9. lokakuuta 2020

Koulukuvat ja kilpailutus

Helsingissä on koulukuvaus puhuttanut jo useamman vuoden ajan. Vuonna 2017 Helsingin Sanomat julkaisivat jutun siitä, että Helsingin kaupunki aikoo ryhtyä suitsimaan koulukuvausbinestä. Asiakkailta eli vanhemmilta oli tullut palautetta kuvien hinnoista. Kyllä muistan hyvinkin, että ryhmäkuva oli n. 8€, muotokuva-arkit n. 10-15€ ja siihen päälle tarrakuvaa, magneettia ja lasku olikin helposti päälle 30€ ja tietenkin postikutkin vielä. Monena syksynä olen maksanut kuvista yli 100€ yhteensä.

Opetushallitus oli antanut jo vuonna 2011 suosituksen soveltaa hankintalakia koulukuvaukseen ja että kunnan tai kaupungin tulee kilpailuttaa se. Helsingissä kuvausten sopimisesta on vastannut koulun vanhempain yhdistys, oppilaskunta tai henkilökunta. Vanhemmilla tai edes koulun henkilökunnalla ei ole riittävästi muskelia neuvotella kuvausfirmojen kanssa suurista alennuksista aika vakiintuneisiin hintoihin. Lisäksi kuvausfirmat ovat maksaneet sopimusosapuolelle kuvauspalkkioita. Kuvauspalkkioita on  käytetty koulun/päiväkodin lasten hyväksi, niillä on mahdollistettu esimerkiksi retkiä ja kultuuritoimintaa. Kuvauspalkkiot herättävät kuitenkin hieman sellaista suhmurointimielikuvaa, koska asia ei ole ollut julkista tietoa. Lisäksi moni vanhempi varmasti valitsisi mieluummin halvemmat kuvatuotteet kuin koululle kuvauspalkkion.

Veljeskuva ala-asteelta

Minulla on koulukuvien hankintaprosessista omakohtaista kokemusta todennäköisesti vuodelta 1988. Uunituoreena lukioni oppilaskunnan puheenjohtajana minulle selvisi, että vastuulleni kuuluu lukion koulukuvausten järjestäminen. Oppilaskunnan mapissa oli kopiot muutamalta edelliseltä vuodelta koulukuvauksen hyväksytystä tarjouksesta. Reippaana 17-vuotiaana pyysin tarjousta juurikin tuolta firmalta, joka lupasi tehdä tosi kilpailukykyisen tarjouksen (eli vähintään yhtä kalliin kuin edellisenä vuotena) . Yläasteen ja lukion yhteinen valokuvauskerho halusi myös tehdä tarjouksen ja toki päädyimme heidän kanssaan yhteistyöhön. Näin jälkikäteen ajatellen  minusta on hämmentävää, että ei edes välttämättä täysi-ikäinen henkilö voi vastata toiseen asteen oppilaitoksen kuvaushankinnasta. 

Helsingissä päiväkodeissa, peruskoulussa ja toisen asteen oppilaitoksissa on noin 85000 lasta/nuorta. Tällä perusteella kaupunki laski, että käyttöoikeussopimuksen suuruus ylittää 500000€, joka on kilpailutuksen alaraja. Käyttöoikeussopimus tarkoittaa sitä, että kaupunki antaa tässä tapauksessa kuvausfirmalle luvan toimia tiloissaan ja tarjota palvelua, jonka kustantavat vanhemmat.

Päiväkodin veljeskuvasta askarreltu joulukortti vuodelta 2010. Pojilla ompelemani paidat päällä

Syksyllä 2018 Helsinki kilpailutti koulukuvauksen. Halvemmat hinnat ovat tulleet voimaan heti, kun koulun edellinen mahdollisesti monivuotinen sopimus on umpeutunut. Vuoden 2019 koulukuvien osalta hintojen raportoitiin laskeneen selvästi. 

Minulla ei ole mitään käsitystä vuoden 2019 hinnoista. En muista tilanneeni kuvia, enkä edes muista nähneeni kuvia. Kesä ja syksy 2019 oli minulle niin raskasta aikaa äitini kuoleman ja ison työkuorman vuoksi, että muistissani on isoja aukkoja tuolta ajalta.

