12. syyskuuta 2021

Kiva, tavallinen viikko

Tähän 50v juhlakesääni on mahtunut paljon ihania juttuja, joita olen tallentanut tänne blogiini. Koska arki on enimmäkseen aika tavallista, niin tasapainoin vuoksi talletan tänne myös arkijuttuja. Tässä yksi ihan tavallinen viikko, joka oli kuitenkin tosi hyvä viikko. Yksi syy hyvään viikkoon oli se, että aurinko näyttäytyi. Hra Kepponen on todennut useasti, että mitä vanhemmaksi tulen sitä tiukemmin käyn aurinkoenergialla, voi olla että kaamoksen iskiessä päälle hyvät viikot loppuvat.

Mitä sitten tapahtui hyvällä viikolla. Noh, ei mitään kauhean ihmeellistä. Kävin töissä, oli vähän stressiä erilaisten kirjallisten töiden kanssa sekä päätösfoorumien fasilitoinnissa. Viikon ensimmäinen kiva juttu oli kantarellit. Ostin vuosi sitten Facebookin kautta yhdeltä naiselta paljon kantarelleja. Hän osoittautunut tosi mukavaksi tyypiksi. Olen kytännyt, tosin turhaan, että olisiko hänellä taas Facessa ilmoitusta. Minullahan on hänen puhelinnumeronsa tallessa, joten päätin reippaasti viestitellä kantarelleistä ja maanantaina ostin häneltä 6 litraa ihan kantarelleja. Häneltä ostetut kantarellit ovat aina aivan tuoreita ja niin hyviä. Minullehan yksi syksyn parhaista jutuista on sienet!

Sain vaariin liikettä nopeasti, kun sanoin, että hän saa minulta kolme litraa kantarelleja, kun tulee noutamaan. Ehdittiin vaarin kanssa juoda yhteiset aamukahvit kahden palaverin välissä <3

Vaari ja kantarellit

Kun työkaverini Sirpa jäi eläkkeelle, niin hänen piti ryhtyä personal trainerikseni, mutta kiireinen eläkeläinen laittoi heti homman kolmen viikon tauolle. Ilona lupautui lähtemään kanssani vesijuoksemaan, mutta joutui työkriisin takia peruuttamaan viime hetkellä. Ylitin itseni ja menin yksikseni vesijuoksemaan. Hyvä minä!

Todistusaineistoa, että kävin uimahallissa :)

Meillä oli mökillä hoidettavia asioita ja ajoimme Hra Kepposen kanssa sinne jo torstaina. Kaikki lapset selvisivät perjantaina ajoissa kouluun ja ruokkivat itsensä perjantai-iltana sekä lauantaina. Juuri juttelin Hra Kepposelle, että jos sattuu syksylle kivoja säitä perjantaille, niin voisimme ajaa heti aamusta mökille, tehdä etätöitä ja illalla saunoa ja uida ja viettää leppoisaa lauantaita rauhassa kahdestaan ja ajaa takaisin illaksi kotiin ruokkimaan poikia. Kävisi ihan minilomasta, etenkin jos söisi lounaan ravintolassa.
 
Peurojen määrä Kirkkonummella on lisääntynyt hurjasti. Niitä on jo liikaa. Peurat syövät kaiken istutetun pihasta, kantavat punkkeja ja ovat riski liikenteelle. Peurojen vasat, joilla näkyvät vielä pilkut, ovat todella suloisia. Kesken etätöiden Hra Kepponen sanoi, että nyt on bambeja taas pihalla syömässä. Ihanahan niitä oli katsella ikkunasta.



Onhan ne pienet peurat niin söpöjä
 
Perjantai oli mahtava päivä: ensin ihailin bambeja, sitten kävimme Kirkkonummen BistroOmatissa hyvällä lounaalla ja illalla saunoimme ja minä uin useampaan kertaan. Aika keski-ikäiset ilot, mutta oli vaan todella ihana päivä. Hyvää ruokaa, rantasauna ja uinti - ihan parasta!

Lohta ja kantarellikastiketta. Nam!

Otimme jälkkärin puoliksi: mustaherukkapiirakkaa ja passionsorbettia

Iltasauna ja uinti

Lauantaina appi tuli mökille ja he aloittivat Hra Kepposen kanssa koko päivän kestävän risujen polttourakan. Hra Kepponen surrasi pitkin tonttia minitraktorilla hakemassa risuja kokkoon. Sattuipa hyvä sää risujen polttamiseen, yöllä oli satanut, joten maa ja ympäröivät puut olivat märkiä, mutta itse päivä tuuleton. Minä maalailin rantasaunan pukuhuoneen toiseen kertaan saunavahalla ja kävin uimassa.


Toinen kerros saunavahaa

Sieniretken suursaalis ja omenapuiden mahtisato. Noh, loboja vielä on kypsymässä.

