30. heinäkuuta 2014

Suomenlinna -parasta kesästadia!

Juuri ennen lomani päättymistä vietimme ystäväni perheen kanssa päivän Suomenlinnassa. Olimme heidän kanssaan siellä viime kesänäkin, jolloin oli todella lämmin päivä. Silloin mietimme, että eipä voi sää enää tulla lämpimämmäksi Suokissa. Mikä virhe arvio. Ystävän auton mittari oli näyttänyt jo +29.

Jo lauttamatka Suomenlinnaan on lapsille elämys. Mahduimme hyvin HSLn lautalle ja pääsimme istumaan yläkannelle nauttimaan maisemista.



Perillä lähdimme kävelemään kohti Kustaanmiekkaa. Yleensä matka on sujunut pojilta juosten, nyt helle veroitti voimia heiltäkin. Toki matkalla leikittiin hippaa ja piilosta ja tutkittiin linnoituksen käytäviä. Linnanmuurien käytävissä olikin ihanan viileää. Matkalla täytyi pysähtyä varjoon jäähdyttelemään, juomaan ja syömään pienet eväät. Ennen Kustaanmiekka piti vielä viilentyä jätskikiskalla :)

Tämän kahvilan nähdessäni halusin ehdottomasti kahvilanpitäjäksi :)

Hei taas hobittimajat

Niin kaunista! Valitettavasti elämme irvistysposeerauskautta.


Kuopus ja tykki

Menimme lounastamaan ravintola Walhallan pizzaravintolaan. Viimeksi kun kävin siellä pizzat olivat mielestäni oikein mainioita, tämän kertaisen perusteella joudun toteamaan, että täysin tusinatavaraa ja kinkku on sellaista, mitä en itse ikinä käyttäisi. Lapset nirsoilivat, koska pizzan tomaattikastikeessa oli hiukan potkua aikuiseen makuun ja samaa kastiketta oli myös lasten pizzoissa. Itse ravintolatila on tunnelmallinen, mutta varsin lämmin hellepäivänä.


Mahat täynnä pizzaa kiertelimme vielä Kustaanmiekalla. Siellä käy aina raikas merituuli. Ihan mieletön yhdistelmä oli sen kanssa pensaikoista ja ruohikoista puskeva helteinen ilma. 

Matkamme jatkui Suomenlinnan uimarannalle. Merivesi oli niin lämmintä, että poikia ei meinannut saada millään pois rannalta. Eipä ollut mihinkään kiirekään ja lautalle matkaansa jatkaneet ystävät viestittelivät, että klo 16 lautta oli varsinainen ruuhkahuipentuma ja he olivat joutuneet odottamaan seuraavaa. Onneksi löysimme miehen kanssa ihanat uimavahtipaikat varjosta :)

Suomenlinnan uimaranta

Eläinrakas esikoisemme ihastui rannalla pyörivään sorsaperheeseen. Sorsat eivät ihmisiä kaihtaneet vaan antoivat tulla melkein kosketusetäisyydelle ja pulikoivat tyytyväisinä uimareiden keskellä.

Sorsaäiti ja sen neljä poikasta, joista yksi on vähän isompi ja siivetön

Tankkasimme kotimatkaa varten vielä jäätelöt. Laiskuus iski ja valitsimme paluumatkalle JT Linen lautan. Aika hiljaista sakkia oli meidän pojat lauttamatkalla, kotimatkasta puhumattakaan. Olimme kaikkiaan 9 tuntia reissussa. Olipa upea retkipäivä! Suosittelen lapsiperheille Suomenlinnaa. Se on kaunis, jännittävä ja seikkailullinen kohde. Omilla eväillä toteutettuna ainoa kulu on HSLn lippu.

Suomenlinna on vaan niin komea paikka! 

Ihania maisemia lautalta kuvattuna 

Venelijöitä oli paljon liikkeellä

Vastaan tuli Viking Gabriella 

Gabriella menossa kohti Kustaanmiekan kapeinta kohtaa

20 kommenttia:

  1. Minäkin kävin jokin aika sitten Suomenlinnassa kauempaa tulleen ystäväperheen kanssa. Meille sattui harmilisen huono ilma - oli kylmä ja tihutteli vettä. Ihan kiva Suomenlinna on huonommallakin säällä (varsinkin kun lapset löysivät pitkiä ja pimeitä tunneleita, joiden olemassaolosta en ollut itsekään ennen tiennyt), mutta kyllä onnistunut Suomenlinna-päivä melkein vaatii sen kauniin ilman.

    Niin, ja Suomenlinnaan meno ei välttämättä maksa edes lauttamatkan vertaa - minä matkustin nimittäin "vahingossa" pummilla, kun en löytänyt sitä konetta, jolle voi vilauttaa matkakorttia, ja lauttakin oli lähdössä juuri, eikä ollut enempää aikaa etsiskellä. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huono sää kyllä latistaa Suomenlinnan vierailua. Itselleni sade on sellainen, että silloin en viitsisi lähteä yhtään mihinkään. Kylmää nyt vielä jotenkin siedän, mutta en sadetta :( Toisaalta olisi kiva joskus tsekata Suokki lokakuisena aamuna, jolloin kasvien päällä on ohuesti kuuraa, voisi olla aika hieno kokemus.

