan aikuisen oikeasti hyvää, mutta kesä se on kesä kotikaupungissakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakaan se ei ihan hirveästi jäänyt harmittamaan, että risteilyliput eivät tulleet ajoissa perille :) Tilasin luottokortillani sellaiset alennusvoucherit ja ilmeisesti olivat vaan unohtaneet postittaa ne. Tilansin voucherit maanantaiaamuna töissä. Koska postitukset tehdään maanantaisin ja keskiviikkoisin ja niiden olisi pitänyt lähteä maanantaina. Joka tapauksessa niiden olisi pitänyt ehtiä perjantaiksi, mutta ei tullut valituksesta huolimatta. Tulivat sitten viikko tilauksesta, joten en jaksa uskoa postin viaksi ;) Olisin ostanut normaalihintaiset risteilyliput, mutta uskomatonta, että koko risteily oli myyty täyteen.

      Kotikaupungissahan on helppo tehdä kaikkea kivaa. Tietää suurin piirtein, että missä mikäkin paikka on ja miten sinne pääsee :) Minä olen viikon poikien kanssa lomalla ennenkuin mies aloittaa loman ja silloin meidän on tarkoituksena myös viettää citypäiviä lähiseudulla retkeillen.

      Poista
  8. Höh, ei voi olla noin huonoa tuuria, että risteilyliput jäävät tulematta. Mutta hyvin osasitte hyödyntää päivän - kaikkea kivaa kerkesitte tehdä ja nähdä!

    Temppeliaukion kirkko on minustakin aivan erityinen paikka; omasta mielestäni paljon hienompi kuin Tuomiokirkko.

    Hieno pönttöselfie! :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivästä tuli kiva, vaikka jäikin risteilemättä. Toivottavasti löydämme sopivan päivän uusintayritykselle, jos vaikka sillä kertaa pääsisimme Tallinnaan saakka.

      Minusta Temppeliaukion kirkko on yksi Suomen hiennoimmista rakennuksista, kyllä siinä jää Tuomiokirkko kakkoseksi ja suurin osa muistakin kirkoista.

      En ole todellakaan selfieihminen, mutta kuka nyt voisi vastustaa mahdollisuutta pönttöselfiehen ... julkaisemisesta puhumattakaan :D :D

      Poista