Illalla ajelimme hurjassa sumussa kotiin. Sunnuntai on kulunut lueskellen ruotsalaista dekkaria. Illalla on pakko tehdä ainakin pari tuntia töitä, jotta ensi viikko lähtisi mukavammin käyntiin. Että sellainen ihan tavallinen, kiva viikko!

Sumua Kehä I:llä


10 kommenttia:

  1. Kävitköhän nyt ihan oikeasti altaassa, vai otitko tuon uimahallikuvan vain hallin kahvilasta? ;-D Ei vaan, hyvä sinä! <3

    Kivan kuuloinen viikko! Kyllä se vaan on niin, että arki on joskus (yleensä aina) ihan parasta, varsinkin jos elämän peruskuviot on kunnossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos kyseessä olisi ollut Leppävaaran maauimala, niin epäily olisi voinut olla perusteltu. Siellä on niin hyviä munkkeja, että saattaisin ponnistaa sinne ihan vaan munkkien perässä :D ja karjalanpiirakat munavoilla ovat erinomaisia. Oma lähiuimahallini tarjoilee vaan niitä samoja pakastekorvapuusteja, joita on kaikki paikat väärällään. Sen verran olen ronkeli, etten viitsi ostaa sellaista kuin äärimmäisissä pullavierotusoireissa :) Että ihan olin oikealla asialla :D

      Minusta elämässä parasta olisi matkailu, juhlat ja joutilaana olo :D Mutta on se arkikin usein ihan jees ja jollainen noita kaikkein kivoimpia juttuja pitää rahoitaakin ;)

      Kivaa viikkoa!

      Poista
  2. Omg, itse vain haaveilen, että poikalapset (06, 08) voisi jättää keskenään jo kotiin. Ei varmaan voi, ennen kuin nuorempikin on täysi-ikäinen, huoh! Tuntuu tosi pitkältä nämä vuodet, että heitä ei kiinnosta lähteä mukaan mökille, mutta heitä ei myöskään voi jättää keskenään kotiin. Ihanaa että teillä onnistuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuoret ovat erilaisia, osa pärjää nuorempana kotona yksin ja osa vaatii pidempää kypsymistä. Uskoisin, että teilläkin voi olla tilanne erilainen vaikka jo ensi kesänä.

      Meidän pojat pärjäävät kotona keskenään ja heidät voisi jättää useammaksikin päiväksi kotiin, mutta pitää olla vähän kyttäämässä, että kuka menee minnekin ja että pojat tulevat kotiin kotiintuloaikana. Siitä syystä pojat ovat olleet yleensä vain yhden yön keskenään. Meidän vanhin oli viime talvena yksin mökillä 4 yötä putkeen. Laitoin hänet äidin koronakaranteeniin, vaikka terveysviranomainen katsoi että ei ole tarpeellista koska maskit. Poika ärsyyntyi hänen loman alkunsa pilaamisesta niin, että vaati saada omaa rauhaa ja piti ajaa hänet ruokakassien kanssa mökille :D Poika viihtyi hyvin ja sai kokata itse juuri sitä, mitä halusi ja minun ei tarvinnut sietää ketään kiukkupussia kotona. Oli ihan win-win.

      Kivaa viikkoa!

      Poista
  3. Arki on parasta (silloin kun se toimii) - elättelen pientä toiveenpoikasta että meillä vihdoinkin saataisiin perusarki käyntiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just tuossa yllä vastasin, että oikeastaan minusta olisi parasta matkailu, juhlat ja joutenolo, mutta pahus kun ei vaan voi elää niitä pelkästään :D Onhan arjessa toki hyvää, päivillä on struktuuri, aika kuluu suurelta osalta johonkin hyödylliseen ja on yhteisöjä joihin kuulumme. Meillä perusarki tuli vyörymällä päälle, kun koulut alkoivat. Nyt se on sitten töitä, kotitöitä ja väliin väkisin tungettuja oman ajan irtiottoja. Tavalaan tuntuu hyvältäkin, mutta olisin voinut jatkaa lomailua pidempäänkin.

      Poista
  4. Tavalliset viikot on parhautta, etenkin jos asiat luistaa 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa jo aiemmin vitsailin, että mielelläni matkustaisin, juhlisin ja lojuisin toimettomana, sopisi minulle hyvin :D mutta pakkohan se on pyörittää arkea, ellei Eurojackpot osu kohdalle. Tosin eipä ole tullut edes jätettyä kuponkia sisään. On se arki kivaa, etenkin jos asiat luistaa :) ja saa tehtyä enemmän kuin sen välttämättömän minimin.

      Poista
  5. Olet onnistunut ottamaan suloiset peurakuvat, niin söpö kaksikko.

    VastaaPoista