12. lokakuuta 2020

Kukkia ja ruskaa

Minä en ole syksyihminen lainkaan, vaikka viime vuosina minusta onkin tullut suuri ruskafani. Voisin käyttää päiväni ruskan ihailemiseen ja dronen lennättämiseen. Minusta on myös tullut kukkaihminen, etenkin tykkään tehdä kukka-asetelmia. Saisi olla enemmän lomaa, jotta sitä riittäisi jokaiselle vuodenajalle riittävästi. Onneksi viikonloppuisin on ollut tosi kivaa säätä olen päässyt nauttimaan tänä syksynä sekä ruskasta että kukka-asetelman tekemisestä.

Ystäväni Ilona huomasi, että yritys Pompon & Bloom on alkanut järjestämään kukkaklubi-iltoja pitkin Helsinkiä ja minä, Ilona ja Sirpa päätimme ilmoittautua sinne. Kukkaklubi etsii tilan tapahtumilleen ja mainostaa sitä Facebookissa. Tapahtuma johon osallistuimme oli järjestelyiltään varsin sujuva. Turvaväleistä oli huolehdittu hyvin ja tilaisuudessa oli maskipakko. 

 
Kukka-asetelmani

Kukkavalikoima jakoi hieman mielipiteitä, väriskaala oli valkoisesta vaaleanpunaisen kautta tummaan viininpunaiseen. En varmaan olisi itse valinnut niitä, mutta tykkäsin väreistä. En tiedä, miten arvioisin opetusta. Opettajan antama ohjeistus asetelman tekemiseen oasissieneen oli suppea. Hänen mielestään jokainen tekee sellaisen kuin haluaa ja kukkien asettelu on vapaata taidetta ja iloa. Olen käynyt aiemmin Töölöössä kukkakurssilla ja siellä vetäjällä oli aika paljonkin neuvoja asetelman rakentamiseen ja tasapainottamiseen. Hienoja asetelmia tuli kaikille osallistujille.

https://www.facebook.com/pomponbloom/

Sirpa viimeistelee kimppuaan

Valitut kukat olivat hyvin kestäviä ja vetäjän ohjeiden mukaan pidin kimppua parvekkeella öisin. Ihailin sitä melkein viikon, jonka jälkeen se kesti vielä melkein viikon isälläni. Iloa kahteen paikkaan yhdellä asetelmalla :)

Mietimme, että kukka-asetelmia voisi tehdä vaikka porukalla aivan itsekin. Nykyisin tarvikkeita ja kukkia on hyvin saatavilla ihan marketeistakin. Ensi kerralla kukkaklubissa on aiheena kimpun tekeminen ja siihen en ole saanut ikinä opetusta. Ehkäpä lokakuun piristyksenä osallistun jälleen kukkailtaan.

Tämän syksyn hienoimman ruskan löysin Vanhankaupunginkoskelta. Se on kiva paikka ulkoiluun ja tarjoaa vaihtelua lähipururadalle. Ja onhan se kaunis myöskin!

 
Sitten vielä muutama kuva Lammassaaren pitkospuilta, joka alkaa Vanhankaupunginlahdelta.


Päivän pöhköin mietteeni on, että onneksi en ole muuttolintu. Minulla menisi muuttoaikataulut ihan pieleen kuten myös vaarojen havannointi, koska maisemien kauneus lumoisi minut täysin joka puolella maailmaa.

Aurinkoista alkanutta viikkoa ja mukavaa syyslomaa koululaisille ja muillekin lomalaisille!

7 kommenttia:

  1. Tuollaiset kukkaklubi-illat ovat varmasti kivoja. Itse kaipaisin opettajalta ohjeita ja vinkkejä. Kauniita syksyisiä maisemakuvia <3 Viikon loppupuolella saattaa sataa ensimmäisen kerran lunta. Hyvää viikon jatkoa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin ensin ajattelin, että haluaisin ehdottomasti enemmän ohjeita opettajalta, mutta kaikki kurssilaiset saivat kivan asetelman tehtyä aivan vapaallakin tyylillä ja niistä tuli kaikista aivan erinäköisiä. En sitten tiedä, että kumpi on parempi.

      Minä en ole vielä lainkaan valmis lumen tuloon. Mielelläni olisin vielä nauttinut lämpimistä ja aurinkoisista syyspäivistä :)

      Poista
  2. Hieno asetelma! Mä olisin niin tumeplo tuollaisella kurssilla, sillä ahdistun suunnattomasti kaikesta, jossa pitää olla luova.

    Upeita syksykuvia! Multa on mennyt syksy jotenkin ihan ohi, ja havahduin ruskaan vasta, kun se alkaa olla jo lopuillaan. Mutta tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun näin käy. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa kukkahommassa ei tarvitse olla niin kovin luova. Ainakin jos seuraat minun linjaani. Koska kurssi oli kuitenkin aika kallis ja opetus vähäistä, niin päätiin laittaa asetelmaani niin paljon kukkia kuin pystyn :D :D

      Ruska kestää niin vähän aikaa, että sen voi helposti missata. Saisi kestää pidempään!

      Poista
  3. Onpas hienoja kuvia. Tuollaista Helsinkiä en ole aikaisemmin nähnyt. Onko kuvattu kuvauskopterilla? Mikä kopteri?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helsinki tosiaan näyttää ihan uudet puolensa ilmasta katsottuna. Silloin huomaa paremmin, kuinka paljon Helsingissä onkaa metsiä, viheralueita ja rantaa.

      Olen käyttänyt tosiaankin kuvauskopteria. Minullahan on ollut suomenkielinen termi hukassa, kun olen tähän saakka puhunut dronesta. Kuvauskopterin valmistaja on DJI. Vajaa pari vuotta sitten kyseinen malli oli Mavic sarjan edullisin.

      Poista
  4. Tosi hieno kukka-asetelma! Jaan kyllä ihan täysillä tuon innostuksesi kukkiin ja kimpuntekoon. Olen käynyt kerran kukansidontakurssilla ja siellä tehtiin oasikseen tietyn mallin mukainen asetelma. Sekin oli kiva, kun en ollut opastusta moiseen aiemmin saanut. Silti sitten vähän enemmän harrastaneena on mukavampaa, jos saa tehdä omanlaisensa, mutta tekniikkaopetuksen kanssa.

    Eli itse kaipaisin vastaavalta kurssilta vinkkejä itse asetelmaan, kukkien korkeuksien valintaan ja eri kukkien yhdistelemiseen, vaikka tekisinkin sitten omat valintani. Ja kimpuntekoon ehdottomasti haluaisin oppia - miten ihmeessä floristit saavat pidettyä kimpun sen kasaamisen ajan niin hienosti kädessä ilman, että se puristuu suppuun (jos on sellainen ilmavampi tai korkeampi kimppu)??

    Nuo ilmakuvat ovat kyllä todella hienoja, uusi perspektiivi maan tasalla tallaajille. :)

    Kivaa ensi viikkoa sinne! <3 <3

    VastaaPoista