23. helmikuuta 2023

Yrjönkadun uimahallissa

Uimaseuran naisten kanssa vietimme ystävänpäivää - tosin päivän myöhässä. Viive johtui uimahallin saatavilla olevista vuoroista. Juhlapaikkanamme oli Yrjönkadun uimahalli. Minun on pitänyt käydä siellä yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Vihdoinkin onnistuin. 

Yrjönkadun uimahalli on avattu vuonna 1928 ja se on Suomen ensimmäinen uimahalli. Se oli vuosikymmenten ajan Suomen ainoa uimahalli. Se on aikoinaan herättänyt valtavaa hämmästystä, että voiko tälläinen paikka olla olemassakaan. Yrjönkadun uimahalli herättää edelleen hämmästystä. Se on nimittäin aivan älyttömän hieno! Pääaltaan kaksikerroksinen halli on kuin roomalainen kylpylä pienellä venäläisellä tvistillä. Voi olla, että maailmasta ei löydy yhtä hienoa julkista uima-allassalia mistään muualta.

Yrjönkadun uimahallissa on vaalittu vanhaa interiööriä. On vanhoja juomapisteitä, vanhoja kylttejä, kaappeja ja puusaunan kiukaatkin ovat vanhat ja niin erikoiset, etten ole nähnyt muualla vastaavia. 

Yrjönkadun uimahallissa on erilliset vuorot naisille ja miehille. Vuoteen 2001 Yrjönkadulla uitiin alasti. Nykyisin saa vapaasti valita, että käyttääkö uimapukua vai ei. Yrjönkadun uimahalliin voi ostaa tavallisen lipun, joka oikeuttaa 1. kerroksen käyttöön. Siellä on vaatteita varten kaapit altaan reunalla, suihkut, saunat ja uima-allas sijaitsee myös 1. kerroksessa. Toinen vaihtoehto on hinnakkaampi toinen kerros. Siellä sisäänpääsyyn kuuluu jokaiselle oma lepohytti vaatteiden vaihtoa varten, kylpytakki, pyyhe ja pefletti. Kakkoskerroksessa on puu-, infrapuna- ja höyrysaunat. Lisäksi kakkoskerroksessa toimii ravintolapalvelut. Ystäväni Otilia oli ostanut meille jo ennakkoon netistä liput kakkoskerrokseen. 

Lepohytti - onhan nämä nyt niin hieno historiallinen interiööri.
Tai voihan tästä tulla vähän sellainen sairaala tai sellifiiliskin, mutta ei ahdistavasti


Uimallissa on sen avaamisesta lähtien toiminut Cafe Yrjö. Listalta pistää silmään runsas valikoima perinteisempiä juomia kuten simää. Sekä juomissa että ruoka-nnoksissa on sekä uusia tulokkaita että historian havinaa. Tilauksen voi tehdä heti paikalle saapuessa tiettynä aikana toimitettavaksi. Siten voi käydä rauhassa saunomassa ja uimassa. Ravintolahenkilökunnalla on muuten todella kivat asut.

Yhdistettiin kaksi hyttiä, jotta me kaikki neljä mahduimme yhdessä syömään. Pöydät ovat käytävän kaariholvien alla, josta voi ihailla upeaa näkymää altaalle, mutta pöytiin mahtuu vain kaksi.

Tästä kuvasta näkee ihanat holvikaaret ja pikkupöydät

Söin vuohenjuustoleivän. Se oli hyvä mutta nälkäiselle vähän liian pieni. Kolo vatsassa paikkaantui jälkkärillä. Yrjön ritari eli sokeroitua leipää, vaniljajäätelöpallo ja hilloketta. Olipas hyvää!


Tässä kuvassa näkyy toisen kerroksen puusauna, laitosmestari on tutkailemassa puukiuasta. Kiuas tuollainen enemmän uunin mallinen, yläluukku oli auki ja sinne heiteltiin vettä.
Kuva www.hs.fi, kuvaaja Miikka Pirinen

Yrjönkadun uimahallissa toinenkin uima-allas, mutta tällä hetkellä se kerros toimii ainoastaan tilaussaunana. 

Tilaussaunan 12m uima-allas

Vierailumme aikana hallissa kävi aikamoinen kuhina. Me vesijuoksimme. Vesijuoksijoita oli runsaasti ja iso osa vesijuoksijoista oli enemmän seurustelemassa kuin urheilemassa, joten kovin tehokasta treeniä altaassa ei pystynyt tekemään. Sanoisin, että Yrjönkadun uimahalli on enemmänkin paikka fiilistelyyn ja tunnelmasta nauttimiseen kuin urheilemiseen ainakin ruuhkaisena ilta-aikana. 

Meillä oli tosi kiva ilta ja tykkäsin hurjasti Yrjönkadun uimahallista. Suosittelen! Yrjönkadun uimahalliin on tulossa lähitulevaisuudessa remontti. Kannattaa mennä kokemaan ihanaa kylpyläfiilistä ja historian havinaa jo ennen sitä.

Onko Yrjönkadun uimahalli sinulle tuttu paikka?

