14. joulukuuta 2022

Kiertotalous - mihin päätyi epäonnen suppilauta

Muistatteko kun juhannuksen jälkeen manailin, että ostamamme SUP-lauta on meille aivan sopimaton. Ostos oli sellainen rahat kankkulan kaivoon ja vähän harmitti. Fysioterapeuttinikin kanssa siitä juteltiin ja vaikka kilomäärän perusteella suppilaudan pitäisi meille riittää, se oli kuitenkin liian ohut. Ehkä siihen vaikuttaa myös se, että kaikki nuoret käyttäjät 185+ cm pitkiä. Fysioterapeutti sanoi, että kyllähän siitä nyt muutaman kympin ainakin saa takaisin, jos laittaa Toriin myyntiin. Kesä oli kiireinen, enkä saanut aikaiseksi. Ystäväni Ilona lainasi lautaa loppukesästä mökkireissulleen. Heidän nuorisojoukolleen suppilauta oli sopiva ja sen käyttöön piti jakaa vuoroja.

Kehnon SUP-laudan neitsytmatka

Syksyllä mökkeillessämme Ilona oli palauttamassa suppilautaa takaisin mökillemme. Siinä sitten keskusteltiin, että jos lauta jäisi kuitenkin Ilonalle. Ilonan äiti oli mukanamme ja hänellä oli kivanoloinen aivan uusi supertarjoustoppatakki, jonka hän oli löytänyt ihan Ilonan kodin lähellä olevasta outletmyymälästä. Niin siinä sitten sovittiin joutuisasti, että Ilona hommaa mulle samanlaisen toppatakin kuin äidillään ja pitää suppilaudan. Minunhan on pitänyt jo pari vuotta hankkia joku helppo toppatakki, mutta en ole vaan ehtinyt enkä viitsinyt. 

Suppilaudan vaihtari

Kaikkein paras vaihtoehto olisi toki ollut se, että meillä olisi suppilauta, jota käytettäisiin innokkaasti. Mutta kun siihen ei päästy, niin onhan tämäkin hyvä vaihtoehto: Ilonan lapsilla on suppilauta ja minulla on lämmin toppatakki. Eläköön kiertotalous! Enää ei harmita suppilauta-asia. Ei tullut suppilautaa, tuli toppatakki :)

Toppatakista ei toki ole iloa aivan koko perheelle, mutta olen yllättänyt Hra Kepposen vetävän minun toppatakin päällensä pihalle "kun se on niin ihanan lämmin" :D

Kaveripiirissäni kierrätetään ja lainataan nykyisin vilkkaammin kuin ennen. Entäs sinulla?

13 kommenttia:

  1. Mahtavaa, että kierrätys onnistui noin hyvin!

    Minun työpaikkani on täynnänsä superaktiivisia ja -innokkaita kierrättäjiä. Se (kierrätys) kun on yksi keskeisiä tehtäviämme.

    Organisaationa ohjeistamme kierrätystä mm. joulun jätteiden lajittelussa (https://www.hsy.fi/jatteet-ja-kierratys/joulun-jatteiden-lajittelu/), jäteastioissa (https://www.hsy.fi/jatteet-ja-kierratys/jateastiat-ja-muut-jatteenkeraysvalineet/) ja vaatteiden ja tekstiilien kierrätyksessä (https://www.hsy.fi/jatteet-ja-kierratys/lajittelu/vaatteet-ja-tekstiilit/).

    Omat kollegani ovat aivan superkierrättäjiä ja aiheen osaajia. Vaatteita voi ostamisen sijaan vuokrata (https://www.vaaterekki.com/), joululahjaksi kannattaa antaa aineettomia lahjoja (https://www.hsy.fi/annajotainmuuta), tulisijaa kannattaa lämmittää viisaasti ja puhtaasti (https://www.hsy.fi/poltapuhtaasti/tulisijan-kaytto/) , fiksusti syöminen on fiksua (https://www.hsy.fi/vesi-ja-viemarit/typpikuorma/miksi-proteiinia-ei-kannata-syoda-liikaa/) ja niin edelleen. Jokainen päivä opin työkavereilta jotain uutta upeaa 👍.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä ja työkaverisi olette varsinaisia kierrätysekperttejä! Meillä taloyhtiössä ei voi olla jätteiden lajittelusuhteen leväperäinen, aina narahtaa kiinni :D Astioita on monta ja ne pitää saada täytettyä hyvin ja oikein.

      Minulla on kaveripiirissä kasvanut kierrätys ja lainaus. Minulla oli syksyllä lainassa kaveriltani iltalaukku, kutistunut jakkupuku on kaverini nykysin, vanha juhlahameeni on lainassa ja kirjoittaessa hieman makaaberilta kuulostava juttu, että minulla on käytössä ystäväni menehtyneen parhaan ystävän housuja.

