4. maaliskuuta 2017

Matkahaavelista

Toteutin vuoden 2015 lopussa kaikkien aikojen matkahaaveeni Galapagokselle. Siitä riemastuneena päätin listata matkahaaveeni ja tuijotella listaa riittävän usein ja miettiä olisiko minun mahdollista seuraavan viiden vuoden sisällä vierailla vähintään kahdessa listan Euroopan kohteessa ja yhdessä jokaisen muun maanosan haavekohteessa.

Matkailuani rajoittavat ne tyypilliset elämän realiteetit eli käytettävissä oleva loma, raha sekä perheen toiveet. Matkoista on kuitenkin ihana haaveilla. Ajattelen, että ehkä konkreettinen lista pitää haaveet mielessä ja antaa niille siivet.

Eurooppa
Koska Euroopan kohteet ovat helpoiten saavutettavissa valitsin niistä 2*top-5. Kohteiden järjestys on satunnainen.

Slovenia
Olen jo pitkään halunuut käydä Sloveniassa. Kesäisin sinne pääsee helposti Finnairin suorilla lennoilla ja etenkin kauden alussa ja lopussa lentohinnatkin ovat vaikuttaneet kohtuullisilta. Sloveniassa odotan päästä näkemään kauniiksi kehutun pääkaupungin Ljubljanan. Upean vuoristossa sijaitsevan Bledin sekä Postojnan luolaston. 

Haaveilen, että tämän matkan voisimme tehdä Hra Kepposen kanssa kahdestaan. 

Satumainen Bled. Kuva lainattu https://www.inyourpocket.com/bled

Italia
Italia on yksi Euroopan suosikkikohteistani. Perhelomailua siellä on toistaiseksi hiukan rajoittanut heikohko hotellitarjonta verrattuna moneen muuhun Välimeren kohteeseen. Esimerkiksi Kreikassa on hulppeat uima-altaat, paremmat hotellit ja vähemmän kansoitetut rannat Italiaan verrattuna. Nyt kun pojat uivat kaikki oikein hyvin ja jaksavat istua autossa, on Italia pompannut takaisin haavelistalleni. Siellä on niin monia erilaisia lomailumahdollisuuksia, kaunista maisemaa ja merkittäviä historiallisia kohteita. Rantaloma nähtävyyksillä höystettynä tuntuu aina ihanalta, mutta eniten haaveilen jonkinlaisesta roadtripistä.

Cinque Terre - jylhän kauniit rantamaisemat ja suloisen värikkäät pikkukaupungit. Isompia paikkoja reitille olisi Genova ja Portofino. Tänne voisi ajella vaikka Milanosta ja rantalomailla samalla reissulla Italian Rivieralla tai miksei Ranskankin puolella. Tai vaihtoehtoisesti voisi aloitta loman Nizzan puolella ja autoilla sieltä Genovaan.

Cinque Terre, kuva lainattu https://cinqueterre.a-turist.com/index

Gardajärvi - himoitsen päästä niiden upeiden maisemien äärelle. Samaan reissuun yhdistyisi sujuvasti Verona ja Venetsia. Gardalle saa valmiita pakettimatkoja, mutta ne ovat minusta aika kalliita. Edullisin vaihtoehto todennäköisesti olisi lentää Milanoon ja vuokrata sieltä auto. Gardan ja Cinque Terren voisi myös yhdistää.

Sardinia - väitetään, että siellä on Välimeren upeimmat rannat. Tosin samaa väitetään perustellusti Espanjan Baleaareista. Toukokuussa lähdemme poikien kanssa katsomaan, että miltä näyttää Sardianian rannat. Harmillisesti merivesi on tuolloin vielä hyvin viileää. Haavelistani auttoi tämän reissun varauksessa. Sen verran monta kertaa olin Sardiniaa miettinyt, että hyvän tarjouksen osuessa iskin kiinni heti.

Portugal
En ole ikinä käynyt Portugalissa. Muutaman kerran olen vakaasti ollut varaamassa Madeiran matkaa, mutta aina se on lopulta jäänyt kakkoseksi. Madeirassa kiinnostaa ehdottomasti sen vehreä luonto. Sateen ja viileän sään riski esim. marraskuussa on yleensä ollut se syy, että kohde on jäänyt kakkoseksi.