      Tämä kesä on kyllä ollut aivan loistava pienten kotimaan reissujen tekoon koko heinäkuun. Tällä viikollakin olimme vielä töiden jälkeen lasten kanssa auringonlaskun uinnilla, se oli ihanaa :)

      Poista
  2. Meidän Suomenlinnan retkestä on hävettävän kauan aikaa ja kun lomaa jäljellä 4 päivää niin taitaa siirtyä ensi kesään. Onneksi tytär oli siellä luokkaretkellä ja tykkäsi.

    VastaaPoista
  3. Onpa kyllä oikein suomalaisidylliä parhaimmillaan. Ja aivan ihanat nuo taivaalla leijailevat kumpupilvet :D Nyt alkoi tehdä mieli Suomeen.... 6 yötä vielä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomenlinnan luonto ja yhdistettynä noihin kivimuureihin on niin kaunis! Ja sitten sattui vielä upeat ilmat.

      Tervetuloa Suomeen 6 yön päästä! Meinasin toivoa, että helteet jatkuisivat vielä teillekin, mutta olette varmaan saaneet siellä nauttia niistä jo tarpeeksi ;) Eiköhän tuo uimavesi ainakin jonkin aikaa pysy mukavan lämpimänä.

      Poista
  4. Oi, teillä on ollut ihana päivä! Me ollaan käyty nyt muutamana vuotena kimppapurjeveneellämme Suomenlinnassa ja yövytty vierasvenesatamassa. Pojatkin jo heti kesän alussa toivoivat pääsyä tykkisaareen. Oli kyllä yksi parhaita lomahetkiä tänäkin vuonna ja ihan kuin olisi vähän kauempanakin reissussa ;) Ensi kesänä haluaisin osallistua poikien kanssa sille lapsille suunnatulle kierrokselle, mutta nyt arvelin vielä vilkkaan neljävuotiaani herpaantuvan pahasti.

    Söin muuten oikein herkullisen halloumisalaatin Suokin Bar Valimossa. Ja ruuan päätteeksi kellahdettiin kaikki terassin viereen ravintolan riippumattoihin. Lomaluksusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helppo uskoa, että purhedus Suomenlinnaan ja yöpyminen vierasvenesatamassa on ollut yksi kesän parhaita reissuja. Tässähän iskee aivan veneilykuumetta kohta.

      Meidän pojat eivät ole ikinä käyneet opastetuilla lastenkierroksilla. Ystäviltä olen kuullut, että ne ovat hyviä. Ehkä mekin kokeilemme niitä joku kesä.

      Nuo Bar Valimon riippumatot kuulostavat ihanalta. Itse olisi halunnut syödä mitä tahansa muuta kuin pizzaa, mutta yritimme pelata varman päälle, jotta lapset saisivat mahansa täyteen. Se ei oikein onnistunut, kun tomaattikastike oli liian maustettua heidän makuunsa :(

      Poista
  5. Ihanat kuvat, Suomenlinna on kyllä NIIN kaunis ja ihana paikka!

    VastaaPoista
  6. Suomenlinnan vierasvenesatama on meidänkin lemppareitamme - ja sieltä saa hyvää perusruokaa, esim. lohikeitto on aivan lyömätön!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypä harkita, että joku kerta söisimmekin venesatamassa. Siinä on vaan sellainen riski, että alkaa venekuume riivaamaan ;)

      Poista
  7. Mahtavia kuvia ! Pitääköhän ensi kesäksi ruveta miettimään pääkaupunkiseudulle lomareissua ja käydä katsastamassa muuttuuko allekirjoittaneen mielipide Suomenlinnasta.. Nimittäin olen käynyt siellä yhden ainoan kerran n. 10 v sitten ja osaltaan järkytyin ! Toisaalta oli todella kivan näköistä mutta sitten siellä oli aivan äärettömän epäsiistiä ja roskaista ! Roskapusseja ja roskia, "mäyräkoiran kuoria", pulloja jne. lojui ympäriinsä, oli aivan kamalan näköistä. Silloin ajattelin että eipä tarvi tänne enää koskaan tulla, näky oli siivoton ! Ei pystynyt ollenkaan nauttimaan niistä kauniista maisemista kun sotku hyppäsi silmille..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän vierailun aikana Suomenlinna onneksi näytti siistiltä. Emme tosin istuskelleet kaikkein suosituimmilla piknik-paikoilla, joten en osaa sanoa, että olisiko sinne jätetty roskia evästuon jäljiltä. Minulta ei lainkaan heru ymmärrystä sotkijoille.

      Poista
  8. En varsinaisesti ole mikään Helsinki ihminen mutta Suomenlinna on kyllä ihana retki paikkallasten kanssa! Kivoja kuvia. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helsinkiläisenä pitää todeta, että Helsinki on kyllä kiva kesäkaupunki :) yksi parhaista :) Melkein välillä harmittaa, että kesäloma tulee vietettyä nykyisin muualla kuin Helsingissä.

      Poista
  9. Suomenlinna on suurenmoinen paikka. Siellä tuntee historian havinan. Kävimme viime kesänä piknikillä Suomenlinnassa. Oiva paikka siihen.
    Kiitos kierroksesta! Oli kiva hyvien kuvien kera käydä siellä tänäkin kesänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suokki on ihan huippupaikka ja kiva juurikin piknik-kohteena. Kiva jos virtuaalikierros miellytti :)

      Poista