6. syyskuuta 2012

Äiti, sä et rakasta mua!

Minulla oli poikani kanssa tässä yhtenä päivänä vääntöä ihan joka asiasta -etenkin erittäin huonosta käytöksestä. Kärsivällisyyteni oli todellakin koetuksella. Äänen sävyni kiristyi ja volyymi nousi. Heitin kaikki uhkaukset kehiin. Tilanne kuitenkin päätyi siihen, että rangaistus oli tulossa.

Mitä teki poika? Alkoi vollottamaan. Hetken päästä aidot kyyneleet valuivat vuolaina poskia pitkin.

Seuraavaksi alkoi ulina:
-Äiti sä et rakasta mua!
-Äiti sä et rakasta mua, koska olet niin ilkeä mulle!
-Äiti sä et ole ikinä rakastanut mua!

Aloin tietenkin lohduttamaan lasta ja kertomaan, että vaikka en pidä hänen käytöksestään, niin tietenkin rakastan lastani. Ihan hirveästi. Avaruuden laitaan ja takaisin.

Vastaukseksi sain:
-Mä tiedän äiti, että sä valehtelet!

Suurimman draaman päätyttyä tulin alakertaan. Pojan piti tulla hetken päästä perässä. Kysyin mieheltä, että kuuliko hän keskustelumme. Sanoi kuulleensa. Siinä puhelin, että kuinka tuollainen tuntui pahalta. Sitten sanoin miehelle, että en nyt taida raskia laittaa rangaistusta voimaan, kun toinen oli niin surkea ja hänestäkin tuntui niin pahalta.

Mitä mies totesi?
-Rangaistus pitää tietenkin. Ethän sä voi antaa itseäsi tuolla tavalla vedättää!

Siis, vedättää? Kuka ja ketä? Ai, että minuako?

Luulen, että mies on oikeassa. Jestas mua yritetään vedättää kaikin olemassa olevin näyttämötaiteen keinoin!

Montakohan kertaa olen jo mennyt halpaan?

11 kommenttia:

  1. Auts. Kokemuksen syvällä rintaäänellä sanon, että kyllä sua kiskotaan ja huolella :) Kerrankin MIES on oikeassa ;D

    VastaaPoista
  2. En tiennyt, että pojatkin tekee tuota. Teini-ikää lähestyvä tyttäreni on tuollaisen draaman mestari. Tsemppiä! Älä anna vedättää itseäsi.

    VastaaPoista
  3. Voi joo, tota tapahtuu meilläkin. "No niin, mähän arvasin ettet sä rakasta mua". Ja syy aina se, jos olen vihainen junnun jostain tempauksesta.
    Kyl ne osaa :)

    VastaaPoista
  4. Tälläiset tilanteet ovat maailman vaikeimpia, kun tietää lapsen kiukun ja väännön takana olevan usein ihan vaan väsyä tai jotain pahaa oloa. Toki on rajojenkin koettelua, mutta samalla sen varmistelua, että äiti todella välittää.
    Eli vedätettiinhän sua, mutta ei noin pieni sitä pahuuttaan tehnyt, eli varmasti hyvä, että sai sitä lohdutusta, ja silti sen rangaistuksenkin.
    Muistan itse miten pienenä kiukuttelin pahaa oloani ja sain vastaukseksi ainoastaan rangaistuksen (huutoa) kera ivailun siitä miten paha lapsi olen kun haluan vain kerjätä huomiota. No, enpä muutenkaan ikinä mitään positiivista palautetta saanut, että sikäli. Olen todellakin päässyt yli tuosta ankeasta lapsuudesta ;), mutta omien lasteni kanssa haluan tehdä aivan toisin. En silti halua alkaa pelkästään paapomaan, koska rajatkin luovat turvaa, mutta se tasapaino!? Se on kinkkistä.
    Toisaalta tuollainen kyky vedättää kertoo myös siitä, että lapsi kasvaa ja kehittyy, niinkuin pitääkin. ;)
    Summa summarum: i feel for you, kinkkistä, kiehtovaa, melkoista kasvatustyön veitsenterällä kävelyä. Ja panokset senkun kovenee lasten kasvaessa! Pitäisi sen auktoriteetinkin säilyttää, mutta olla myöskin maailman ihanin äiti, mutta fiksu. :D

    VastaaPoista
  5. Pohdiskelija:
    Kyllähän siinä oli vähän vedätyksen makua ;)
    Toisaalta lapsellekin tuli varmaan riidasta paha mieli ja kyky sovitteluun (tai peräti anteeksipyytämiseen) on vielä hyvin rajallinen.