Pitkäikäinen haaveeni on myös ollut Lissabon. Sinne haluan ehdottomasti päästä ja käydä samalla myös Sintrassa. Toistaiseksi esteeksi on muodostunut kehnot lentoyhteydet. Niiden vuoksi Lissabon ei ole ikinä soveltunut pitkän viikonlopun matkakohteeksi. Saas nähdä kauanko reissua Lissaboniin pitää odottaa.

Sintra, kuva lainattu http://www.portugaltravel.org/

Puola Krakova 
Krakova on ollut toivekohteitani pitkään. Siellä on ehdottomasti kiinnostanut kaunis vanhakaupunki, suolakaivokset ja Auschwitz. Krakovassa kävin ystäväni kanssa marraskuussa 2016. Auschwitz jäi kokematta. Ehkä senkin vuoro tulee vielä joskus... Toista vierailua puoltaisi ehdottomasti Krakovan edullinen hintataso, hyvä ruoka ja runsaat nähtävyydet.

Marraskuinen Krakova

Kreikka
Santorinin upeat maisemat suorastaan huutavat nimeäni. Olen saanut sellaisen käsityksen, että turistisesonki on jo aivan liian kiihkeä minun makuuni ja hinnat pilvissä. Mutta ehkä vaikka ihan sesongin lopussa voisi olla sopiva aika. Helpoiten Santoriiniin pääsee suorilla lomalennoilla, voi olla että silloin pakettimatka on myös taloudellisin vaihtoehto.

Santorini, kuva lainattuhttp://www.aurinkomatkat.fi

***
Lasketteluloma Alpeilla Itävallassa
Nivelrikkoni oireet etenevät sellaista vauhtia, että laskettelukauteni ovat ilmeisesti hyvin rajalliset. Haluaisin käydä vähintään vielä kerran Alpeilla. Poikien taidot ovat tänä talvena nousseet kohisten. Jos polvet ja rahatilanne sallivat, niin ehkä ensi vuoden hiihtoloman kohteena voisi olla Alpit.

Melkein mikä kohde vaan kelpaa, kuva lainattu https://www.kitzbueheler-alpen.com

Saksa
Olen käynyt Saksassa niin monia kertoja, että olen mennyt jo laskuissa sekaisin. Silti olen nähnyt Saksaa hyvin vähän. Haluaisin tehdä roadtripin. Tällä hetkellä ykkösreittini kulkisi Munchenista Alppien kautta Europaparkin huvipuistoon ja sieltä Strasburgiin. Vahva kakkonen olisi Moselin tai Reinin jokilaakson kierros.

Enpä tiedä uskaltaisinko kuitenkaan tähän, kuva lainattu http://www.europapark.de/en/file/161

Ruotsi: Åre. Ne rinteet. Olen ajatellut, että Åre tulisi halvemmaksi kuin Alpit, mutta tutkailu on vielä alkumetreillä.

Kyllä kelpaisi nämä rinteet. Kuva lainattu Aftonbladetin artikkelista

Ukraina Kiova
Olin ystäväni pyynnöstä etsiskellyt tietoa Venäjän tuhatvuotisista kaupungeista. Noh, en löytänyt niitä, mutta sain pienen inspiraation Kiovasta. Vierailimme siellä ystäväni kanssa kesäkuussa 2016 ja pidimme kaupungista.

Komeiden kirkkojen Kiova

Ranska
Haluaisin kierrellä Loiren laaksossa ihaillen linnoja ja viinitiloja. Siemailla shamppanjaa Champagnen alueella. Tämä on ollut haavelistalla 90-luvusta saakka. Silti se on jäänyt toteuttamatta. Tämä taitaa olla haave, joka lillii pitkään listalla. Nytkin sen ylitse kiinnostavuudessa saatta nousta Normandian alue ja Mont-Sain-Michelin luostarisaari. Keski-ikä yllättää ilmeisesti jälleen pahasti, mutta minua taitaa kiinnostaa toisen maailmansodan Normandian alue kuplivaa enemmän.


