15. maaliskuuta 2021

Iloa arkeen

Taidan olla parantunut vihdoin siitä pitkästä flunssasta, koska mieli huutaa vaihtelua ja jotain pientä extraa arkeeni. Olen päättänyt yrittää jotenkin toteuttaa vaihtelua ja iloa olemassa olevien koronarajoitteiden puitteissa ja valitsemani sosiaalisen eristäytymisen puitteissa. Maanantaina piristyksen hankkiminen onnistui hyvin. Tein vaarin, eli isäni, kanssa pienen retken. Retken kohde oli niinkin eksoottinen kuin erinomainen viherkasvimyymälä Viherpaja Itä-Vantaalla. 

Viherpajalla on isot tilat ja kasveja joka lähtöön. Kauppa mainostaa omaavansa Suomen suurimman viherkasvivalikoiman. Minun helppo uskoa se, koska en ole käynyt yhdessäkään yhtä suuressa kasvimyymälässä. Viherpajan erikoisuuksia on runsas bonsaipuu- ja kaktusvalikoima. Bonsaipuissa hintaluokka alkaa reilusta kympistä, joten edullisestikin voi aloittaa bonsaiharrastuksen. Aloin himoitsemaan bonsaipuita, mutta minulla ei ole sellaiselle paikkaa ja olen hyvin huolimaton viherkasvien hoitaja. Toinen Viherpajan erikoisuus on iso kaktusvalikoima, niitä on pienistä ja edullisista kaktuksista isoihin monenkympin kaktuksiin. Minä kiinnitin huomiota myös isoon valikoimaan mehikasveja. Tunnelma Viherpajassa on melkein trooppinen ja yhdessä isossa kasvihuoneessa kuuluu taustanauhalta linnunlaulua. Siellä oli ihana nauttia hetki vehreydestä ja kuvitella olevansa jossain kaukana lämpöisemmässä ja koronavapaassa elämässä.

Kävimme Viherpajassa lounastauollani vältelläksemme muita asiakkaita. Muutamia muitakin oli paikalla, mutta turvavälien pitäminen onnistui erinomaisesti.

Tässä pieni virtuaalikierros kanssamme Viherpajaan.

Linnunlaulu kasvihuone, eikö olekin ihana?

Ooh, pitkästä aikaa näin palmun! Melkein heittäydyin sen alle kuvittelemaan, että olen lomamatkalla

Mahtavat kukat kaktuksissa

Helppohoitoisia juoruja oli useissa ihanissa sävyissä

Tarjolla oli erikoisempiakin kasveja, en ole tälläistäkään ikinä aikaisemmin nähnyt

Kannulihansyöjäkasvin ajattelin ostaa pojille kesäksi

Olipa kiva käydä edes jossain ja nähdä vaaria todella pitkästä aikaa! Iloa arkeen saa siis ihan vaan kukkakaupassa käymisellä. Olin ajatellut, että olisin ostanut pääsiäiskukat kotiini jo ennakkoon, mutta valikoimaa oli vielä vähän. Jätin siksi kukat ostamatta ja nythän minulla on hyvä syy lähteä kukkaostoksille uudestaan. 
 
Sain mielestäni kivan idean Viherpajassa. Päätin ostaa ystävälleni Tiinalle sieltä yllätyskukan. Tiina asuu sopivasti lähellä vaaria ja minun oli mahdollista toimittaa yllätyskukka Tiinalle kotiovelle. Tiina olikin aika yllättynyt, kun meikäläinen soitti keskellä päivää ovikelloa. Uskon, että meitä olikin kaikkiaan kolme, jotka saivat hieman iloa lisää arkeen.

Ostin Tiinalle tälläisen orkideojen perheeseen kuuluvan kasvin, koska en ole aikaisemmin nähnyt tälläistäkään

Tuo isoon pullon tehty pääsiäisasetelma jäi polttelemaan. Pitäsikö hakea sellainen?

Mikä tuo iloa sinun arkeesi?

12 kommenttia:

  1. Ihana pääsiäispullo!

    Ja mikä retkikohde, mullan kosteuden ihan tuntee nenässään kun katselee kasvihuonekuviasi.
    Mekin teimme nuorimmaisen kanssa pari viikkoa sitten retken kukkakauppaan, ja vaikka olen likipitäen toivoton viherkasvien kanssa, toimme kotiin ikkunalaudallisen erilaisia viherkasveja. Suosittelen tätä(kin) iloa tuottavaa harrastusta lämpimästi.

