15. syyskuuta 2022

Saunalautta

Olen pitkään himoinnut päästä kokeilemaan saunalauttaa. Yksi 50v synttärihaaveistani oli saunalauttailu. Hinnat pääkaupunkiseudulla ovat olleet aivan poskettomia saunalautan vuokraukselle eikä sellaisia avoimia yleisiä vuoroja ole silmiimme osunut tätä ennen. Olemme uimakavereiden kesken leikitelleet ajatuksella lähteä muualle Suomeen edullisempien saunalauttojen perässä.

Pari viikkoa sitten ystäväni Ilona bongasi netistä Saunashipin https://www.saunaship.com/ yleiset saunalauttavuorot miehille ja naisille. Päätimme ilmoittua heti naisten saunaan Ilonan kanssa. Harmillisesti meille ei sopinut viime viikon saunavuoro, joilloin saunojia helli kaunis auringonpaiste. Saunomaan pääsimme eilen tiistaina, joka oli harmaa, mutta onneksi lähes sateeton, päivä. Saunaristeilyn hinta oli 35€ per henkilö, risteilyn kesto 2,5 tuntia.

Merivartiosta lähdössä ja saunalautta saapumassa

Saunalautta saapuu

Olimme varsin hämmästyneitä, kun selvisi, että saunavuorolle ei ollutkaan tulossa ketään muuta kuin me. Ajattelimme, että siinä tapauksessa vuoro peruttaisiin. Meillä oli siis ruhtinaallisesti tilaa koko vuoron ajan.

Sisällä saunalautan kabinetissa, paikalla siis minä, Ilona ja kippari

Saunalautta putputtelee itsekseen ettenpäin ja me ihailemme tausalla näkyvää Kontio jäänmurtajaa. En ollut aikaisemmin tajunnutkaan, että se on niin iso.

Matkalla ankkuripaikkaan saimme terveystietoiskun saunomisen hyötyvaikutuksista. Niin paljon puljaan power point esitysten kanssa työkseni, että vapaalla melkeinpä haluaisin jättää ne kokonaan väliin. Mutta siinähän se tietoisku kuitenkin meni. Ankkuripaikka valikoituu sen mukaan, että missä on tuulensuojaista. Katajanokalta lähtiessä yleisin ankkuripaikka on Korkeasaaren ja Hylkysaaren välissä. 

 
Ankkuripaikka google mapsissa

Ankkuripaikka


Sitten saunottiin. Toki saunahatut päässä ja avantotossut jalassa :)

Sitten uitiin.


Kävimme uimassa kolmesti. Merivesi oli +15, kyllähän se vähän viileältä tuntuu. Saunominen ja uiminen tuntui niin rentouttavalta. Saunalautalla oli todella komea puukiuas, jossa oli 150kg kiuaskiviä. Löylyt olivat erinomaiset. Tilasimme vielä kipparilta makkarat ja lonkerot.

Super relaxed

Tässä muutama lainattu kuva saunashipin omilta sivuilta. Näitä kuvia katsellessa haaveilen yhä enemmän, että saisimme joskus kerättyä sopivan kaveriporukan vuokraamaan oman lauttareissun. Silloin paistaisi aurinko ja merivesi olisi juuri sopivan lämpöistä.

Saunalautalla on "kabinetti", etukannella ulkona oleskelutilat, pukuhuone, wc ja yksi suihku, löylyhuone ja takakannella pieni vilvoittelutila ja uimaportaat.



Oli mahtava reissu! Toivottavasti ensi kesänä pääsen uudestaan saunalauttailemaan jollain hyvällä porukalla.

Takaisin Katajanokalla

Oletko ollut saunalautalla?
Onko sinulla suositella erikoisempia saunapaikkoja?

8 kommenttia:

  1. Mistä ihmeestä keksitkin näitä erikoisia kokemuksia. :-D Mulle ei tulis mieleenkään lähteä saunalautalle. Tosin en fanitakaan saunomista yhtä paljon kuin sinä. Ja toiseksi tuskin viitsisin vaivautua lautalle, kun kotisaunassa pääsisi paljon helpommalla. Aina mennään siitä, missä aita on matalin. :-D

    Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku kaveriporukasta aina bongaa jotain kivaa ja meikäläinen on helppo yllyttää mukaan :)

      Rakastan uimista ja siihen sopii hyvin saunominen yhteen. Yllättävän vähän saunon kotona sähkösaunassa. Mökillä tulee saunottua huomattavasti enemmän.

      Poista
    2. Olin tulossa kirjoittamaan samaa. Kepponen on huikea keksimään kaikkea kivaa mitä tehdä. Tämä saunalautta oli mulle ihan uusi asia. En ollut kuullutkaan.

      Poista
    3. Mä rakastan tehdä pieniä kivoja retkiä :) Tarpeeksi kun googlailee, niin yleensä tulee vastaan jotain kivaa. Osalla kavereista on samanlaisia taipumuksia, niin heiltä saa vinkkejä myös.

      Poista
  2. Ihan samaa mietin kuin Satu - mistä ihmeestä keksit kaikki ideat/vierailukohteet?
    Kesällä tosiaan näki useammallakin järvellä+merellä saunalauttoja ja mulle tuli aina mieleen oma kokemukseni... sillä isäni rakensi meille oman saunalautan... Tosin sitä kutsuttiin mökkilautaksi. Kolme kesää sillä seilattiin Saimaan maisemissa ja rannoilla, kunnes löytyi sitten oma pieni saari... jossa isä pääsi toteuttamaan lisää rakennusintoaan. Mun lausahduksesta tuli elävä legenda, kun olin tietenkin mukana lautan "neitsytmatkalla", jossa saunakivet oli vasta säkissä ja mun homma oli pestä ne.... minä fiksu kysymään, että mistä tulee vettä?

    Ompa lautta suuri - ei ne näytä rannalta katsottuna noin valtavilta, mielenkiintoista ja toivottavasti onnistutte hyvällä tiimillä ottamaan uusiksi kokemuksen. Me muuten fillaroitiin joku aika sitten Kontion ja muidenkin jäänmurtajien ohi mantereen puolelta!
    Ihanaa viikonloppua - minkähän kokemuksen seuraavaksi oletkaan keksinyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kavereiden kanssa bongaillaan erilaisia kokemuksia netistä ja milloin mistäkin. Jokainen vuorollaan bongaa jotain ja minä olen helposti yllytettävissä melkein mihin tahansa mukaan :D

      Tuossa meidän läheisessä pienvenesatamassa on yhdellä pariskunnalla saunalautta. Olen sitä katsellut useamman kerran kateellisena. Jos minulla olisi saunalautta niin varmaan seilailisin sillä innosta soikeana ja grilli olisi koko ajan kuumana.

      Syyspimeällä tulee poteroitua kotiin, nyt pitää vielä yrittää nauttia kaikesta, niin kauan kun on valoa eikä pelkkää sadetta :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Saunalautta oli kiva kokemus. Haaveilen siitä, että kesällä pääsisi ihanassa säässä uudestaan kokemaan saunalautan.

      Poista