Afrikka
Afrikan manner on minulle täynnä kokemattomia asioita. Olen käynyt ainoastaan Marokossa, Tunisiassa ja Etelä-Afrikassa. Yleinen turvallisuustaso on se mikä siellä matkustaessa jännittää. Toinen ongelmakohta on se, että en välttämättä pysty matkustamaan kohteisiin, joka vaatii malarialääkityksen. Mantereella on kuitenkin ihan hurjasti vetovoimaa: Egyptin historialliset nähtävyydet ja safarimatkailu.

Egypti
Egypti on melkein koko perheen haavekohde. Haluaisimme nähdä pyramidit, Egyptimuseon, Luxorin ja Abu Simbelin. Niin ja tietysti snorklata. Yleinen turvallisuustilanne ja korkea vatsatautiriski estänevät tämän haaveen täyttymisen ainakin toistaiseksi.

Kuva lainattu http://www.egypt.travel/

Safari
Kaikista matkahaaveistani on kaksi ylitse muiden safari ja Malediivit. Safarin suhteen olisin kaikkiruokainen. Minulle kelpaisi Kenian, Tansanian, Botswanan, Namibian ja Etelä-Afrikan safarikohteet.

Pilanesbergin safarimuisto

Etelä-Afrikka
Haluaisin käydä Kapkaupungissa ja kierrellä viinitiloilla.


Paratiisirantakohde
Olen kuolannut Tansanialle kuuluvaa Sansibaria sekä Mauritiusta. Jälkimmäisen voisi toteuttaa helposti pakettimatkana, mutta hinnat ovat olleet aivan liian kalliit perhematkan budjetiksi. Vaihdollisista lennoista tulisi taas niin pitkät, että kohteen houkuttelevuus romahtaa. Mutta ehkä joskus tulee joku todella hyvä tarjous vastaan. Tai ehkä pääsen safarille ja pystyn yhdistämään siihen Sansibarin.

Mauritius, kuva lainattu tui.fi

Victorian putokset
Tämä on sellainen kohde, jonka voisi yhdistää johonkin toiseen reissuun. En nyt sentään pelkkiä putoksia viitsisi lähteä katsomaan ;)


Pohjois- ja Etelä-Amerikka + Karibia

Florida
Listan ykköshaaveena on Florida. Osavaltiolla on niin paljon tarjottavaa, että ensimmäinen ongelma olisi rajata kohteita. Koko perheen matkalla olisi varmasti olennaista käydä katsomassa vaikka kaksi huvipuistoa. Hinnat vaan ovat melkoiset tyrmäävät viideltä. Toinen ihan ehdoton olisi Evergladesin luonnonpuisto. Haluaisin ajella Keys-alueella. Kaikkein uskomattomin listan must-juttu on jokisnorklaus silloin kun joessa talvehtivat manaatit eli merilehmät. Mikään ajomatka ei olisi liian pitkä manaattien bongaukseen.

Keys Largo, kuva lainattu http://www.fla-keys.com/

Kuuba
Tämän haaveen toteutin tammikuussa.

Playa Perdiz, Sikojenlahti

Karibian risteily
Tämä on ollut pitkään perhematkahaaveena. Se olisi saattanut jopa lähteä toteutukseen, jos varaaminen olisi tehty yhtään helpommaksi. Suurimmalla osalla laivoista ei ole hyttikokoa, johon mahtuu 5. Tai no on, mutta meidän matkabudjetillamme ei mitään hulppeita sviittejä varata. Ne vähäiset viiden hengen hytit eivät ole yleensä varattavissa netin kautta, vaan pitäisi soitella puhelinpalveluun. Silloin kun vastaan tulee halvat lennot, niin hytti pitäisi saada hankittua saman tien ilman puhelinpalvelujonottelua. Yhdellä laivayhtiöllä pääsee hyttejä varaamaan suoraan viidelle, että eihän sitä tiedä, että jos vaikka joskus osuisi kohdalla sekä edullinen lento että hytti.

