5. elokuuta 2016

Kesäisiä juhlia ja menoja

3 1/2 viikon kesälomani meni aika tiukasti oman perheen kanssa. Kesälomaa odotellessa aina kuvittelen, että ehtisin tapaamaan ystäviäni ja tekemään vaikka mitä, mutta vähäiseksi se jäi tänäkin kesänä.

Annan kanssa vietimme mukavan Helsinkipäivän. Söimme mahat pullolleen sushia, kävimme katsomassa Tom of Finland näyttelyn, nautimme kivastä säästä, istuimme drinkeillä Löylyssä ja Mattolaiturilla. Täytimme mahamme Helsingin Jäätelötehtaan jäätelöillä. Löylystä ja ylipäänsä Kaivarista on kesän aikana bongattu vaikka mitä julkkiksia. Ihan nollaksi ei jäänyt meidänkään saldo, sillä Anna bongasi Suomen Bachelorin. Minä en tunnistanut ensin, varmaan johtui siitä, että suorastaan tyrmäännyin partaveden tuoksusta. Onneksi Annan silmät eivät vuotaneet tuoksusta ;) Seiskan Kääk-juorumme on, että Pätselorilla oli uusi nainen kainalossa. Not a surprise.

Espan puut olivat saaneet hienot polkadot-mekot

Löylyssä


Suuresti mediassa paheksuttu viini-selfie kuuluu meillä aina iltaamme :D
En ole kyllä vieläkään oppinut poseeraamaan näissä selfiessä, 
mutta nykyisin saan kuitenkin kasvot osumaan kuvaan.

Kookos ja suklaa
Olipas maha täynnä tämän jälkeen

Tom of Finland näyttely oli mielenkiintoinen. Aika usein keskustelumme meni siihen, että mietimme, että mikä on taidetta ja mikä on pornoa. Touko Laaksosen vaikutus homokulttuuriin ja sitä kautta myös pop-kulttuuriin on merkittävä. Useampikin artisti näyttää kuin Tomin piirroksista otetulta. Negatiivisena jäi mieleen osa Tom of Finlandin "sarjakuviin" kirjoitetuista tarinoista, niissä yleinen teema oli, että yksi mies, yleensä hetero, otetaan väkisin ja kesken aktin hän innostuu homoseksistä valtavasti. Minusta kaikki tällaiset jonkun asteiset raiskausfantasiat ovat hyvin vastenmielisiä.


Kesän ensimmäisen juhlat kuuluivat sukumme vanhimmalle, ne olivat äitini 80-vuotispäivät. Niitä vietettiin pienimuotoisesti vain lähisuvun kesken vanhempieni kodissa. Äitini muistisairaus on tehnyt hänestä myös hyvin väsyneen, mutta juhlapäivänä energiaa riitti iltaan saakka.


80v

Kesän toiset juhlat puolestaan kuuluivat suvun nuorimmalle jäsenelle eli poikieni serkulle. Puolivuotias supersuloinen serkkuvauveli viihtyi kiltisti meidän kaikkien sylissä. Pojat olisivat sylkyttäneet häntä lähes loputtomiin, välillä tosin piti kipaista hakemassa täydennystä karkkibuffetista.

Kuopus

Keskimmäinen

Kuopuksen kummitäti oli vienyt tarvikkeita paikalliselle eläinsuojeluyhdistykselle ja 
päätynyt tälläisen pienen söpön koiruuden emännäksi.

Viimeisen lomapäiväni vietimme ystäväni ja hänen poikiensa kanssa. Kävimme pizzalla ja uimassa. Aika uskomatonta oli se, että saimme ystäväni kanssa jopa rauhassa juoda kahvit ja jutella ja pojat uivat sillä väliin keskenään.

äidit ja pojat sukellusposeeraus

Ensimmäinen työpäiväkin on jo takana ja tästä se arki taas lähtee. Tällainen kahden työpäivän viikko on mukavan pehmeä lasku arkeen. 

Pientä ahdistusta aiheutti se, että tsekkasin kalenterista juhlapyhät pääsiäiseen saakka ja niitä oli kituset 3 kpl: itsenäisyys- ja joulupäivä ja loppiainen. Minulla jäi säästöön 3 lomapäivää ja niillä pitää pärjätä ensi vuoteen. Huh!

16 kommenttia:

  1. Ihana ilta sulla oli ystäväsi kanssa. Mun pitäisi tsekata Löyly, ihan vain jotta voi osallistua kahvipöytäkeskusteluun.

    Tsemppiä myös töiden alkuun, eka viikko on pahin ja siitä se sitten lähtee!

    Ps. Hiukan kyllä harmittaa, että Pätselöri on nyt sitten varattu :D

    ps. Hiukan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löyly on kyllä rakennuksena minusta hieno. Niin hieno, että kannattaa käydä tsekkaamassa, jos vielä sattuisi kivaa ilmaa.

      Sä olisit ehkä voinut pärjätä Pätselorin kanssa. Minä olen sen verran hajusteallerginen, että jos Pätselorin olisi napannut minut kainaloon, minulta olisi mennyt taju tai olisin saanut astmakohtauksen ;)

      Poista
  2. vinkeitä lomakuvia; varsinkin sukelluskuva!

    Kun elää täällä kehäkolmosen ulkopuolella, on aivan ulalla löylyistä ja pätseloreista, mietin että kiva se on semmoinen saunailta naisten kesken. Ja sitten istuttekin jollain terassilla! Kääk!

