19. maaliskuuta 2023

Kairon loman hotellit

Moni on ollut kiinnostunut Kairon matkan hotelleista sekä muista käytännönjärjestelyistä.

Haaveilin hotellista, josta olisi näköala pyramideille. Pyramidinäköalalla on tarjolla sekä pieniä paikallisia hotelleja että kansainvälisten ketjujen hotelleja. Pienet paikalliset ovat edullisia ja muutamasta näkisi myös iltaisin pyramideilla pyörivän valoshown. Paikallisista hotelleista monella oli varsin hyvät arviot ja kuitenkin aika huokea hinta. Ensimmäistä kertaa Bookin.comin valikoimassa näin huoneen, joka maksoi 4€. Kävi mielessä, että olisin voinut varata sen ihan vaan sitä varten, että olisin käynyt katsomassa, millainen on 4€ huone. Siinä vaiheessa, kun aloitin hotellisuunnittelun olisin vielä saanut suosikistani Marriotin Mena Housesta huoneen kohtuuhintaan. Mutta aloin miettimään, että koska aioimme käydä itseksemme keskustan nähtävyyksissä olisi järkevää majoittua osaksi matkaa keskustaan Gizan alueen sijasta. Tätä miettiessäni Marriotin hinnan nousivat sellaisiin sfääreihin, että piti etsiä vaihtoehtoa. Valitsin Steigenberger Pyramids hotellin Booking.comin kautta paikkalisen sijasta uima-altaan vuoksi ja vältelläksemme vatsaongelmia.

Saavuimme yöllä myöhään, koska olimme juuttuneet torstai-iltana puolilta öin järkyttävään liikenne ruuhkaan matkalla Gizan alueelle. Tunnin matkaan meni ainakin 2,5 tuntia. Nykyisin yleensä tilaan valmiiksi esim. Booking.comin kautta kuljetuksen lentokentälle. Se ei ole edullisin tapa, mutta siinä säästyy mahdollisilta taksihuijauksilta ja öisiltä kiertoajeluilta. Yöllä, kun laukkujen kantaja esitteli meille huonetta, kysyin että näkyykö tästä huoneesta varmasti pyramidit. Minulle vakuuteltiin, että kyllä näkyy.

Aamulla kun avasin hotellihuoneen verhot kasvoilleni levisi aikamoisen leveä hymy.


Ensimmäinen lomapäivämme oli pyhitetty rentoilulle. Aurinko paistoi niin mukavasti, että jouduimme kaivamaan esille aurinkorasvan.


Pikkupäikkärit puolivarjossa

Uima-allasalue oli ihana, mutta altaan vesi oli todella viileää, sanoisin että max 15-asteista


Hotellin alue oli viihtyisä, aamupala hyvä ja ruoka muutenkin hyvää. 

Mixed grill annos oli erinomainen



Iltapäivällä hotellin ravintolassa vietettiin pienehköjä hääjuhlia. Hääparia kuvattiin altaalla ja monet vieraat napsivat toisistaan kuvia altaan reunalla.

Häävieraiden juhlatyyliä

Parasta oli näkymä parvekkeelta auringonlaskun aikaan.



Ainoastaan Gizan alueen hotelleista voi olla pyramidinäköala. Sieltä on pitkä matka Kairon keskustaan ja Egyptimuseoon. Siksi päätin, että vaihdamme hotellia keskellä matkaa. Meillä oli koko päivän opastettu yksityisretki. Aamulla tsekkasimme hotellista ulos ja matkatavarat kulkivat auton mukana koko retken ajan. Päiväretki oli toimiva paketti, valitsin palveluntarjoajan TripAdvisorista. He kommunikoivat melkein 24/7 retkijärjestelyihin WhatsAppilla. Seuraava hotellimme oli Niilin rannalla oleva Grand Nile Tower.

Grand Nile Tower illalla Niilin varresta kuvattuna

Grand Nile Towerin huoneet olivat vähän kuluneet ja kokolattiamatto hieman tunkkainen. Yleisiltä osiltaan ja palveluiltaan hotelli oli oikein hyvä. Sunnuntaiaamiainen oli ihana. Mikä parasta Grand Nile towerin uima-altaan vesi oli ihanan lämmintä.

Näkymä parvekkeelta öiselle Niilille

Päivänäkymä Niilille


Aamiainen Niilin rannalla


Aulan vesiaihe

Osa aulasta oli avoimena alakertaan saakka

Lämmitetty iso uima-allas

Uima-altaalta oli näkymä Niilille


Grand Nile Towerista liikuimme Uberilla. Se toimi moitteettomasti ja oli edullista. Olen alkanut suosimaan matkoillani Uberia ja vastaavia palveluita. Kairossa oman jännityksensä toi se, että huomaatko kyytisi saapuneen. Osa rekisterikilvestä on paikallisilla merkeillä. Jos en heti huomannut, niin sain nopeasti kuljettajalta arabiaksi olevan viestin. Noh, aina löysimme toisemme. 

Koska olemme nykyisin molemmat heikkovatsaisia, ruokailimme vain hotellissa ja retkellä turisteille tarkoitetussa paikassa. Söimme kurkkua, tomaattia, ananasta, melonia ja mansikoita. Minä selvisin ilman vatsaoireita. Hra Kepponen sai pienet vatsaoireet ja ne jatkuivat vielä kotona. Hra Kepponen sanoi voivansa harkita harkita Egyptiin snorklausmatkaa tämän kokemuksen perusteella - olettaen että turvallisuustilanne pysyy hyvänä. Me olimme syöneet melkolailla samat annokset Hra Kepposen kanssa. Ainoa selkeä ero oli, että Hra Kepposen jälkiruuassa oli jäätelöä. Mutta sitähän ei tiedä, että mikä vatsan tasapainoa järkytti. Söimme reissun aikana yhdet mauttomat pizzat, mutta muuten ruoka oli hyvää. Selvästi parempaa kuin edellisellä matkallani Floridassa.