Las Vegas + Phoenixin alue + Grand Canyon
Phoenixistä alkava ja sinne päättyvä roadtrip koko perheelle on usein pyörinyt mielessäni. Haluaisin nähdä lisää alueen karua luontoa, näyttää lapsille Grand Canyonin ja lopuksi voisimme rentoutua jossain Las Vegasin mukavassa hotellissa uima-altaalla. Phoenixiin on ajoittain ollut todella edullisia lentoja. Kerran jo oli puhumassa ympäri perhettä, kun lennot olivat alle 350€/hlö. Kukaan ei vielä silloin lämmennyt ajatukselle. Koulussa Thaimaassa käyneet luokkakaverit ovat hehkuttaneet lomakokemuksiaan pojillemme. Meidän poikien hinku Thaimaahaan loppui heti, kun kuulivat lennon vievän 10 tuntia. Kukaan ei olisi enää sen jälkeen suostunut lähtemään reissuun ;)

Sedona, kuva lainattu http://www.sedonareal.com/

Yellowstonen kansallispuisto
Tänne vetää uskomaton luonto. Yellowstone on sen verran hankalan ja kalliin matkan päässä, että tämä tuskin toteutuu pitkään aikaan. Mutta Yellowstone on ehdottomasti sellainen paikka, jonka toivon elämäni aikana näkeväni.

Kuva lainattu http://wnct.com/

Aasia
Aasian lomamatkailuni on ollut aika vähäistä. Pystyn tarvittaessa heittämään paremmin matkoja länteen, koska kroppani kestää sen aikaerorasituksen huomattavasti paremmin. Itään lennettäessä kärsin todella pahasta jetlagista, etenkin kun en ikinä nuku koneessa. Töiden puolesta aikoinaan matkailin jonkin verran Aasiassa, joten monesta mieluisassa kohteessa vierailusta on aikaa kohta lähemmäs parikymmentä vuotta.

Malediivit
Rantaparatiisi on top-2 matkahaaveeni. Turkoosin meren ihailua ja paljon snorklausta.


Uzbekhistan
Olen katsonut Silkkitie-dokumenttini ja haaveillut kauan, että voisin nähdä paikkoja omin silmin. Haluaisin vierailla Samarkandissa ja Bukharassa. Aivan yllättävä juttu on, että kerran sanoin matkakaverilleni, että olen todella pitkään halunnut käydä Uzbekhistanissa ja hän vastasi "sama täällä!" On siis mahdollista, että tämä reissu joskus toteutuu. Nykyisinhän Uzbekhistaniin tehdään myös opastettuja kiertomatkoja, joten tämä ei välttämättä vaadi edes matkaseuraa. Tämä on ihan ehdoton ykköskohteeni Aasiassa heti Malediivien jälkeen.

Samarkand, kuva lainattu http://www.visituzbekistan.travel/

Siem Reapin temppeli alue Kambodzhassa
Todella kiehtova kohde. Kivikasabongarin must-see-kohde. Tämän voisi helpohkosti yhdistää rantalomaan Thaimaassa tai vaikka Vietnamissa.

Angkor Wat, kuva lainattu http://www.angkortourguides.com/

Kiina
Minulla on näkemättä Pekingin nähtävyydet ja Kiinan muuri. Samaan reissuun pitäisi yhdistää Xianin terrakottasotilaat. Tämä olisi tehtävissä ihan kohtuullisella budjetilla ja helposti suoralla lennolla. En tiedä, miten Kiina aina jää näissä matkakamppailuissa pois kärkikahinoista. Mutta kyllä haluaisin nuo paikat kokea.

Sri Lanka
En nyt olen aivan varma kuitenkaan, että onko Sri Lanka haaveiden kohde. Yhtä hyvin tämän paikalla voisi olla joku Filippiinien rantaparatiisi tai uusintavierailu Singaporeen.

Oseania
Joskus vaan matka on niin pitkä, että ei edes osaa haaveilla alueesta. Tällä hetkellä ainoa, minkä vuoksi voisin kuvitella Oseanian alueelle suuntaavani on Australian Great Barrier Reef. Voi mitkä snorklauspaikat siellä onkaan! Samalla pitäisi tietysti katsastaa joku muukin Australian kolkka. Jos voittaisin lotossa, niin alueelle matkustamisesta tulisi siedettävää, koska voisin tehdä bisnes luokassa. Tällä hetkellä ajatus vuorokaudesta ilman unta pieneen penkkiin köytettynä torppaa matka-aikeet.