    Tsemppiä töiden alkuun, ikinä (ikinä) ei pidä laskea vapaapäiviä. Niitä on aina liian vähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet selvästi jättänyt seuraamatta laadukkaan kulttuuriohjelman Suomen Bachelor :D :D ja iltapäivälehdetkin olet lukenut huonosti, kun Jasper Pääkkönen on siellä vinkunut Löylyn aukioloajoista ja palovaarakin paljastui rakennuksesta.

      Löylyssä voi toki myös sanoa ja terassilla on erillinen osuus, johon voi tulla istuskelemaan vaikka uikkareilla :) Tai voihan sitä kietaista vaikka pyyhkeen ympärille. Nyt kun merivesi on vielä lämmintä, niin olisikin kiva käydä Löylyssä oikeasti löylyttelemässä ja sieltä pääsee pulahtamaan mereenkin.

      Vapaapäivien määrä on todella masentava. Joulu menee ihan minimipäivillä :( Ei pitäisi laskea.

      Poista
  3. Ihana äiti, ihana serkkuvauveli ja ihana koiruus! <3

    Olipa taas mukavia juttuja! Kai otit Pätselorista kuvan ja lähetit Hymyyn? Olisi voinut kilahtaa muutama kymppi tilille, ja taas olisi laatulehti saanut ajankohtaista kuvamateriaalia. ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tajuttu ottaa kuvaa Pätselorista. Hän vielä hipelöi sitä naisseuralaista jatkuvalla syötöllä, joten olisihan siitä voinut saada Seiskalta muutaman kympin. Etenkin olisi voinut täydentää juttua sillä, että Pätselorilla oli lurahtanut aivan liikaa partavettä treffeille. Kaverille kyllä monta kertaa ehdotin, että mennään pyytämään se meidän kanssa kuvaan, mutta Anna ei lämmennyt ajatukselle. Olisipa kerran ollut minullakin kiinnostavaa blogimateriaalia - "Rva Kepponen ja Pätselori nähty Kaivopuistossa" :D :D

      Poista
  4. Kiva päivä teillä. Hauska tuo Pätselori-sana =).

    VastaaPoista
  5. Kuitenkin ne juhlapyhävapaat sulla on ;)
    En olisi tunnistanut Pätseloria ja tuoksu olisi saanut simmut vuotamaan. Oliskohan se sitten luullut, että itken koska kainalossaan on joku muu? Luultavasti.
    Kovasti kaikkea kivaa on kesälomaasi/nne mahtunut huomioiden myös nuo alemmat päivitykset. Kiva, että on ollut rentoa ja kivaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaksi juhlapyhävapaata on tietenkin parempi kuin ei yhtään :) Mutta vähänkös kaipaan niitä vuosia milloin jouluaatto osuu maanantaille tai tiistaille. Meillähän vedetään töissä ihan täysillä vuoden kiireisintä aikaa jouluun saakka. Nyt kun aatto osuu lauantaille, niin pikkasen ahdistaa, että onko meidän jouluaatto sellainen, että aamulla kauppaan katsomaan mitä ruokia olisi vielä jäljellä ja saadaanko joulukuusi koristelua ennen jouluillallista :)

      Pätselorilla oli lippis sen verran syvällä päässä, että ilmeisesti hän halusi pitää matalaa profiilia. Minähän en olisi huomannut :)

      Kesä on jälleen ollut aivan ihana.

      Poista
  6. Kiva postaus täynnä hienoja kuvia. Tuo lakanapotretti on aika mainio :). Minä en olekaan katsonut kalenteria vielä tulevien vapaapäivien osalta. Voi kauhistus mikä kituvuosi minulle siis tuleekaan! Lomia ei ole plakkarissa ensimmäistäkään tämän kolmen vuoden "loman" pian päättyessä.
    Rentoa paluuta loman jälkeiseen elämään sinulle ja perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kyllä kesä on ihmisen parasta aikaa ;)
      Kitukuukaudet ovat edessä kevääseen saakka, jos ei ole yhtään lomapäiviä jäljellä. Huhtikuussa helpottaa: tulee ensin pääsiäinen, sitten vappu ja helatorstai. Minä jouduin pätkäsemään viimeisen kesälomaviikon, että sain pari irtopäivää syksyyn.

      Tsemppiä töiden aloitukseen!

      Poista
  7. Íhan paras tuo alin kuva, tulin siitä niin hyvälle mielelle. :) Teidän pojat on muuten aivan syötävän söpöjä. <3

    Äh ei välitetä muiden kommenteista, silloin niitä selfieitä on juuri kiva ottaa, kun on kamun kanssa joko lasillisella tai kahvilla. Heh minäkin sain kommentin hampaistani, että kun ovat epätasaiset, niin jos piilotan sivut ja kuvittelen loput. Haha, pakko vaan olla piittaamatta mitä muut ajattelee. Mukavaa illan jatkoa Rva Kepponen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia :)
      Minusta juuri paras hetki ottaa selfie on se, kun edessäni on jotain syötävää tai juotavaa :D :D :D

      Mukavaa sunnuntaita!

      Poista
  8. Voi kuinka ihania kuvia ja hei toi Tom pussilakana kuva oli hulvattoman hauska :D

    VastaaPoista