15. lokakuuta 2020

Korona-altistuskaranteeni nro 2

Vähän on vastatuulessa jälleen syysloman vietto. Meidän 13v keskimmäinen on korona-altistuskaranteenissa. Karanteenissa pysymistä helpottaa huomattavasti se, että kaikki hänen kaverinsakin ovat karanteenissa. Meidän alueemme kahdessa ala-koulussa on jo aiemmin syksyllä joutunut luokallisen verran oppilaita opettajineen karanteeniin ja nyt tuli yläasteellekin ensimmäinen karanteeni. 

Altistuskaranteeni koskee siis ainostaan altistunutta henkilöä. Muut perheenjäsenet voivat jatkaa elämäänsä normaalisti. Jos kenellekään perheestä tulee koronaan sopivia oireita, pitää hakeutua välittömästi testiin ja jäädä kotiin. Muutama perhe keskimmäisen luokalta on käynyt koronatesteissä ja toistaiseksi kaikki luokan WhatsApp-ringissä raportoidut tulokset ovat onneksi olleet negatiivisia. Onneksi kyseessä ei onneksi ollut supertartuttaja. Me emme ole käyneet testeissä, koska kenelläkään meistä ei ole ollut mitään oireita toistaiseksi. 

Minulle koululaisten syyslomaviikon kohokohta toistaiseksi on ollut kävelylenkki etätöiden lomassa

Tämä toinen karanteenikierros on sujut paljon rennommissa fiiliksissä kuin ensimmäinen korona-altistuskaranteenimme. Siihen on useampia syitä. Viime keväänä sairaaloissa oli paljon koronapotilaita ja siihen menehtyi valitettavasti yli 300 henkilöä. Tänä syksynä koronakuolleisuus on ollut pienempää ja sairaalat tyhjempiä, mikä tehnyt tilanteesta vähemmän pelottavan. Viime keväänä tuntui, että kovin moni muu ei ole joutunut altistuskaranteeniin, me olimme niitä harvoja. Tänä syksynä osalla keskimmäisemme luokkakavereiden perheistä tämä on jo toinen lapsen kautta perhettä koskenut karanteeni. Työkavereillekin on iskenyt karanteenitapauksia perheisiin. Karanteenitkin siis arkipäiväistyvät. Tämän hetken tiedon mukaan korona ei tartu eikä välity lapsien ja teinien välityksellä yhtä helposti kuin aikuisten. Viime keväänä altistunut oli Hra Kepponen, nyt teini. Varmaankin myös osansa on sillä, että tämä on koettu jo aikaisemmin ja selvisimme siitä onneksi säikähdyksellä. Totisesti toivon, että selviäisimme tauditta tälläkin kertaa!!!

Keskimmäisen korona-altistuskaranteenista huolimatta olemme pystyneet jatkamaan elämää normaalisti, paitsi lomailusuunnitelmien ja isoisien tapaamisen osalta. Keskimmäisen lomaohjelmana on tällä viikolla pelaamista, pelaamista ja pelaamista. Seuraavaksi yritän saada ohjelmaan myös pihatyöt. Niitä voi tehdä karanteenitapauskin. Vaikka muu perhe ei olekaan karanteenissa, olemme pyörineet pääasiallisesti kotona ulkoilua lukuunottamatta. Altistuskaranteenista johtuen peruutin syyslomapäiväni kokonaan, kun ei tästä kotoa pysty oikein irtautumaan. Minä olen etätöissä koko loppuvuoden ja Hra Kepponen jäi täksi viikoksi etätöihin myös.

 
Etätyöpiste terassilla - Tällä viikolla ensimmäistä kertaa tänä syksynä terassilla paleltaa

Syyslomaviikon kunniaksi ollaan tilattu pizzaa, syöty jätskiä ja leivottu erinomaisia suklaacookieseja ja tuijoteltu iltaisin jollain porukalla suoratoistopalveluiden tarjontaa. Tekemättä jäi mökkireissu, uimahallissa ja leffassa käyminen, mutta ehtiihän noita myöhemminkin. Kunpa nyt pysyisimme kaikki terveinä, muusta viis!

Jos ei tämä syyslomaviikko mene kuin Strömössä, niin ei se mennyt viime vuonnakaan. Vaikea laji tämä syyslomailu ;)

Käyttäkää maskeja, desifioikaa käsiä ja pysykää terveinä!

Kuopuksen tekemät cookiesit menossa uuniin

8 kommenttia:

  1. minua on helpottanut henkisesti myös tuo karanteeniajan lyheneminen kahdesta viikosta kymmeneen päivään.
    Meillä ei vielä ole ollut altistuksia lähipiirissä, mutta silmukka kiristyy kyllä.
    Lukiot ovat ainakin toistaiseksi täällä vielä lähiopetuksessa, eli meillä on jatkuvasti yksi opiskelija ja yksi Lehtori lähikontaktissa muuhun maailmaan. Minulla olisi etätyömahdollisuus teoriassa, mutta käytännössä meillä toiminta jatkuu ja vaatii ainakin ajoittaista läsnäoloa ja ihmisten tapaamisia.