Listahan tietenkin elää ainakin mielessäni. Jonkun haavekohteen hohto himmenee ja tulee uusi tilalle. Tai matkustusturvallisuus tai kustannukset muuttuvat olennaisesti. Taktiikka siihen, että miten pääsisin listan kaukokohteisiin puuttuu. Reissukaverini saattaa jatkossa pystyä lähtemään enää lyhyille Euroopan pyrähdyksille. Koko perheen matka vaatii aikamoisen budjetin, vaikka kyttäilisinkin erilaisia tarjouksia. Kärsivällisyyteni ei meinaa riittää niin pitkään säästämiseen, joka sulkisi muun matkailun pois. Haaveet toteutunevat ehkä edullisuusjärjestyksessä. Voihan se olla, että kaikki listan kaukokohteet jäävät vain haaveeksi.

Mikä on sinun matkahaaveesi?

24 kommenttia:

  1. Onpa hengästyttävä lista, upeista matkakohteista! Kieltämättä loma Malediiveilla olisi ihana, mutta en pistäisi vastaan jos mies ehdottaisi kaupunkilomaa Lontoossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kroonista matkakuumetta potevalla lista muuttuu helposti romaaniksi ;) Minulla on Lontoon suhteen sellainen viha-rakkaussuhde, joka usein kallistuu vihan puolelle. Siitä huolimatta meillä on ensi syksyksi maksettuna koko perheen pitkä viikonloppu Lontooseen. Se on esikoisemme haavekohde, hän odottaa Harry Potter studioita kuin kuuta nousevaa. Hyvin olen saanut lietsottua pojille myös innostusta British Museumiin. Toivottavasti miehesi innostuisi Lontoosta.

      Poista
  2. Oletpas pitkään ja hartaasti miettinyt listaasi! Aika paljon samoja haaveita löytyy minunkin listaltani, paitsi etten ole talvi-ihmisiä ollenkaan joten nuo alppivierailut tekisin mieluummin kesällä. Monissa paikoissa olen jo käynytkin mutta toiveissa olisi päästä vielä ainakin Skotlantiin (Edinburg, Inverness), Australiaan tai Kroatiaan tms. Uusintareissua Kaliforniaankaan en pistäisi pahakseni :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on hartaudella kasattu lista :D Eihän sitä voi näin tärkeää asiaa hutaisten tehdä :D :D
      Minä olen käynyt kerran Edinburghissa ja tykkäsin siitä todella paljon! Hieno kaupunki. Kävimme myös sellaisella päivän bussiretkellä ihastelemassa kaunista luontoa ja linnoja.

      Poista
  3. Olihan siinä kohteita. :-)

    Itselleni toivekohde numero yksi on Japani. Olen sitä monesti ukkelille ehdotellut, mutta vielä tuo ei ole innostunut. Aina on ollut väärä vuodenaika (=kylmä) tai jotain muuta. Eurooppa ei jostain syystä kiinnosta yhtään. On kai tullut aikoinaan kierreltyä Euroopassa liian paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää olla haaveita ;)
      Japani on todella antoista kohde! Toivottavasti saat miehen suostuteltua matkaan. Kylmä kausi on todella lyhyt. Marraskuussakin on yleensä vielä kivaa säätä ja aurinkoisia syyspäiviä ja upea ruska. Minähän puolestani suorastaan välttelisin Japania kesä-elokuussa, kun on niin kosteaa ja kuumaa :)