    Arkeen tuovat iloa kaikenlaiset vastaavat irtiotot. Viimeksi sunnunutaina löysin vielä lumen valtaaman mahdollisen retkikohteen ihan läheltä kotia. Pelkästään eväsretkestä haaveileminen joskus lähitulevaisuudessa ilahdutti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisikö minun käydä hakemassa pääsiäispullo kotiin? Olen havaitsenani sellaista pitkän lomattoman ja vähän ilottoman kauden väsymystä itsessäni, kun noinkin yksinkertainen kysymys, että ostaako pääsiäispullo vai ei velloo ilman tulosta :D :D :D

      Meillä ei ole kotona juuri mitään viherkasveja, kun en kuitenkaan muista hoitaa niitä ja niille on paikkoja erittäin huonosti. Sinänsä kyllä voisin hankkia jonkin ihan uuden ja oudon näköisen kasvin sillä ajatuksella, että kai se nyt muutaman viikon kuitenkin säilyisi hengissä. Odottelen kovasti, että kohta pääsen laittamaan terassille jotain kukkia.

      Poista
    2. Unohda pullo ja osta palmu. Laitat isoon altakasteluruukkuun, niin ei vaadi pahemmin hoitoa. Voit sitten ihan kotioloissa heittäytyä palmun alle kun siltä tuntuu. Lisäksi vaikka orkidea, niin saa vähän trooppista tunnelmaa. :D

      Poista
    3. Palmu olisi kyllä magee kotona :D
      Täytyy tunnustaa, että olen jo katsellut sellaista vajaa kolmemetristä tekopalmua pihalle :D :D :D

      Poista
    4. palmu?
      Siinä olisi ideaa...

      Mä kasvatan oliivi- ja sitruunapuuta, mutta taitaa mennä muutama vuosi ennen kuin niiden alle pääsee makoilemaan.

      Poista
    5. Viherpajassa oli komeita oliivipuita myynnissä ja sitten sellaisia pieniä mandariinipuita, jotka oli täynnä hedelmiä ja sitruunapuitakin oli. Harkitsin niiden kaikkien ostamista. Jätin sitten kuitenkin kauppaan, kun tiedä, että ne eivät kauaa hengissä säilyisi meillä.

      Palmu olisi kyllä ihana ;)

      Poista
  2. Olipas kiva paikka! Ei millään uskoisi vihermyymäläksi, vaan ennemminkin tulee mieleen jokin puutarha. Ihanasti yllätit ystäväsi - kukkia keskellä päivää. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viherpajassa on niin isot tilat ja paljon kasveja koristeina, että paikka ylittää normaalin myymälän. Vanhat tilat ovat osittain hieman kulahtaneen näköisiä, mutta kun katselee vain kasveja, niin kaikki näyttää ihanalta :)

      Oli kiva yllättää ystävä. Täytyy tehdä joku vastaava tempaus jollekin ystävälleni myöhemmin.

      Poista
  3. Jee vihdoin flunssa irroittanut otteen ja taatusti fiilis koholla nyt. Onpa kiehtova paikka, ikinä en ole käynyt.

    Ulkoilu, ruoka, sarjat ja kirjat, perhe ja eläimet, niistä iloa nyt. <3

    Mukavaa tätä viikkoa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yli kolme viikkoa meni räkätaudissa, enkä jaksanut vapaalla yhtään mitään. Nyt olisi syytä päästä uuteen nousuun :) Lupaavasti näyttäisi, että se saattaisi onnistua.

      Minulla ei ole tällä hetkellä katsonnassa yhtään sarjaa. Pitäisi löytää joku koukuttava.

      Kiitos samoin - kivaa tätä viikkoa!

      Poista
  4. Onpa ihanan vehreää ja kaunista, erityisesti nuo kolme ensimmäistä kuvaa ihastuttaa <3 Piiloparatiisi?
    Tuollainen soveltuva pullo löytyisi, saisinkohan aikaiseksi väkästää jonkun pääsiäisjuttusen. Kiva idea.
    Huono juttu, mutta tuntuu, että kaikkein iloisinta on tällä kohtaa syöminen. Nimim. Kohta en mahdu ovista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viherpaja on aivan mahtava kauppa - vähän kuin kävisi etelässä :D

      Tiedän tuon syömisen. Se on niin ihanaa ajanvietettä ja kohottaa fiilistä :D Ihan hirveää on, että pitäisi vahtia ruokavaliota ja lihoa en saisi enää yhtään vaan mieluummin pitäisi laihtua. Se on vaikeaa :(

      Poista