    Alksyksystä jännitin karanteenia todella paljon: nuorimmainen valmistautui hänelle tärkeisiin kisoihin ja pelkäsin koko ajan että kisat joko perutaan tai nuori joutuu karanteeniin. Kisat hoidettu (ja voitettu) - kaikki niiltä osin ok.

    Sitten jännitin sitä että sukitusurakka saadaan meidän linjassa tehdyksi: olisipa ollut todella työlästä karantenoida itseään kun käytettävissä olisi ollut taloyhtiön yhteisvessa (tai kuivakäymäläksi nimetty ämpäri nurkassa) ja yhteissuihku, ja olisivatko työmiehetkään voineet tulla asuntoon? Sukkahousua tungettu viemäriputket täyteen meidän linjassa, muista ei väliä.

    Muuten olemmekin ihan tietoisesti pitäneet suunnitelmat minimissä.

    Toivottavasti säilytte terveinä ja karanteeni tulee sujuvasti päätökseensä.
    (voin kyllä kuvitella että teinillä voi olla vaikeuksia ryhtyä pihahommiin, hän nyt kuitenkin on karanteenissa :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että olette onnellisesti selvinneet sukitusurakan lävitse ja onnea nuorimmaiselle kisavoitosta!

      Ei meilläkään ole ollut suuria suunnitelmia ei lähimenneisyydessä eikä tulevaisuudessakaan. Ihan hirveästi ei viitsi mitään suunnitella, kun ne kuitenkin peruuntuu :( Tänä syksynä halusin käydä kerran ravintolassa syömässä ja baletissa ja molemmat ovat onnistuneesti takanapäin. Tuntuuhan se vähän tyhjältä, että jos seuraava ohjelmanumero on kinkunpaisto ja kaikki jouluriennot jäävät väliin.

      Tsemppiä syksyyn!

      Poista
  2. Meillä asma juttu, toinen lapsista oli korona-altistunut syysloman joten paljon kotoilua on ollut tämän syysloman aikana ja ollaan herkuteltu hyvällä ruualla. Toisen lapsen (+ siskon lasten) kanssa päästiin onneksi elokuviin ja käytiin katsomassa uusin Räppääjä. Suositteluni sille, nauratti jopa keski-ikäistä.

    Korona-altistukset tosiaan ovat yleistyneet ja jotenkin pikku hiljaa niihin alkaa tottumaan, ehkä jopa jo hyväksymään ne tämän ajan "arkipäivänä". Ja kuitenkin sitä toivoo, että elämä normalisoituisi pian...ehkä sitten viim. ensi keväänä.

    Valoa loppuviikkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi homma, että teillekin iski altistuskaranteeni :( Toivottavasti pysytte terveinä koko perhe!

      Korona-altistuskaranteenit ovat tosiaankin yleistyneet. Ainakin pääkaupunkiseudulla perheet, joissa on kouluikäisiä tietävät ainakin jonkun perheen, joka on ollut karanteenissa. Niin paljon karanteeneja on tullut koulujen kautta.

      Odotan hartaasti, että tilanne normalisoituisi. Saas nähdä, että millainen etäjoulu vielä vietetään ennen sitä.

      Poista
  3. Onneksi olette pysyneet altistumisesta huolimatta terveinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On taas ollut onnea matkassa! Toivottavasti niin on jatkossakin. Eihän sitä tiedä, että tuleeko vielä kolmaskin karanteeni.

      Kivaa viikonloppua!

      Poista
  4. Voi että. Kaikkea hyvää sinne.
    Mulle on tullut jotenkin olo, että romahdan tämän kaiken keskellä. Olkoot koko korona enkähän minä voi sille mitään. Tuskin kukaan voi.

    Olen kotona itsekseni enkä nää edes lastenlapsia. Kissallekin joutui antamaan eutanasian kuukausi sitten.

    Valitinko jo tarpeeksi? Sori siitä ja pärjätkää kaikki 💚

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tämä raskasta aikaa. Uutiset ovat päivittäin huonoja. Nyt onneksi kuolleisuus ja tehohoitopaikkojen käyttöaste on matala, mutta taloustilanne kevättä paljon huonommpi.

      Rakkaasta lemmikistä luopuminen on aina suuren surun paikka. Otan osaa.

      Jos lastenlapset eivät asu kaukana, niin suosittelen miettimään, että olisko heitä mahdollisuus tavata siten, että ainakin kaikki käyttävät järeämpiä maskeja. Tällä hetkellä on hyvin saatavilla FFP2 ja FFP3 luokan maskeja. Minä käytin mm. baletissa ja kukkakurssilla FFP2-maskia. Kaupassa ja metrossa käytän niitä tavallisia maskeja.

      Tsemppiä syksyyn!

      Poista