      Poista
  4. Vau mikä lista! Minä olen viettänyt yhden toukokuisen viikonlopun Santorinilla. Matkasimme erasmus opiskelijoiden kanssa laivalla Kreetalta Santoriinille. Oi, niitä aikoja... Madeiralla olimme miehen kanssa häämatkalla helmikuussa -05. Huikeat maisemat, mutta tosiaan epävakaista eikä tosiaan ollut asiaa uimaan. Nyt en edes oikein tiedä, mikä olisi unelmien matkakohteeni. Ajattelen jotenkin liian käytännöllisesti ja taloudellisesti... Lomailemme yleensä Pärnussa tai Espanjan Torreviejassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytännöllisyys ja taloudellisuus ovat hyviä myös! Minua kiinnostavat niin monet paikat ja puoli hupia onkin suunnitella erilaisia reittivaihtoehtoja, kuinka niihin paikkoihin voisi päästä. Sitten voi vielä suunnitella että miten homma hoituu mahdollisimman edullisesti ja miten elämykset maksimoiden :)

      Pärnu on söpö paikka. Mekin piipahdimme siellä viime kesänä.

      Poista
  5. Vitsi miten hieno postaus kuvineen kaikkineen.
    Lissabonia ja Sintraa suosittelen lämpimästi. Ihana maa ja kaupunki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Lissabon on ollut haavelistalla todella pitkään. Toivottavasti pääsen sinne.

      Poista
    2. Tähän on nyt pakko kommentoida että lentodiileissä olisi juuri tarjolla ensi syksyksi suoria lentoja Lissaboniin alle 200e. :)
      t. Merja

      Poista
    3. On kyllä kovasti houkutteleva tarjous! Olen noita TAPin lentoja välillä katsellut. Ne eivät muistaakseni kovin hyvin toimi pitkään viikonloppuun, mutta pidempään toimii. Minun pitäisi vielä varata lomasta toipumisaikaa, kun paluu on niin pahaan aikaan ja en nuku koneessa . Toivottavasti sattuu tarjous tulevaisuudessa siten, että voisi hyödyntää jonkun arkipyhän.

      Poista
  6. Ihana haavelista!
    Minulla ei ole selkeää matkahaavelistaa, haluaisin vain istuskella jossain lämpimässä maassa, rantakahvilassa ja katsella ihmisiä, ehkä lueskella kirjaa, kaupunki- ja maaseutuvaellella vähän.

    Amsterdamissa voisin käydä ihan uteliaisuudesta, Sisiliaan haluaisin uudestaan.
    Ja Välimeren risteily voisi olla paitsi kiehtova, myös lähestulkoon toteuttamiskelpoinen ajatus...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niin ja Lissabon on ollut meillä miehen kanssa yhteissuunnitelmissa jo pitkään - mutta ne lennot...!

      Poista
    2. Luin hengästyneenä Kepposen listaa ja mietin et mulla ei ole haaveita. Sit osui Marikan vastaus silmiin. Mä haaveilen kanssa vain noin leppoisan helposta.

      Mä oon ollut Lissabonissa ja asunut Portugalissa Guardassa pari kk. Olihan se kokemus...

      Poista
    3. Sellainen rento kahvilassa istuskelu on ihanaa! Minulle on iskenyt kova halu nähdä niitä paikkoja, joista olen haaveillut pitkään. Tiedän, että voi olla vähän outoa haaveilla Uzbekistanista :) mutta koska en tiedä kuinka kauan minulla on mahdollista kokea ja nähdä, niin tuntui että haluaisin tässä hetkessä maksimoida kokemuslistaa.

      Maritalle kyllä suosittelen Amsterdamia. Vuokraa fillari ja tutustu sillä kaupunkiin.

      Poista
  7. Ooh mitä haaveita ja paljon samoja. Islanti, Norjan vuonot, road trip jenkeissä ja yksi viikko viinitilalla ja tietenkin Disney World, Aussit road trip, Uusi Seelanti ja Hobbittien kolot, Gardajärvi täälläkin, Malediivit aurinkolomana ja voi pojat vaikka mitä. Tällä hetkellä haaveilen lepolomasta, on takana niin monta kaupunkilomaa ja niillä ei tule koskaan levättyä.

    Mukavia haaveiluja Rva Kepponen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania haaveita! Minä myös haaveilen ajoittain vuonoristeilystä. Pelkään vaan että sää olisi sateinen, sumuinen ja harmaa ja en toipuisi koko reissun aikana harmista ;)

      Minä en missään tapauksessa halunnut kesäkaudelle löhölomaa ja nyt on mieli muuttunut. Löhöloma tulisi niin tarpeeseen!

