23. heinäkuuta 2018

Täydelliset lomasäät

Ihan uskomattoman hienot lomasäät! Lomaa on takana kaksi viikkoa ja siihen osunut ainoastaan yksi sateinen päivä. Ihanaa hellettä näyttää sääennuste vielä viimeisellekin lomaviikolleni.

Toinen lomaviikko on kulunut uidessa ja läheisiä ja ystäviä tavatessa. Pojilla meinasi jo kiinnostus perusuimiseen lopahtaa kokonaan, mutta toki vilkkaat kundit keksivät kaikenlaista muutakin puuhaa vedessä.

Järkevä vesipuuha on uusi pumpattava kajakki. Se on vesilelun ja oikean kajakin risteytys. Aivan kuivana siinä ei selviä. Kajakilla pääsee todella kovaa ja mikä parasta se voi kaataa ja tulla kajakin kanssa uiden takaisin.  Jopa meidän teinimme innostui kajakista ja tehnyt sillä muutaman kilometrien lenkkej. Minäkin olen käynyt sillä pidemmällä lenkillä. Pienemmillä pojilla pitäisi olla pelastusliivit päällä ennenkuin uskallan laskea heidät kauemmas.

Kuopus ja poikien kylässä käynyt kaveri

Esikoinen

minä

Mitä yhteistä on kaikissa kuvissa?

Tietenkin meidän virallinen vesiturvallisuusvalvoja. Anopin koira saattaa saada jonkun stressivaivan näistä meidän vesipuuhistamme. Jos laiturilta poistuu liian kauas, koira aloittaa huolestuneen vinkunan ja yrittää seurata rantoja pitkin. Soveliaan matkan raja on ylitetty, kun virallinen vesiturvallisuusvalvoja haukkuu :) Yritämmekin jättää koiran sisään mökille, mutta siitä se vasta huolestuminen tulee, kun lauma katoaa eikä koiraa oteta mukaan. Niinpä meillä on useinmiten virallinen vesiturvallisuusvalvoja tarkkailemassa tilannetta laiturin nokassa. Hän on ottanut myös tehtävän yrittää nuolemalla kuivata kaikki vedestä nousevat perheenjäsenet.

Hieman arveluttavampaan lomapuuhaan kuuluu tee-se-itse sukelluskello. Tässä harrastuksessa virallisena valvoja toimii Hra Kepponen, joka kellottaa sukelluskellossa oleskelu aikaa. Sukelluskellohan on lieriö, joka lasketaan veteen ja sen sisään jää ilmatasku. Pojat keksivät, että sukelluskellon voi tehdä aivan itse ämpäristä. Ämpäristä on riittänyt paljon hupia.

En todellakaan uskalla kenellekkään tätä leikkiä suositella, mutta alla kuvasarja sukelloskellon käytöstä. Turvallisuussyistä meillä saa vetää toistaiseksi henkeä sukelluskellosta vain kerran.

Sukeltaja valmistautuu yhdessä avustajan eli painon kanssa

Huolellinen valmistautuminen on tärkeää, että syntyy ilmatasku

Sukellukseen tarvitaan paino, koska tämä sukelluskello ei ole tehty raskaasta materiaalista

Sukellus käynnissä

Lomaruuat koostuvat vain helpoista ja nopeista jutuista. Pojat ovat ihastuneet kaupan valmiiseen torttupohjaan, joten lomaruokavalioon on kuulunut marjakakut. Kuopuksen palaan ei kuulemma pidä vaivautua laittamaan mitään marjoja. Hänestä parasta on kakkupohja ja kermavaahto :)

Marjatorttu vaarin tyyliin

Viimeisen lomaviikkoni lopuksi haaveilen yhden naisen roadtripistä Pohjanmaan suuntaan. Muuten jatkamme samaan tyyliin veden äärellä tekemättä mitään sen kummempaa.

Kivaa alkavaa viikkoa!

18 kommenttia:

  1. Kivoja lomajuttuja. Itsekin olen oleillut vedessä enemmän kuin vuosiin. Helpot kesäruoat ovat parhaita näin kuumilla keleillä. Kuka sitä jaksaa keittiössä seistä tuntitolkulla. Ihanaa lomanjatkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tämä ollut säiden puolesta niin mahtava kesä. Meillä vesikin on noin +25.

