Rento kansallispuistoretki Seitsemiseen

Säännölliset sadekuurot ja vähintään uhkaavina riippuvat synkeät sadepilvet vaikeuttivat kansallispuistoretken suunnittelua kesälomalla. Lapsia ajatus 4-5km kävelystä mahdollisesti osittain vesisateessa ei kiinnostanut yhtään. Sitten ajattelin, että kuka sitä määrää, että siellä kansallispuistossa pitää kävellä, voihan siellä vain hengailla jonkun sadesuojan läheisyydessä. Niinpä lähdimme vain hengailemaan Seitsemisen kansallispuistoon.

Koska "Hyvä ruoka - parempi mieli", niin aloitimme kansallispuistoretken Seitsemisen luontokeskuksen yhteydessä olevasta kahvila/ravintolasta Seitsemisen portista. Ravintolaa pyörittävällä yrittäjällä on strutsi- ja villisikafarmi. Valitsimme villisikaa, Hra Kepponen leikkeenä ja me muut burgereina.

Villisikaburgeri

Jo luontokeskuksen pihamaa tarjoili pojille ensimmäisen elämyksen. Pihalle asetellun rungon päällä oli kiva tasapainoilla... tai somettaa.

Esikoinen ja kuopus

Nykynuori kansallispuistossa ;)

Meidän tarkoituksenamme oli alunperin mennä suokierrokselle eli Saari-Soljasen 2km reitille. Koska metsäinen Runokankaan 2km reitti alkoi luontokeskuksen pihalta, päädyimme sille.

Runokangas-reitti

Koska lähtötilanteessa pojat alkoivat kehittelemään lupaavaan riidan alkua, jakaannuimme kahtia. Minä lähdin esikoisen kanssa edeltä. Maasto oli vaihtelevaa ja ympäristö, noh metsäistä ja ehkä vähän yksitoikkoisen näköistä. Jonkun matkaa käveltyämme pysähdyimme miettimään, että vielä olisi lyhempi matka kääntyä takaisin kuin kävellä koko reitti ja voisimme suunnata sittenkin suolle. Silloin takaamme mutkan takaa hiipi esille jotain suurta ja vaaleanruskeaa! Esikoisen ilme oli kyllä aikamoinen hänen kysyessään tukahdetulla äänellä "Äiti, mikä tuo on?"

Ei ollut karhu eikä edes ilves, vaan jonkun toisen retkijän koira. Onhan sekin jo melkein kuumottava tilanne, kun jonkun iso koira lähestyy irrallaan metsässsä, jossa ei näy ketään muita ihmisiä. Koira oli kyllä tosi kiltti ja kääntyi takaisin emäntäänsä vastaan.

Melkein susi ;)

Päätimme kääntyä takaisin ja lähteä sittenkin suolle. Autoreitin varrelle osui Koveron perinnetila. Harmillisesti rakennukset sulkeutuivat juuri nenämme edestä. Paikka oli silti viehättävä vierailukohde. Pihalla oli lampaita, suloisia mustia karitsoja, lehmiä ja vasikoita ja itse pihapiirikin on suloinen harppaus menneisyyteen.

Koveron perinnetila

Sitten vihdoin saavuimme Saari-Soljasen keittokatokselle, josta suoreitti alkoi. Ihana ilta-aurinko toivotti meidät tervetulleeksi suolle. Suojärven rannalle vei estetöön reitti. Jo sen varrella pojat näkivät ihan pieniä sammakoita ja isoja sudenkorentoja. Kiinnostusta herätti tupasvillat ja erityisesti lakat. Lakat eivät olleet vielä kypsiä, mutta ne muutamat kypsät pojat poimivat minulle.

Saari-Soljasen reitin esteetön osuus

Lakanpoimijana keskimmäinen

Jotenkin jämähdimme esteettömän kulun päähän tehdylle suon katselupaikalle istuskelemaan, nuuhkimaan suota ja tähyilemään lintuja pitkäksi. Sen jälkeen iskikin laiskuus, emmekä viitsineetkään kiertää 2km lenkkiä.

Kävelyä tuli reissussa odotettua vähemmän, mutta kiva oli vaan hengailla kansallispuistossa. Ne siis sopivat hyvin rentoon oleskeluunkin.