19. joulukuuta 2017

Syötävät, helpot lahjat

Sain pyynnön tehdä äkkiä koosteen menneiden vuosien syötävistä, helpoista joululahjoista. No, tässä tulee! Kaikki ohjeet ovat helppoja ja nopeita ja sopivat pikkumuistamiseksi opettajasta naapuriin.

Lumiukkotikkarit
Viime jouluna poikien opettajat saivat lumiukkotikkareita. Ne vaativat pientä näpertelyä, mutta eivät ole vaikeita tai työläitä. Kasaa ensin lumiukot tikkuihin ja tee sen jälkeen koristelut. Kasvot kannattaa aloittaa nenästä. Koristeluiden teko onnistuu joko suoraan tuubista (nenän koristelugeeli) tai hammastikun avulla (muut koristeet).

Tikkarit kuivumassa

Tarvitset: grillitikkuja, isoja vaahtiksia, punaista karkkinauhaa (saa useimmista irtokarkkipisteistä), punaista koristelugeeliä nenäksi, hatun sijasta voi laittaa viimeiseksi pienen minivaahtiksen. Hattu on tehty Kouvolan lakusta, joka niin pehmeää, että siitä voi litistää hatun reunukset. Olen siis saksilla leikellyt lakua sopivan mittaiseksi. Tummiin koristeluihin käy parhaiten musta Candy melts tai hätätapauksessa suklaasula kuten meillä.

Tikkarit sellofaaniin pakattuna

Rocky Road-suklaa
Rocky Road-suklaa tarkoittaa suklaata, jonka seassa on paljon erilaisia sattumia. Osan mielestä siihen kuuluu ehdottomasti vaahtokarkit, osan mielestä piparit, osan mielestä pähkinät ja minun mielestäni ne kaikki. Hyvään alkuun pääsee vaikka näillä aineilla:

200g tummaa suklaata
minivaahtiksia (pussista jää ylitse)
0,5-1dl cashewta isona rouheena
10-15 piparia

Sulata suklaa vesihauteessa tai varovasti mikrossa (30s kerrallaan, välillä sekoittaen). Säästä osa sattumista koristeluun. Sekoita sulan suklaan sekaan sattumat ja levitä reunalliseen astiaan jäähtymään. Painele koristeet päälle. Anna jäähtyä. Leikkaa jäähtynyt suklaa paloiksi tai ota siitä piparkakkumuotilla haluamiasi paloja.

Tällaisia muistamisia pojat ovat vieneet päiväkotiin ja kouluunkin.
Minusta tällaista huonommin säilyvää suklaata riittää pienempikin määrä.

Suklaakranssi
Tämä on näyttävä ja riittoisa lahja :) Kranssissa on suklaata n. 450g.


Askartelukaupan styroksinen kranssipohja kannattaa päällystää karkkipapereilla tai foliolla. Jos kranssi laitetaan seinälle, sen pitää pysyä kevyenä (mielellään n. 300g karkkia) tai muuten styroksipohja voi murtua. Pienemmän kranssipohjan voi tehdä paksusta pahvista itse. Sekin pitää päällystää.

Kranssin olen tehnyt yksinkertaisesti liimaamalla kuumaliimalla suklaakonvehteja kääreen toisesta päästä kranssipohjaan. Hiukan koristeita kaveriksi ja siinä se.

Päällystin styroksikranssin karkkipapereilla ensin sisäreunalta. 
Päädyin päällystämään sen myös ulkoreunalta. 

Saaristolaisleipä
Itse leivottu leipä on vaan niin ihanaa. Tämä on ystäväni Sirpan suosikkiresepti.

Kuva on reseptin kuvituskuva, linkki yllä

Piparkakkukuusi
Minusta piparkakkukuuset ovat ihana muistaminen. Minä pidän sitä kuitenkin sen verran työläänä, että mielellään ostan sen jonkun muun tekemänä. Kaupasta saa valmiit muotit, mutta kaavoja voi tulostaa netistäkin. Kuusen palaset voi hyvin jättää aika paksuiksikin. 

Siisteimmät koristelut saa tehtyä pikeerillä, siihen tarvitset:
1 munanvalkuainen
3dl tomusokeria
Vatkaa vaahdoksi, laita pakastepussiin, leikkaa pieni reikä kulmaan.

Kaupan sokerikuorrutetta voi toki käyttää. Sitä kannattaa hiukan lämmittää vesihanan alla, jotta se olisi notkeampaa.



Mukavia lahjapuuhasteluja! Vielä ehtii :)

14 kommenttia:

  1. Ihania herkku lahjoja. Tuota Rocky roadia olen monesti aikonut tehdä mut aina se vaan jää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Rocky road on kyllä hyvää. Sydämen muotoiset ovat siitä ihan parhaita, että niistä jää ylimääräiset reunukset kokille :D

      Poista
  2. Siis aivan mielettömän ihania lahjoja. Näistä kyllä saaja ilahtuisi! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu :)
      Monella on nykyisin niin paljon kaikkea tavaraa, että on helpostus jos lahjan voi syödä/juoda pois :D :D
      Tosin kuulemma lasten kanssa työskentelevillä on monella suklaakiintiö jo täynnä. Itsehän en ole sellaista kokenut ikinä, joten tosi vaikea kuvitella tilannetta ;)

      Poista
  3. Rocky roadiin voi lisätä popcorneja ja karpaloita :)

    VastaaPoista
  4. Syötävät lahjat ovat kivoja. Noita söpöjä lumiukkoja olisi kiva kokeilla valmistaa. Naapureilta saamme usein itse tehdyn joululimpun. Itse puolestani olen livauttanut pakettiin juuri saaristolaislimppua tai taatelikakkua. Nyt olemme jo kyllästyneet taatelikakkuun, joten tänä vuonna taidamma tehdä helppoja suklaakuivakakkuja (sydämen surujen kakku, jonka taikinaa ei tarvitse edes vatkata). Herkullista joulua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monella on niin paljon kaikenlaista tavaraa, että syötävät lahjat ovat parhaimmat. Leivät ovat aina erinomaisia lahjoja, senhän voi laittaa vaikka pakastimeenkin odottamaan sopivaa ajankohtaa. Tai siemennäkkäri, joka säilyy hyvin.
      Kiitosa samoin - herkullista joulua!

      Poista
  5. Kääk miten ihania kaikki ja hei sellaisia, että meikäläinenkin voisi osata. Kiitos ihanista mahtavista ideoista Rva Kepponen ja mukavaa joulun aikaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia :)
      Nämä ovat helppoja ja osa nopeitakin.
      Kiitos samoin - ihanaa joulua!

      Poista
  6. Oi miten loistavia ideoita! Noita onkin kiva viedä tuliaisina, kiitos vinkeistä:) Mukavaa jouluviikkoa♥

    VastaaPoista