      Poista
    2. Tuo viimeinen kuulosti todella läheiseltä ystävyydeltä, ei ollenkaan makaaberilta 💖

      Poista
  2. Olipas mainiota kierrätystä. Kyllä talvitakki on nyt tarpeen, SUP-laudalla olisi tietysti voinut suojata viimalta ja tuiskulta, mutta muuten se on tähän aikaan vuodesta aika käyttökelvoton.

    Sähän voit löytää jostain talviaikaan, kun ei ole sesonki hyvällä tarjoushinnalla teille sopivamman laudan. Mistä sitä tietää jos joku on juuri nyt siivoamassa tavaroitaan ja miettii että olisi yksi ylimäärinen SUP-lauta tarjolla halukkaalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisihan sitä voinut kokeilla säästää kolaamisessa ja yrittää meloa suppilaudalla kolatuille alueille :D Ja jos ensi viikolla sataa vettä, niin suppilauta voisi olla oiva kulkupeli :D

      Voi olla, että jäädään SUP-laudattomiksi mökkeilijöiksi. Pitäisi melkein ensin päästä kokeilemaan lautaa, että sopiiko käyttäjilleen tai sitten ostaa suoraa joku selvästi kalliimpi merikelpoinen lauta. Mutta täytyy pitää silmät auki.

      Poista
  3. Toi on ihan parasta kun toisen "roska" on sun löytö. Sisko osti sup laudan tokmannilta jostain super tarjouksesta, mietin pitäisikö itsekin repäistä....
    Iloa viikkikseen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuta kuin suppilautaostoksille. Ilonalla on kaksospojat, hän voi ostaa sulta sitten halvalla ensi kesänä yhden suppilaudan lisää :D :D :D Vitsi, vitsi, voihan se ostos osua ihan nappiinkin.

      Meidän nuoriso-osasto on painoluokassa 70-75kg (pituuden ei pitäisi vaikuttaa samalla lailla, mutta 15v ja 18v ovat n. 185-187cm) ja se ostamani 110kg kantava lauta oli heillekin kehno. Pojat haluavat suppailla seisten. Laudan päällä istuessa se 10cm on ihan riittävä, mutta se oli sen verran huteran oloinen, että laudalla oli vaikea päästä seisomasta istumaan ja toisin päin. Ei se lauta oikeasti helposti kaatunut, mutta suppailijalla oli tunne, että se kaatuu ihan justiinsa kun yritti laskeutua alas.

      Italiassa juteltiin näistä laudoista vuokraamon tädin kanssa ja hän sanoi, että meidän perheeseen pitää olla 15cm paksu lauta, 10cm ei riitä edes nuorisolle, joka haluaa seistä laudalla ja meloa reippaasti pidempiä aikoja. Se minun ostamani oli 10cm. Ilonan matkassa lautaa olivat testanneet alakoululaiset pojat ja kevyt, siro 50kg lukiolaistyttö. Kaikki olivat tykänneet laudasta. Ilonan äiti oli melonut laudalla ainoastaan istuen.

      Mitä pidempi ja leveämpi lauta sen parempi. Siihen muotoiluun oli joku sopivampi malli, mutta taas on muistista pyyhkiytynyt olennaisin tieto. Italian mammalta vuokrattujen lautojen koko oli 320 x 84 x 15cm. Kuvasin laudan kokotiedot ihan kaiken varalta. Tuosta vuokralaudasta mieheni sanoi, että hänellä otti silläkin seisominen nilkkoihin, mutta sillä laudalla oli helppo mennä istumaan ja nousta ylös. Esikoisen mielestä lauta oli hyvä ja todella vakaa. Sillä olisi kuulemma helposti voinut vetää vaikka useamman tunnin lenkkejä.

      Poista
    2. Minä harkitsen alennus SUP-laudan ostoa joululahjaksi. Laudan paksuutta ei ole nettikaupassa kerrottu, käyttäjän suositeltu paino on max 85kg. Maksimikantavuudeksi on ilmoitettu 120kg. Pituuskin on vain 280cm. Kokemuksesi perusteella aloin miettimään, että sopiiko lauta lainkaan noin 70kg naiselle?

      Poista
    3. Jos laudan paksuutta ei ole ilmoitettu, niin vahva veikkaus on, että paksuus on 10cm. Jos lahjan saaja on paljon suppaillut, hyvä tasapaino, niin ehkä silloin tuo lauta voisi toimiakin. Minä en aikuiselle aloittelijalle ostaisi 10cm paksuista lautaa, etenkin jos sen pituus on alle 3m.

      Poista
  4. Tyylikkään näköinen ja hyvän pituinen toppis! Hyvä, että SUP-lauta löysi uuden kodin ja kiertotalous kunniaan sinulle tuli lämmin takki. Kivaa viikkoa Rva Kepponen ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Epäonnen suppilauta-episodi päättyi oikein mukavasti. Ilonan nuoriso odottelee suppailemaan pääsyä ja meikäläisellä on takki :)

      Poista
  5. Kiertotalous on kyllä loistokeksintö - ei huono vaihto!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rahat kankkulankaivoon tilanne ärsytti. En olisi arvannut, että päästään näin kivaa ratkaisuun :)

      Poista