29. heinäkuuta 2014

Onko tässä blogissa enää juttuja lastenvaatteista?

Lastenvaaterintamalla ei nykyisin juuri ole kirjoitettavaa. Ensinnäkin koululaiset tarvitsevat selvästi vähemmän vaatetta kuin päiväkoti-ikäiset. Sisävaatteet pysyvät puhtaina pidempään eikä samalle päivälle tarvitse varata varavaatteita tai varavaatteiden varavaatteita. Koululaiset valitsevat itse vaatteensa ja vaikka meillä vielä suositaankin väriä paidoissa, ovat vaatteet silti aika neutraaleja - etten sanoisi, että jopa tylsiä. Esikoiselle mahtuu osa viime lukuvuoden romppeista, joten kaikkea ei tarvitse nykyisin uusia joka vuodenajalle. Itseänikään ei jaksa enää samalla tavalla lastenvaatteet innostaa kuin takavuosina. Kuopukselle periytyy kahdelta pojalta, joten hänellekään ei ole syytä juuri vaatteita ostella.

Syksyn tarvelistalla on:
-jokaiselle muutamat notkeat farkut (puuttuu)
-esikoiselle ja keskimmäiselle ulkotakit ja -housut (hankittu)
-esikoiselle ja keskimmäiselle kengät (puuttuu)
-esikoiselle ja keskimmäiselle parit trikoopaidat (osittain hankittu)

Keskimmäiselle löysin aivan ihanan takin Reimalta.
Eihän se tietenkään miellyttänyt ekaluokkalaista. Tarjosin paria muutakin värikkäämpää vaihtoehtoa -turhaan. Ekaluokkalaisen makuun oli yhdistelmä harmaa-tummansininen. Tylsä takki, sanon minä. Ainoana plussana on se, että melkein mikä tahansa pipo käy yhteen tuon takin kanssa :) Näitä ja muita takkeja on vielä ainakin Reiman omassa webbikaupassa -40% alessa, vaikka etusivu täyttyykin toppavaatekuvista.
Esikoiselle hankin jo yli vuosi sitten alesta Reimatecin takin. Sen piti tulla käyttöön jo viime syksynä, mutta vanha takki mahtuikin vielä hyvin. Toivottavasti jemmatakki olisi vielä sopiva.

Jemmatakkin on siis tuo raidallinen ja reilusti ISOMPANA
Kaikki tuotekuvat Reimalta.

Ulkohousuiksi kaikille pojille tulee vanhasta varastosta Stadiumin kevyitä, vuorettomia ulkohousuja. Nämä ovat koulussa näppärät vetäistä välitunnille sisähousujen päälle.
Kuva Stadiumilta
Paitapuoli ratkesi puoleksi Riemulin alesta.

Keskimmäiselle, kuva Riemuli

Esikoiselle, kuva Riemuli

Farkkujen haeskelu esikoiselle on yleensä tuskaisin shoppausosa. Keskimmäisen kanssa käydään kokeilemassa sopiva koko näistä H&M rennoista farkuista, joiden hinta 7,99 ei päätä huimaa.

Kuva H&M

Esikoiselle ostin viime syksynä mm. nämä Lindexiltä. Varmaan haen uudet kokoa isompana. Ja miksei myös tuollaiset keskimäisellekin. Hinta taisi olla kukkaroystävällinen 15€

Kuva Lindex

Po.Pin resorifarkut ovat olleet esikoisen suosikit. Poika on vaan pahasti kokojen välissä tällä hetkellä. Hintaa 35€

Kuva Po.P

Koulurepun hankkiminen ei säväyttänyt esikoista lainkaan, ajattelin että minun puolestani menköön vanhalla repulla siihen saakka, kunnes se hajoaa. Ekaluokkalainen sentään on kiinnostunut elämänsä ensimmäisestä koulurepusta :)

10 kommenttia:

  1. Aattele,ei enää montaa vuotta kun voidaan blogissa esitellä mitä kivoja goottivaatteita meidän pojille löydettiin. Tsih!

    Ihana toi pöllöpaita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt vielä vähän hihityttää ajatus goottivaatevinkeistä, mutta saas nähdä jaksaa huvittaa muutaman vuoden päästä lainkaan ;) Nyt vaan toivotaan, että punk ei tule muotiin seuraaviin vuosiin. Millään en viitsisi osallistua irokeesin tekotalkoisiin :D

      Poista
  2. Meillä ainaki tuo vanhempi vaihtaa vaatteita jatkuvasti, heittää ne sit lattialle eikä enää muista mikä on likanen ja mikä puhdas joten kaikki sit vaan pesuun. Ihana tuo alin paita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kukaan lapsista ei vaihda kalsareita lukuunottamatta vaatteita omatoimisesti. Siinä on se hyvä puoli, että noita puoliksi pidettyjä ei pääse kertymään. Toisaalta jos minulla saatuu olemaan vaikka iltameno tai -palaveri, niin siinähän voi päästä käymään sitten niin, että seuraavana päivänä pojat kulkevat likaisissa vaatteissa :(

      Poista
  3. Kyllä se on vaatteiden värimaailma kärsinyt inflaatiota täälläkin. Onneksi värit sentään vielä kelpaavat, mutta eipä sitä enää uskalla juuri lapselta kysymättä mitään ostaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kelpaa enää tietyt värit ja etenkin noiden ulkovaatteiden suhteen värimaailma on muuttunut tylsäksi :( Tosin tuo poikien vaatteiden värimaailma on muutenkin valitettavan tummaa, etenkin koosta 134cm alkaen.

      Poista
  4. :)
    Täällä vähän samat hommat, ei lastenvaatteet ole enää ihan ykköslistalla;) Meillä tiettyjä haasteita tuo tuo uhkaavasti teini-ikää lähetyvä neiti, jolla maku ja mieli vaihtuvat samaa tahtia kuin vaatteetkin -aika monta läjää puolipitoisia vaatteita löytyy päivän jäljiltä.
    En ole jaksanut vielä katsoa syksyn tarpeita, yhden kaapin olen nyt tarkistanut ja pienet pois ottanut. Aika homma oli jo siinä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan omastakin esiteini-iästä, että vaatteita piti olla usein vaihtelemassa tai ainakin sovittelemassa :)
      Pakko se on tosiaan alkaa orientoitumaan kohti syksyä :( Listastahan puuttuikin ihan kokonaan sadekamppeet. Näillä säillä ei lainkaan käynyt mielessä, että yleisin ilma on sade.

      Poista
  5. Meillä on nykyisin MUST juttu se, että poikien paidassa on joku kuva tai printti. Mitkään urpot raitapaidat eivät kelpaa....

    Kouluiästä se kriittisyys pukeutumisen suhteen varmasti alkaa....
    Voimia ja iloa viikkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on pitkään ollut tuo, että paidassa pitäisi olla printtiä. Yksiväriset eivät kelpaa, mutta raidalliset menevät vielä, jos värit ovat kivat. Esikoisella housujen pitää ehdottomasti olla farkut, mutta pehmeät. Sama alkaa olla keskimmäisellä.

      Minä alan jo palautua takaisin työelämään, alkaa muistua hommat mieleen ja ei mene pelkäksi sähläämikseksi :) Mukavaa viikkoa sinulle!

      Poista