      Poista
  2. Voi tuota poikien kekseliäisyyttä. :-D Aikuisetkin voisivat välillä keksiä vastaavia juttuja, jos käy aika pitkäksi. ;-)

    Anopin koira on suloinen. Mukavaa viimeistä lomaviikkoa! Naattikaahan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän nuo kaksi pienempää keksivät kaikenlaista ajankulua. Valitettavasti useinmiten keksinnöt kohdistuvat siihen, kuinka ärsyttää veljeä mahdollisimman paljon :D :D

      Kyllä tämä kesä jää muistoihin näiden mahtavien säiden takia.

      Poista
  3. Ihana karvainen valvoja!
    Niin ihanat (ja vähän tuskaiset) säät. Tänä kesänä oppii taatusti moni lapsi uimaan.
    Mukavaa loppulomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anopin koira on todellinen ihmisystävä ja mukava hoideltava, vaikka se ottaakin tuon vesiturvallisuusvalvonnan liian vakavasti :) Vähempikin uikutus riittäisi ;)

      Jos ei ole mitään viilennystä, niin aika kuumat on oltavat monessa kodissa näillä säillä.

      Poista
  4. Voi tuota anopin koiraa!

    Minulle säät ovat välillä olleet liiankin helteisiä ja yhden auringonpistoksen ja siitä seuranneen lähes kolmen päivän huonon olon jälkeen olenkin viettänyt aikaa paljon sisällä.

    Näin muuten uutisissa juttua siitä Pentalasta, jonka mainitsit blogini kommenteissa. Näyttää olevan aika suosittu paikka nyt tänä kesänä.

    Mukavaa viimeistä lomaviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koirarouva on kyllä kiva hoideltava, mutta hirvittävä stressaavaa puuhaa nuo vesileikit ovat ;)

      Auringonpistos on ikävää :( Menipäs sinulla pitkään siitä toipuessa. Me olemme yrittäneet vältellä suoraa auringonpaistetta. Maalaismummolan liian tiheästä ja korkeasta puustosta on kerrankin hyötyä.

      Poista
  5. Oi että nuo ilmataskuhommelit oli lapsena niin kivoja ja tuli käännettyä soutuvenekin, jotta pääsi ilmataskuun. :)

    Nyt on kyllä sellainen kesä, että tämä muistetaan vielä vanhoilla päivilläkin..

    Mukavaa uutta viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole ikinä kokeillut ilmataskuhommeleita lapsena. Olenkin ehkä ollut hiukan hermostunut sukelluskellon turvallisuudesta ;)

      Säät ovat sellaiset, että tätä kesää tosiaan muistellaan vielä pitkään.

      Poista
  6. Mukavan näköisiä vesileikkejä :)

    Meillä esikoinen harrastaa vapaasukellusta sekä järvessä että meressä (Havaijilla pääsi silittämään merikilpikonnaa), mutta minua hänen harrastuksensa hiukan pelottaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vapaasukellus on hieno laji, mutta ymmärrän hyvin, että äitinä se tuntuu pelottavalta. Kilpparit ovat ihania. Olen päässyt kahdessa paikassa seurailemaan niiden touhuja ja voisin tehdä sitä vaikka kuinka pitkään.

      Poista
  7. Täydellisen kuulloinen loma teillä <3 Nauttimista loppuun saakka!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viimeistä viikkoa viedään. Menisi näissä säissä kepoisesti parikin viikkoa lisää.

      Poista
  8. onpas kekseliäitä kavereita teillä - ja hauska rantavahti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noilla kavereilla riittää ihan jatkuvalla syötöllä sellaisia semisti vaarallisia ideoita. Siitä huolimatta ostin vintiöille eilen jousipyssyn :D :D

      Poista
  9. Säät ovat suosineet ja välistä on ollut jopa kuumaa. Mutta joskus näinkin helteinen heinäkuu. Illala on sitten vuorossa teatteria ja kyllä nautin joka solulla tästä kesästä. Ja harmittaa, kun loma kääntyy loppusuoralle. Mutta uusia ideoita ja juttuja suunnitteilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta helteinen heinäkuu on ollut aivan mahtava. Meillä on sekä kotona että maalaismummolassa ilmalämpöpumppu ja niiden avulla ilma pysyy mukavan viileänä. Käly on raportoinut +28 sisälämpötiloja ja ymmärrän, että noissa lämpötiloissa helteet tuntuvat nopeasti kurjalta.

      Minullakin alkaa loma olla jo loppusuoralla - nyyh. Mutta sama juttu: uusia suunnitelmia on jo vireillä ja lisää muhii päässä.

      Kivaa loppulomaa!

      Poista