Aukioloajat kannattaa tarkistaa täältä:
Yrjönkadun uimahalli

Tämän hetken hinnat:
1. krs sisäänpääsy 5,8€
2. krs 16€

Uima-aika 2t. Meidän vierailumme aikana netistä etukäteen ostettavat 2. krs liput illan viimeiselle vuorolle oikeuttivat 3t uintiin ja hinta oli 25€. 2 tuntia riittää ihan hyvin, jos tilaa vaikka vaan juoman ja naposteltavaa. 

Linkkaamaltani sivulta löytyy myöskin linkki 2. kerroksen nettivaraukseen.


12 kommenttia:

  1. Olen käynyt tuolla useamman kerran ja nauttinut joka kerta sekä uinnista, saunoista että ravintolan palveluista. Ihana uimahalli, jossa on aivan omanlaisensa tunnelma. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua suorastaan harmittaa, että en ole saanut aikaiseksi mennä Yrjönkadun uimahalliin aikaisemmin. Mutta jatkossa aion käydä siellä useammin. Tokihan autolla oman lähihallin parkkipaikalle karauttaminen on logistisesti niin paljon helpompaa kuin ensin metrolle kävely/autoilu ja keskustaan siirtyminen, mutta aion ponnistaa Yrjönkadulle tunnelman ja hienon interiöörin perässä.

      Poista
  2. No wau.... kuvat kyllä nostivat tämän taas yhdeksi "pakkonähdä" kohteeksi!!
    Pelkään, että lista pitenee nopeammin kuin koettu ruksit kohteiden perässä...
    Pitäisi oikeasti tehdä sellainen "Kokemuslista" ja ruksiruutu perään... kunhan tältä muulta tohinalta ennättää....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yrjönkadun uimahalli on hieno paikka. Kannattaa tulla kokemaan. Yrjönkadun uimahalli on pariskunnille hieman vaikea koettava, kun miesten ja naisten saunavuorot ovat eri päivinä.

      Kokemuslista on erinomainen idea. Minulla oli joskus sellainen pikkulista lähellä olevista paikoista, joissa haluaisin käydä. Tein sen siihen tarkoitukseen silloin kun menomahdollisuuksia oli paljon vähemmän, että ei kävisi niin, että kun vapaa iskee, niin mieleen ei tule mitään tekemistä :)

      Jos teet kokemuslistan, niin laitathan sen blogiisi!

      Poista
  3. Kiitos esittelystä! Mä en ole koskaan tullut menneeksi Yrjönkadun halliin, kun olen luullut, että siellä on pakko uida loora levällään. Enkä ole tiennyt tuosta kakkoskerroksesta mitään! Kuulostaa aivan ihanalta.<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Menneet ovat ne ajat, kun siellä piti uida alasti. Nyt voi valita oman maunsa mukaisesti. Saattoi olla, että aika lailla tasan oli alastomat ja uimapuvulliset uimarit.

      Hieno paikka, kannattaa käydä koestamassa :)

      Poista
  4. Yrjönkadun uimahalli on elämys hytteineen :) Siellä oli helppo poiketa, kun työpaikka oli vielä Kalevankadulla, melkein kotimatkan varrella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yrjönkadun uimahalli on ihanasti säilynyt miljöö. Hieno paikka.

      Minä asun pientalolähiössä ja huristelen kehää pitkin töihin toiseen lähiöön. Rauhallisen lähiöelämän huono puoli on se, että joka paikkaan pitää erikseen lähteä. Paitsi pururadalle, joka on kadun toisella puolella :) ja laiskasti tulee sinnekin lähdettyä :) Olisi kiva, jos edes työpaikan vieressä olisi jotain :)

      Poista
  5. Kiva esittelypostaus, kiitos siitä! En ole ikinä käynyt, mutta tämä sai kyllä nyt tosi paljon kiinnostumaan paikasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yrjönkadun uimahalli on kyllä kokeilemisen arvoinen paikka. Se on ehkä enemmän sellaiseen nautiskeluun kuin kunnon treeniin soveltuva allas. Toki jos pääsee käymään ruuhka-ajan ulkopuolella, niin on varmasti tilaa paremmin uintiin tai vesijuoksuun.

      Poista
  6. Kiitos tästä! Innostuin valtavasti tästä postauksesta, kun tulen säännöllisesti viettämään Helsingissä uuden työn takia aikaa ja yöpymäänkin. Viimeksi yövyin Yrjönkadun Ompussa ja katselin mietteliäänä uimahallin ovea. Nyt varasin rohkeasti itselleni hytin ja meinaan mennä yksin parin viikon päästä (en jostain syystä löytänyt ketään liittymään seuraan). Jännittää, en tiedä miksi :D. Ehkä kun en tiedä missä vaatetuksessa aion uida :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa uimareissua sinulle!
      Uimahalli on ihan mahtava palanen historiaan ja allassali todella kaunis.

      Ensikertalaiselle neuvo: kun tulet sisään uimahalliin, niin aulassa on todennäköisesti tungos. Osa jonottaa kassalle ja osa ottaa kenkiä jalastaan ja osa etsii kenkiään. Valmiiksi maksettu 2. krs asiakas voi mennä suoraan rappusia pitkin 2. kerrokseen. Siellä on henkilökuntaa vastassa ja siellä on numeroitu lokeropaikka kengille.

      Sinähän voit kokeilla uida sekä uikkarilla että ilman. Vertailevaa tutkimusta, että kumpi on parempi :)

      Poista