1. elokuuta 2014

Hetkessä: suloinen ruukkimiljöö Fiskarsissa

Hienosti onnistuneen Porvoon retken jälkeen jatkoimme sunnuntaina Annan ja Haltiakummin kanssa vielä Fiskarsiin. Uskomatonta kyllä, mutta saavuimme yhtäaikaa Fiskarsiin sateen kanssa. Eipä kovin montaa kertaa tänä kesä loman aika satanut. Onneksi kyseessä ei ollut kovin pitkä kuuro ja aikamme tuijoteltuamme autosta käsin parkkipaikkaa pääsimme suuremmin kastumatta kiertelemään vanhaa ruukkialuetta.

Fiskars on siis vanha rautaruukkimiljöö, jossa on tuotettu rautaa sekä jonkin verran lopputuotteita kuten nauloja, patoja ja työkaluja. Rautamalmi kuljetettiin Fiskarsiin Ruotsista. Pohjan pitäjä oli varsinainen rautakeskus, koska lähellä sijaitsevat Suomen ensimmäinen rautaruukki Mustio sekä Billnäs ja Fagervik. Viime kesänä kävin Fagervikissä. Minusta ruukkimiljööt ovat erittäin kauniita.




Fiskarsin vanhat rakennukset ovat hurmaavia!


Fiskars täyttää tänä vuonna 365 vuotta. Menestykset edellytykset ovat aikoinaan olleet vesivoima, metsä ja satama. Vesistö ja vanha mylly ovat hurjan kauniita.

Ihana!

Minä ja Anna


Tarkoituksenamme oli osallistua partiolaisten järjestämälle opastetulle kävelykierrokselle, mutta silloin satoi niin paljon ettemme kyenneet poistumaan autosta :( Kiertelimme sitten hieman käsityöläisten pajoissa. Fiskarsissa on houkuttelevan näköisiä kahviloita ja ruokapaikkoja, mutta olimme liikenteessä eväiden kanssa.

Ovi raollaan yrttitarhaan

Käsityöläisten näyttelytila

Piknik-eväät päädyimme syömään autossa. Näkymästä emme tinkineet :)

Paluumatkalla Anna ja Haltiakummi vielä pulahtivat pienellä sievällä uimarannalla uimaan. Kiva retkipäivä!

Hetkessä-arkisto:
Porvoo
Lossilla ja Nordströmille menossa
Cafe Regatta

6 kommenttia:

  1. On kyllä käsittämättömän vihreää siellä Suomen kesässä. Fiskars näyttää hurmaavalta, en ole koskaan käynyt, mutta tämäkin sitten sinne loputtomalle todo-listalle...

    VastaaPoista
  2. Ruukit ovat todella viehättäviä paikkoja, niitähän on suht lähekkäin Fiskars, Billnäs ja Mustio. Kaunista! Moni on kehunut, että ravintolat ovat noissa paikoissa hyvät! Itse olen syönyt ainoastaan Mustiossa 10v sitten lounasta ja illallista ja se oli aika vaisu esitys.

    VastaaPoista
  3. Fiskars on niin ihana paikka. Se on meidän mökkinaapurissa tai ainakin melkein ja monta kertaa kesässä tulee siellä käytyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fiskars on hurmaava. Kuulostaa ihanalta, että voi mökiltä piipahtaa sinne :)

      Poista
  4. Kävimme kesäkuussa Fiskarsissa. Se on kiehtova paikka. Samoja paikkoja kuvailin.
    Kiva oli päästä uusintakierrokselle! Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä jäi Fiskarsissa käymättä museossa, joten pitää varmaan yrittää ensi kesänä päästä nauttimaan uudestaan Fiskarsin miljööstä ja päästä samalla museoon.

      Poista