      Poista
  8. Voi tuollaisia kuvia katsellessa, voisi itsekin lähteä ihan mihin vaan. Ihan kuin tuollaisia paikkoja ei voisi edes olla olemassakaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua nuo lumoavat paikat kutsuvat. Kutsu on niin voimakas, että pakko olisi päästä ;)

      Poista
  9. Ihania matkakohteita ja haaveita. Aika monta omaakin suosikkia listoiltasi löytyy. Ehkä päällimmäisenä Safari.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Safarille olisi upeaa päästä! Minä pääsin työmatkan yhteydessä kokemaan päivän safarireissun ja ihan hirvittävä poltehan siitä jäi. En jotenkin uskonut, että eläinten näkeminen luonnossa olisi niin valloittava kokemus. Toivottavasti molemmat pääsemme safarille! Minä joutunen tekemään sen yksin tai sitten säästämään matkarahat viidelle...

      Poista
  10. Wau mikä postaus-kattava-kuvineen kaikkineen!!
    Lukiessani opin kyllä jälleen jotain uutta itsestäni
    - minä olen totaalisen surkea haaveilija - en osaa oikein haaveilla mistään...
    En edes matkoista, se Madagaskar-haave mulla kyllä oli ja oli piiiiiitkään...
    Sekin peruuntui kahdesti niin-niin omituisin syin... Ehkä sekin vain vähensi haaveiluani ja olen enemmänkin suunnittelija-toteuttaja... kun saan jotain päähäni, niin sit vain sitä kohden... nytkin säädän syksyn lentoja... tuo venäjän ilmatila vaikutti syyskuun seikkailuun senverran, että nyt näyttää, että pääsemme matkaan vasta lokakuussa... mutta nautin kyllä tuollaisesta säätämisestä
    - on tekemistä ja sitten lopulta kun onnistuu! Jeee!
    Eurooppaa tuli kierrettyä varsin kattavasti asuntoautovuosina (3lapsen kanssa edullista) - joten siksi mieli oman terveyden vuoksikin nyt kauemmaksi ja lentämistä suorastaan rakastan... se vie niin nopeasti toiselle puolelle maapalloakin... Aivan huikeita ja monipuolisia haaveita on listallasi paljon - me olemme niistä aika monessa käyneet, mut me ollaankin jo niin vanhoja ja varsinkin viimeiset vuodet on ollut huomattavasti edullisempaakin, kun pääsee kaksin reisuun... Lentelimme paljon vähemmän siihen aikaan, kun olimme 5-henkinen perhe... eli aikansa kutakin. Karibian seikkailu pienillä paikallislentävilläkin (Liatin-"paikallisbussit") oli muuten huippua... nautittiin varsinkin kun illat/yöt saimme olle saarilla - odotimme ihan, että ne risteilyturistit häippää viiden aikaan - sitten alkoi vasta se oikea elämä!! Olen tehnyt siitä seikkailusta vain skräppileiskoja - en postausta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen näistä haaveista ehtinyt tämän postauksen jälkeen toteuttaa muutaman, vaikka korona sotkikin matkasuunnitelmiani rajusti ja pari kului lähinnä kotimaassa.

      Teidän saari hyppely Karibialla kuulostaa varsin mielenkiintoiselta. Voisi olla minulle mieluisampi vaihtoehto myöskin. Tiedän sitten, keneltä kysyä lisää, jos alan Karibian matkaa joskus vakavissani toteuttamaan.

      Meillä ei ole ollut mitään turvaverkkoa. Tai no me olemme se muiden turvaverkko. Matkailussa on joko pitänyt kustantaa kaikki viisi reissuun tai sitten minä olen mennyt kaverin kanssa. Vuoden 2004 jälkeen ollaan oltu kahdestaan yötä pois kotoa viidesti. Viime kesänä oltiin pari yötä mökillä kaksin. Siitä olen onnellinen, että olen saanut mennä ja seuraa on ollut saatavilla. Meillä on nyt miehen kanssa jo mahdollista matkustaa kahdestaan, jos uskalletaan jättää kämppä ilman valvontaa 😆😂😂

      Poista