    Anonyymi:
    Varmaan tuollainen käytös on tytöillä yleisempää. Tuttavieni mukaan tämä tästä vielä etenee ja seuraavaksi mukaan tulee itku siitä, kuinka tyhmä äiti on pilannut lapsen koko elämän *huoh*. Tsemppiä takaisin päin myös :)

    Pinkki:
    Vertaistuki helpottaa. Emme ole ainoat draamaprinssin vanhemmat :)

    zirk:
    Kyllä minustakin lasta, jolla on paha mieli (vaikka sitten itse aloittamastaan tyhmästä käytöksestä johtuen) pitää lohduttaa. Eihän lapset osaa samalla lailla kontrolloida itseään kuin aikuiset (tai ainakin osa niistä). Mutta joo, samalla mua yritettiin vedättää.

    Kasvattaminen on hankalin homma, mitä olen tehnyt. Pitäisi pystyä ihan hillittömään johdonmukaisuuteen, pitää kiinni aina säännöistä eikä provosoitua. Mikään noista ei ole varsinaisesti mun vahvuus :(

    Toisaalta onhan tässä ollut taas varsin kiireinen viikko töissä.

    VastaaPoista
  6. zirk:
    Piti sanoa, että toi havainto, "lapsi osaa vedättää entistä paremmin, kertoo että kehitystä on" on aivan loistava. Pitäisi seuraavaksi vaan muistaa omassa mielessään rauhallisesti onnitella, että onpas taas poika oppinut uutta :D

    VastaaPoista
  7. Kasvattaminen kasvattaa molempia..myös sitä vanhempaa. Lasta saa lohduttaa, mutta silti voi pysyä aiemmassa päätöksessä kiinni. Lapset ovat hoksaavaisia, seuraavan kerran tiukan paikan tullen saattaa äiti kuulla samat sanat uudelleen, sillä niillä on ollut selvästi tehoa. Hankalaa se on, me äidit kun toimimme aina ja ikuisesti tunteen ja syyllistymisen ristiaallokossa ja lapset tuntevat meidät yllättävän hyvin, tietävät äitien heikoimman kohdan. lämpimiä ajatuksia kasvatuskipuihin täältä!

    VastaaPoista
  8. Eloise:
    Lapset kyllä tietävät, mistä naruista vedellä ainakin äitiä. Kiitos lämpimistä ajatuksista :) Ovat aika tarpeen. Normaalin hillittömän sähläämisen lisäki yksi lapsista jäi kesken matkan autosta ja päätti muuttaa omilleen *huoh*. Tuskin maltan odottaa murrosikää...

    VastaaPoista
  9. Auts, tuo -Sä et rakasta mua- on aika paha koukku:) Olen kuullut sen täälläkin päässä ja ai kuinka se käy sydämeen :P

    VastaaPoista
  10. Katja P-M:
    Olet oikeassa - se on paha koukku. Pitäisiköhän tässä ottaa sellainen projekti, että paadutan itseni sen suhteen kokonaan :) Totean vain lapselle, että olen aina rakastanut sinua ja tulen aina rakastamaan. Loppuisikohan koukuttelu, jos sillä ei saisi äidistä mitään reaktiota ulos?

    VastaaPoista
  11. Siis ihan samanlaisen keskustelun kävin Isosiskon kanssa yhtenä päivänä, kun jouduin tosissani komentamaan ja antamaan rangaistusta. Hän alkoi itkeä kauheasti ja sanoi, että äiti sä et rakasta mua. Eikä isikään rakasta. Heittäkää mut johonkin järveen.

    Siitähän mä tietenkin kauhistuin ja lähdin lohduttelemaan tyttöä, että tietenkin me rakastetaan aina, vaikka hän mitä tekisi. Ja ettei koskaan saa luulla, ettei rakastettaisi. Eikä tarvitse mitään tollasia järveenheittopuheita, nehän on ihan höpsöjä. Siinä sitten halittiin ja kaikki oli taas hyvin. Mutta rangaistuksen sanoin silti antavani, vaikka rakastankin... En silti antanut pahinta rangaistusta, joka olisi ollut yökyläilyn kieltäminen huomenna...

    VastaaPoista