19. toukokuuta 2021

Täydellinen kesäpäivä toukokuussa

Aivan ihana oli se äkillinen helle, joka ehti helliä ainakin Uudellamaalla meitä suurimman osa viimeviikosta. Puitten lehdet kasvoivat melkein silmissä ja järvivedet lämpenivät jäätävästä viileäksi päivissä. Aivan mahtavaa! Sade on tehnyt luonnolle hyvää, mutta tuo ihana lämpö saisi palata!

 
Valkovuokko mökillä

Ihan pelkkää riemua ei ole helle ollut. Helle on saanut kukkien lisäksi koivut pölyttämään rajusti. Ilmeisesti tänä vuonna on muutenkin keskimääräistä pahempi siitepölyvuosi, viime vuonnahan siitepölyn määrä taisi olla elämäni vähäisin. Olen valitellut sitä, että etten voi juurikaan olla ulkona. Hra Kepponen kehotti kokeilemaan ulkoilua hyvän FFP2-maskin kanssa. Oman kokemukseni mukaan maski päällä voi ulkoilla pidempään! Suosittelen kokeilemaan, jos kärsit koivun siitepölyn aiheuttamista hengitystieoireista. 

Pitkästä ulkoilusta saan hengitystieoireiden lisäksi iho- ja silmäoireita, joihin maski ei auta. Olen tietysti jo miettinyt pirkkaniksiä, jossa ulkoiluun maskin ohella yhdistetään uimalasit vahvuuksilla. Kylläpä melkein harmittaa etten ole tullut niitä hankkineeksi :D

Nautiskelimme ihanasta kesäsäästä sunnuntaina mökillä. Maskin turvin kävin kartoittamassa kaikki tontin kukkivat metsäkukat. Niitähän riitti! Samaan aikaan kukki valkovuokot, loput sinivuokot, ensimmäiset ketoorvokit, rentukat, käenkaali eli ketunleipä, ensimmäiset lemmikit sekä aivan ensimmäinen metsämansikkakin. Samaan aikaan kuuntelin linnunlaulua. Luonnon konsertti ja taidetta siis!

Keski-ikäisen riemua: kukkivat orvokit ja rentukat

Suurimman läikähdyksen sydämessä sai aikaan ihanasti kukkivat ketunleivät. Ne kasvavat isoina ryppäinä ja ovat herkän kauniita. Kuin keijukaisten juhlamekkoja.
 




Täydelliseen kesäpäivään kuuluu tietysti hyvä ruoka. Meillä oli tarpeet sekä alkupaloihin että pääruokaan mutta päätimme yhdistää. Maha ei olisi vetänyt perunoita. 


Illalla saunoimme ja uimme. Edellisestä uimakerrastani oli kulunut reilut kaksi viikkoa. Silloin merivesi Matinkylän uimarannalla oli 3,5 astetta. Mökkirannan veden lämpötilan mittaus jäi kuopuksen tehtäväksi ja aivan selvää lukemaan emme saaneet. Mutta vesi oli ainakin 15-asteista, saattoi olla jopa asteen tai kaksi enemmänkin. 

Talviuintikauden jälkeen 15-asteinen järvivesi tuntui yllättävän lämpöiseltä. Siellähän pystyi uimaan ihan kunnon lenkkejä. Kuopus oli ensin sitä mieltä, että vesi on liian kylmää. Kun minä olin aikani siellä kauhonut, niin kuopus päätti alkaa uimaan kanssani.

Sellaiseen kehitysvaiheeseen on päädytty, että mökkisaunassa poikien toiveesta käytetään uikkareita. Kiva on että kuitenkin kelpaan sauna- ja uimakaveriksi. 

Uidessa kuulimme käen kukkuvan useasti. Monta vuotta on mennyt niin, ettei ole käkeä kuulunut. Viime kesänä kuului kukunta jälleen.

Enää ei kukaan vietä biitsipäivää meidän perheestäämme alaosattomissa kuten vuonna 2010 vietettiin

Kylläpäs teki mahtava kesäpäivä hyvää ihmiselle!
Lisää niitä kiitos!

8 kommenttia:

  1. Siitepölyä on ollut kyllä ihan silminnähtävän paljon tänä vuonna. Voin vain kuvitella, miten vaikeaa allergisilla on. Mutta tuo maski on hyvä keksintö, ja uimalasit myös! :-D Mä ostin taannoin uimalasit autolla ajamista varten, ettei ilmastointi kävisi silmiin, mutta en ole vielä kokeillut niitä. Saattaisin herättää hilpeyttä kanssa-autoilijoissa. :-)

    Upeita kukkakuvia! Ja ihana kesäinen tunnelma koko postauksessa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä vuonna on järkyttävät koivun siitepölymäärät. Onneksi kukinnan huippu on ilmeisesti jo saavutettu, että pahin alkaa olla ohi.

      Sinä olet jo askeleen edellä, kun sinulla on uimalasit hankittuna :D Voitais lähteä yhdessä ajelulle :D molemmilla uimalasit ja maskit. Siinä sitä voisi riittää ihmettelyä muille. Vielä pitäisi saada joku sukkahousu-pirkkaniksi liitettyä mukaan ;)

      Kivaa loppuviikkoa!

      Poista
  2. voi mikä ihana kesätunnelma!

    Minä en (tietääkseni) ole allerginen (ainakaan koivulle) mutta tänä vuonna kyllä niiskututtaa. Ihan selvästi on normaalia enemmän siitepölyä ilmassa.

    Kovasti tilaan minäkin kesälämmön takaisin, oleminen on ihan erilaista kun on kaunista, valoisaa ja lämmintä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime vikolla oli ihanan kesäistä! Toki myös ihan hirveästi siitenpölyäkin :( Ehkä kuitenkin valitsisin sen kesän ja helteen kuitenkin, jos olisi mahdollista. Viime viikonloppuna oli uimavesi lämpöisempää kuin tänä viikonloppuna ilma.

      Kivaa viikonloppua!

      Poista
  3. Tämä on outo vuosi, kun en ole vielä talviturkkia heittänyt. Yleensä toukokuun alussa, tai joskus jopa huhtikuun lopussa on tullut se heitettyä. Ei ole ollut mökille mitään asiaa, eikä ketään ole kiinnostanut laiturin laitto.
    Naapurin mieksin näkyy työtävän ruohonleikkuria maski kasvoilla.
    Eikö siellä pirkkanikseissä ollut mitään sukkahousuihin liittyvää? Voisiko niistä jotain kehitellä?
    Minä olen selvinnyt vielä ilman allergialääkkeitä. Toisaalta ikinuha on vaivana ja jatkuva maskien käyttö töissä ehkäisee varmaan kaiken ilmassa pyörivän ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime viikonloppu olisi ollut ainakin Etelä-Suomessa hyvä talviturkin heittoon. Silloin vesi oli lämpöisempää kuin tänään ilma. Mutta ehtiihän sen talviturkin heittää. Minä olen tänä talvena ensimmäistä kertaa harrastanut talviuintia, joten ei ollut heitettävää turkkia.

      Ihan varmasti voisi kehitellä jonkun lisäyksen maskiin ja uimalaseihin sukkahousuista :D :D :D

      Kivaa viikonloppua!

      Poista
  4. Mahtavaa meininkiä - uimista (minulla on todellakin talviturkki heittämättä!), herkullisen näköistä ruokaa, käen kukuntaa ja keski-ikäisen riemuja <3 Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanan kesäistä -ja keski-ikäistä :D :D :D
      Onneksi saatiin tuo yksi nuoriso-osastolainen mukaan ;)

      Kivaa sunnuntaita!

      Poista