Jokin aikaa sitten tuli syksyn 2010 koulukuvat tilattavaksi. Loggauduin verkkoon kuvapalveluun ja katselin hintoja. Hinnoissa oli aivan hirvittävän iso hajonta. Muotokuva-arkit olivat sen 15€. Paitsi sitten silmääni osui tarjousarkki 1,3€. Luulin sitä virheeksi. Mutta luokkakuvan keskikokoinen versio oli myös 1,3€. Mitä ihmettä? Naksuttelin tilausta eteenpäin ja kuvapalvelu yritti kokoajan laittaa koriini Focus-pakettia 3,90€. Luulin tuota Focus-pakettia joksikin pakolliseksi maksuksi. Tulin sitten avanneeksi sen Focus-paketin, enkä ollut uskoa silmiäni. Focus-paketti sisälsi luokkakuvan, muotokuvan ja kolmannessa arkissa oli useampia pikkukuvia. Siis juurikin sellainen peruspaketti maksaa 3,9€. Toki postikulut lisäävät hintaan vielä 3,6€, mutta samoilla postikuluilla pystyi tilaamaan usemman kuvatun lapset kuvat.

Päiväkodissa kuvausfirma on välillä antanut päiväkodille ylimääräisiä kuvia kuten nämä suloiset äitienpäiväkuvat vuonna 2012

Ensin ilahduin huippuhalvasta hinnasta! Siis vain 3,9€. Hyvin nopeasti aloin miettimään, että voiko koulukuvausbisnes olla näillä hinnoilla elinkelpoista. Yleensä jos asiakas miettii, että tämä ei voi olla näin halpaa, niin hommassa on jotain vikaa. Ryhdyin googlailemaan lisätietoa Helsingin kouluvauksesta ja Yle olikin uutisoinut Helsingin kilpailutuksen ongelmista laajasti.

Helsingin koulut ja päiväkodit jaettiin 39 kilpailutusalueeseen. Yrityksillä oli mahdollista saada itselleen kaksi koulualuetta ja kolme päiväkotialuetta. Kilpailutus koski juurikin Focus-paketin kaltaista kuvapakettia. Kuvausfirmat tutkivat aiempia tilastoja ja kaikki halusivat ne alueet, joilla kuviin käytetään eniten rahaa. Taistelu oli niin tiukkaa, että osaan alueista on tarjottu peruspakettia jopa tappiollisella hinnalla.

Halvimmillaan peruspaketti maksaa helsinkiläiskouluissa 1,6€ ja kallein hinta peruspaketille on helsinkiläisissä päiväkodeissa 16,7€. Kymmenkertainen ero on aikamoinen! Siis kuvapaketti 1,6€! Tämän jälkeen tuo 3,9€ kuvapaketti ei enää tunnukaan liian halvalta :)

Vaikeaa on kilpailutuskin! Helsinki joutunee sopimuskauden umpeutuessa miettimään kilpailutuksen sääntöjä uudestaan. Ei liene reilua jatkaa nykyisiä sopimuksia, koska alueelliset erot ovat liian suuret. Mutta se on ainakin varmaa, että koulukuvien hinta on halventunut merkittävästi! Minusta on tärkeää, että mahdollisimman monella on mahdollisuus hankkia muistoksia koulukuvia niin halutessaan! Eikä iso hintaero päiväkotikuviin ole perusteltua.

Mitä teillä maksaa koulukuvat?

Aiheeseen liittyviä Hesarin artikkeleita:
https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005441757.html
https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000006024868.html

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000006289125.html

14 kommenttia:

  1. Hyvä postaus! Koulukuvat ovat muistaakseni maksaneet noin 40 euroa. En muista tarkasti, mutta jotain tuota luokkaa se paketti maksoi. Jos perheessä on useita koulukkaita, niin kohtuuttoman kalliita kuvapaketteja. Postauksessasi on tosi kivoja kuvia.
    Hyvää viikonloppua sinulle 💛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helsingissä kallein koulukuvapaketti oli Ylen tutkimuksen mukaan 7€ luokkaa. Silläkin hinnalla bisnes lienee mukava. Toivottavasti muuallakin herätään kilpailutukseen.

      Mukavaa viikonloppua! Meillä on paistanut aurinko kivasta, toivottavasti sielläkin!

      Poista
  2. Hyvä kirjoitus, välillä noi kuvien hinnat ovat alleet aivan uskomattoman tyyriitä, ja on suorastaan ärsyttänyt tilata niitä. Toivon, että jotain kohtuutta ja järkeä hinnoitteluun löytyisi ja todellakin että kaikilla olisi varaa tilata kuvat. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On noiden kuvapakettien hinnoissa ollut aivan älyttömän paljon ilmaa. Koulukuvat ovat olleet välillä laadultaan vaihtelevia, niin pikkasen on joskus mietityttänyt, että viitsinkö tilata kuvia lainkaan. Kuvaaja ei ole yhtään viitsinyt katsoa, että lapsella on maitoviikset tai jotain yhtä triviaalisti hoidettava kuvat pilaava juttu.

      Kilpailutus on tehnyt todella hyvää tuolle toimialalle, vaikka siinäkin on omat ongelmansa.