Sen verran Hra Kepposen vatsaoireet vaikuttivat retkisuunnitelmiimme, että valitsemani moskeija ja koptilainen kirkko jäivät väliin. Olisin aivan hyvin voinut mennä käymään niissä yksinkin, mutta tuo uima-allas oli niin houkuteleva, että päädyin sinne. Iltapäivän aurinkokin paistoi niin mukavasti.

Grand Nile Towerin erinomainen pihvi. Tilasin pihvini poikkeuksellisesti medium+ ja paistoaste vastasi sitä aivan täydellisesti.

Tätä suklaafondantin jäätelöpalloa epäilen Hra Kepposen vatsavaivojen syyksi

Kansainväliset ketjuhotellit ja isot 4-5 tähden hotellit ovat myös Kairossa aika arvokkaita. Kokemani perusteella ajoissa varaamalla saisi parhaimman hinnan. 

Kaikki hankkimani palvelut toimivat hyvin ja vastasivat kuvausta. Seuraavassa Kairo-postauksessa päästään käsiksi huikeisiin nähtävyyksiin ja niillä vallitsevaan basaarimeininkiin.

10 kommenttia:

  1. Nykyaikaiset hotellit luovat erikoisen tunnelman pyramidien lähelle. Varmasti mielenkiintoista katseltavaa. Ikäviä nuo vatsaongelmat. Pilaavat monta juttua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan se aika huikeaa katsella pyramideja sängystä käsin :)

      Me olemme niin huonovatsaisia, että meiltä taitaa jäädä muutamia kiinnostavia maita väliin ihan vaan sen takia, että vatsa ei kestä. Tällä kokemuksella Egyptin ranta/snorklausloma voisi juuri ja juuri mennä, jos söisimme varovaisesti vaikka jossain all inclusive hotellissa.

      Poista
  2. Oo-la-laa... riittipä lukemalla&katsomalla "ahmittavaa", tavallisesta viikonlopusta luksus-majoituksiin... ja vatsantäytteisiin. Täytyypä sanoa, että Gizan ympäristö on muuttunut/kasvanut sitten vuoden 2005.
    4euron majoitus... olisi tosiaan ollut mielenkiintoista nähdä se. Meidän edullisin on tähän mennessä ollut 11€, se oli Vietnamissa. Toimiva!
    Paljon ennätitte ja vaihtamalla majoitusta riittää tutkittavaa aina useammassa paikassa ihan kävellenkin - mielenkiintoista!! Joskopa sun masu on jo siedättynyt.... kun usein siedätät... ja kiva ettei herraKepposenkaan reisu pilalle mennyt masun vuoksi. Eli ei muuta kuin snorkkelit mukaan seuraavalle reisulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi kyllä kiinnostanut nähdä se 4€ huone ja tuosta summastahan osa menee vielä proviisiona Booking.comille. Mutta ei nyt sitten kuitenkaan riittänyt viitseliäisyyttä mennä katsomaan :D Jos olisi tiennyt etukäteen Uberin hyvän toiminnan, niin olisi voinut käydäkin ;)

      Majoituksen vaihtaminen oli hyvä päätös. Päästiin yöpymään lähempänä muita nähtävyyksiä ja nautiskelemaan siitä lämmitetystä uima-altaasta.

      Poista
  3. Mielenkiintoinen matkakuvaus tekstin että kuvien osalta. Kuvat olivatkin häikäisevän hienoja.
    Egypti pyramiideineen ja historioineen on aina kiinnostanut minuakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Egyptillä on kyllä huikea historia ja historialliset nähtävyydet ovat erinomaiset.

      Poista
  4. Hieno matkakuvaus Kairosta. Tuo näkymä teidän hotellihuoneesta ei olisi voinut olla yhtään parempi. Todella upeaa nähdä pyramidit omalta parvekkeelta. Olisit vain varannut sen 4 euron huoneen koska se olisi ollut todella mielenkiintoista nähdä :) Ymmärrän toki, että vaihdoitte hotelli jos matkanteko oli noin aikaa vievää. Odotan mielenkiinnolla pyramidi postauksia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjo :)
      Aamulla kun avasin verhot ja näin pyramidit, niin kyllä hymyilytti ja olo oli jo vähän epätodellinenkin.

      Olisi kyllä ollut mielenkiintoista nähdä se 4€ huone, ehkä sitten sängystä perittiin lisämaksu ;)

      Gizan pyramidipostauksia joutunet vielä odottelemaan, mutta seuraava osa hautakammioista ja Sakkaran pyramideistä valmistuu ehkä sunnuntaina tai viimeistään maanantaina.

      Poista
  5. Olipas kiva lukea tätä postausta. Olen itse ollut monta vuosikymmentä sitten Kairossa ja Luxorissa ja sen jälkeen olen kaivannut takaisin varsinkin Luxoriin. Maisemat Gizan hotellihuoneesta on kyllä todella hienot, oli varmasti ihanaa herätä katsomaan ikiaikaisia pyramideja.

    Kiva jos matkapostauksia on tulossa enemmänkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Minusta olisi ihana päästä joskus vielä Luxoriin ja Abu Simbeliin ja punaiselle merelle snorklaamaankin. Näkymä hotellihuoneesta oli kyllä kerrassaan upea. Muina öinä tajusin nukkua verhot auki jolloin herätessä näki suoraan sängystä pyramidit.

      Poista