21. huhtikuuta 2017

Minilöhöloma kotona

Minulla ja Hra Kepposella oli pääsiäisen jälkeen kaksi vapaapäivää. Vietimme ne tyytyväisenä kotona rentoillen. Ulkoilimme, katselimme Netflixiä, söimme pääsiäiseltä ylijääneitä ruokia ja herkkuja ja vetelehdimme. Laiskottelu tuntui niin mukavalta!

Ensimmäinen ulkoilureissu suuntautui Itä-Helsingin upeisiin merimaisemiin. Oli ihanan aurinkoista, mutta jäätävän kylmää. Lasketteluvaatteet olivat juuri sopiva varustus ulkoiluun hyisessä säässä.




Tarkenimme juuri ja juuri syödä pannarit Uutelan kahvila Kampelassa. Minä kyttäsin kovasti, etteivät lokit vie herkkuani. Mutta siinä vaiheessa, kun päätin laittaa hanskat käteeni, niin tuulen puuska lennätti koko paperilautasen pannukakkuineen kaaressa maahan. Harmi, ettei lokki ehtinyt ottaa koppia ilmasta ;)

Kahvila Kampelan pannarit

Toisena lomapäivänä ajelimme Kaivopuistoon ulkoilemaan ja Löylyyn lounaalle. Löyly on minusta kertakaikkiaan upealla paikalla ja hieno rakennus. Upeaa, kun Helsinkiin tulee tällaisia uusia keitaita kaupunkilaisille. Vielä upeampi konsepti on minusta Kauppatorin Allas. Harmillisesti meillä jäi se viime syksynä sairastelun takia kokeilematta, mutta onpahan jotain odotettavaa.


Söin suppealta lounaslistalta hirvipullat, joissa oli kyllä mukavasti riistan makua. Hinta-laatusuhteellaan Löyly ei kyllä pärjää Helsingin muille paikoille, mutta onhan näköala kuitenkin niin hulppea, että siitä mielellään vähän ekstraa maksaakin.

Hirvipullat 18€

Olin melkein viikon poissa töistä. Niin hyvin kotilomailu toimi, että torstaina piti selata muistiinpanoja urakalla, jotta sain työasiat ladattua mieleeni jälleen. Minulla on edessä spesiaalimpi viikonloppu, lähdemme keskimmäisen kansa yökyläilemään hänen kummeilleen Mikkeliin. 

Mukavaa viikonloppua!

10 kommenttia:

  1. Kallvik ja Kampela ovat tuttuja mullekin. Niin ihania, voimaannuttavia ja herkullisia paikkoja! Rentouttavaa loppuviikkoa Mikkelissä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ovat molemmat meidän vakiopaikkoja! Ihanat maisemat :) Ehkä joku kerta satutaan lenkkipolulla vastakkain :)

      Poista
  2. Josko Löylyssä ehtisin minäkin tänä kesänä vierailla? Kotona lomailu ja siihen yhdistetyt pikku retket ovat myös varsin rentouttavia. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa käydä katsomassa Löyly, vaikka juomassa kahvit siellä. Maisemat ovat kyllä komeat :)
      Kotona lomailu ja retkeily on mukavan leppoisaa!

      Poista
  3. Kotona lomailu (ohne Kinder) on oikeasti ehkä rentouttavinta mitä tiedän. Onneksi siihen yleensä kerran pari vuodessa tarjoutuukin tilaisuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä yleensä himoitsen lomalla jonnekkin reissuun. mökille tai edes mummolaan. Tuntuu, että silloin rentoutuu paremmin. Kotona ilman lapsia lomailu on kyllä tosi rentouttavaa. Meillä siihen on mahdollisuus vain silloin kun lapset ovat koulussa. Mokomilla on vaan ihan liian lyhyitä koulupäiviä ;)

      Poista
  4. Kuullostaa juuri sopivan rennolta meiningiltä. Ihanissa maisemissa olette liikkuneet! :)
    Iloisia kevätpäiviä sinne! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itä-Helsingin rannat ja luonnonsuojelualueet ovat kauniita paikkoja ulkoiluun :)
      Kiitos samoin - ihania kevätpäiviä! Saisi kyllä vähän sää lämmetä.

      Poista
  5. Ihanan rentoa. Nyt on kyllä ollut merkilliset säät. Aurinko paistaa, on hyytävän kylmä, hetken päästä sataa rakeita ja räntää. Sataa vettä. On kylmä. Paistaa aurinko. On kylmä.

    Mukavaa Mikkelin viikonloppua! Minä olin pääsiäisenä Mikkelissä poikien kanssa pari päivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Säät ovat tosiaan olleet merkilliset. Todella kylmää, muta niin aurinkoista kuitenkin. Saisi kyllä sää lämmetä!

      Mikkelin reissumme meni hyvin - kivaa oli!

      Poista