      Poista
  3. Täällä Oulussa tuli juuri lasku lukiolaisen kuvista. Ryhmäkuvan, yhden muotokuva-arkin (2 kuvaa), tarra-arkin ja jääkaappimagneetin hinnaksi tuli 39,90 €. Ei kovin halpaa. Sinulla on ihania kuvia pojistanne! Aurinkoista syksyä! Sari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti Oulussakin jossain vaiheessa kilpailutetaan kuvia. Meillä magneetti ja tarrakuvat olivat perupaketin ulkopuolella ja ne olisivat maksaneet n. 8€ kpl. Eli tuollainen paketti kuin sinä tilasit olisi ollut 20€ Helsingin hinnoilla ja siihen olisi kuulunut myös arkki sellaisia passikuvan kokoisia kuvia. Nuorison kuvien vaihteluun olisi voinut hankkia passikuva-arkkeja edullisesti lisää hintaan 1,3€ per arkki.

      Kivaa syksyä sinne Ouluun!

      Poista
  4. Hyvä postaus! Meillä koulukuvat maksavat sen kolmisen kymppiä ja minusta se on kallista. Välillä laatu on huono.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti kotikaupunkisi/kuntasi kilpailuttaa tulevaisuudessa kuvausfirmoja, niin hinnat laskisivat sielläkin päin.

      Liukuhihnalla tuntuu kuvaus tapahtuneen meillä sekä ennen että jälkeen kilpailutuksen ja välillä kuvat ovat olleet huonoja meilläkin.

      Poista
  5. Meillä on ollut ihan hirmuisia eroja ja kerran oli yksi aivan susi, kuvat oli laaduttomia ja kuvia ei kuulunut viikkoihin viikkoihin. Nyt ei oteta kaikkia kuvia, kaverikuva ja tarrakuvat ja toki luokkakuva, mutta taisi niihinkin 30€ mennä. Koulu ei käytä kyllä todellakaan halvinta kuvauspalvelua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kilpailutus tekisi hyvää siis Porvoossakin!

      Liukuhihnalla tuntuu kuvaus tapahtuneen meillä sekä ennen että jälkeen kilpailutuksen ja kuvien onnistumiseen ei ole kiinnitetty aina riittävää huomiota. Vähän nyt niin, että miten kuvattava sattui tuolille istumaan, niin räpsäistään pari versiota.

      Joskus päiväkotiaikana oli ihan mahtava kuvaaja, joka oli saanut lapsista veikeitä kuvia. Ei edes ollut kalleimmasta päästä, vaikka niitä kuvia oli ihan pakko tilata paljon.

      Poista
  6. Hyvä postaus! Koulukuvat taitavat kallistua tuntuvasti vuosi vuodelta. Mietin usein onko kaikilla niihin varaa jos ja kun perheessä on useampiakin lapsia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nuo useamman kympin kuvat jäävät varmasti osalla ostamatta ihan kustannussyistä, etenkin jos pitäisi useammat kuvat maksaa. Tuolla 3,9-7€ hinnoilla kuvat mahtuvat varmasti useamman perheen budjettiin.

      Poista
  7. Toivottavasti noihin hintaeroihin Helsingin sisällä saadaan joku ratkaisu seuraavassa kilpailutuksessa. Muistelen lukeneeni, että ne kalleimmat hinnat olivat tyypillisesti alueilla, joissa tulotaso on matalahko. Eli niitä, jotka eivät ennenkään ole pystyneet kuvia tilaamaan, rankaistaan aiemmasta tilaamattomuudesta kalliimmilla hinnoilla. Meidän lähikouluissa paketit ovat juuri tuota neljän euron luokkaa, ylimääräiset kuvat kuten kaverikuvat sitten 8-10 euron luokkaa. Itse en hirveästi tykkää tuosta pakettiajattelusta, siinä tulee aina vähän turhiakin kuvia. Mutta onneksi nuo ovat nyt kooltaan vähän maltillisempia kun ennen ja tosiaan kilpailutus on auttanut hintaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että tilanteeseen on pakko puuttua seuraavassa kilpailutuskierroksessa, koska hintaero halvimman ja kalleimman välillä oli sen verran merkittävä ja hintaero koulukuvapakettien ja päiväkotikuvapakettien välillä kymmenkertainen. Ylen mukaan kalleimmat kuvapaketit osuivat alueille, jolla tulotaso alle keskiarvon, mikä ei ole reilua. Silti mielestä Ylen otsikointi alkoi hieman lähestymään iltapäivälehtien klikkiotsikoita, koska halvimmat kuvapaketit olivat valtaosaksi ihan keskiluokkaisilla asuinalueilla eikä niin, että keskustassa ja sen vaikutuspiirissä kuvat 1,6€ ja muille 7€.

      Kivaa viikonloppua!

      Poista