10. heinäkuuta 2016

Ihana Turun reissu

Olemme silloin tällöin käyneet Turun keskiaikaisilla markkinoilla. Tänä kesänä Turussa asuva ystäväni kysyi, että tulisimmeko heidän kanssaan kokemaan markkinahulinaa. Ihana ajatus! Innostuimme Turusta niin paljon, että päätimme tehdä yön yli retken. Meno oli aavistuksen verran rauhallisempaa, koska esikoinen päättikin jatkaa mummin ja ukin hemmottelevana oloa.

Tapasimme lauantaiaamuna Turun linnalla. Linnan edustalla oli järjestetty lapsille turnajaiset. Meidän pojat lämpenivät turnajaisiin sen verran hitaasti, että ilmoittautumisaika meni ohitse. Pääsimme kokeilemaan lajeja turnajaisten jälkeen ja hurrasimme ystäväni pojalle, joka voitti nuorempien sarjan ja pääsi laakeriseppele päässään kunniakierrokselle.


Ystäväni poika ratsastaa vihreällä hevosella kunniakierrosta


 Ensimmäistä kertaa kuopus pääsi hevosen kyytiin, 
jolla oli kahden naisvoiman moottori

Ostimme pääsytliput linnaan. Ensimmäiseksi tankkasimme linnanpihalla keskiaikaista evästä eli kanaa, possun potkaa ja hapankaalia. Sitten pojat kirmasivat hiekkalinnan rakennukseen.



Kävimme jälleen opastetulla linnakierroksella. Pojat jaksoivat tunnin kierroksen mukavasti. Opastukseen tuotiin lisäväriä pienillä näytöksillä. Ensin kuulimme keskiaikaista musiikkia. Esiintyjä oli todella taitava, hän soitti kolmea eri soitinta ja lauloi upeasti. Kaksiosainen nokkahuilu jäi kummittelemaan mieleeni - oppisinkohan soittamaan sitä? Rouvain huoneessa oli rouvia paikalla ompelutöissä ja pääsimme kurkistamaan millaisia käsitöitä tehtiin keskiajalla. Pääsimme myös vähän tanssimaankin.




Linnanpihalla oli jousiampujia ja ritareitakin. Aikaa linnalla meni niin paljon, että ehdimme häthätää vähän katsastamaan markkinoita.

Ritareita 


Markkinapäivän päätösjuhla


Ystäväni tiesi, että näiltä tanskalaisilta saa parhaat sokerimantelit

Seuraavan päivän aloitimme ystäväni valmistamalla brunssilla. Aikuiset söivät ja puhuivat ja söivät, pojat ehtivät käydä välissä pelaamassa fudistakin. Sitten suuntasimme Aboa Vetukseen. Aboa Vetus on maanalainen vanha rauniokortteli, jossa on kuuden talon rauniot. Hurjan mielenkiintoinen kohde! Historia on tehty eläväksi opasteiden avulla, jotka kertovat Matti-pojan muutosta Turkuun ja kuinka hän kokee Turun. Turku on ollut keskiajalla vilkas ja kansainvälinen kaupunki. Minulle oli yllätys, että Turku oli tuohon aikaan Ruotsin toiseksi suurin kaupunki.



Lapsille oli mukavasti puuhapisteitä, joissa pääsi kokeilemaan ja leikkimään. Meidän poikien suosikki taisi olla kauppiaan talon pienoismalli, jolla sai leikkiä.


Turun reissu päättyi makeisiin tunnelmiin, kun herkuttelimme ystäväni tekemällä huippuhyvällä suklaa-nutella-kakulla. Reissu oli tosi kiva. Turku oli ihana ja vielä ihanampaa oli nähdä ystävää pitkästä aikaa.


Nyt olen melkein siirtynyt työstressistä (vielä ihan hännät rästilistalta tekemättä) lomastressiin. Ensi viikolla suunnataan auton nokka kohti Balttiaa. Hiukan jännittää, että miten reissu sujuu ja minkälaisiksi majapaikkamme osoittautuvat.

16 kommenttia:

  1. Olipas tosiaan hieno reissu. Kivoja kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Turku on meidän kesäsuosikkejamme, hieno kaupunki ja paljon nähtävää ja koettavaa. Kävimme jo kolmatta kertaa koko perhe Turun linnan opastetulla kierroksella :)

      Poista
  2. Olipa teillä kiva Turun reissu. Me kävimme Turussa toissa kesänä, mutta moni kohde jäi silloin näkemättä, esim. juuri tuo Aboa Vetus.

    Mukavaa Balttian reissua teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turussa on niin paljon nähtävää, että sitä riittää useammaksikin reissuksi. Minulla on edelleen näkemättä Käsityöläismuseo, vaikka se on minun toivelistani ykkösena aina. Aboa Vetus oli kiva kohde.

      Poista
  3. Aivan huippua tuollaisella kokoonpanolla. Ei ihme että innostuitte. Onnea matkaan tulevalle kesälomareissulle. Lähtöstressin jälkeen varmasti tulee mukava seikkailu siitäkin. Jäänpä odottelemaan matkakertomusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli tosi kiva viikonloppu. Meidän Balttian kierros tosiaan kaipaa matkaonnea, toivottavasti kaikki menee niin kuin on suunniteltu ja ainoaksi harmiksi jää poikien tappelun sietäminen. Ensi viikolla varmaan alkaa ensitunnelmia Balttiasta välittyä Instaan.

      Poista
  4. Tänne vaan uudestaankin!
    Käsityöläismuseon vierailuajankohdaksi suosittelen joko käsityötaidon päiviä (24.-28.8), jolloin kultaisen omenan killan käsityöläiset käsityöskentelevät pajoissa. Tai lapsille sopivaa Kivakesäkeskiviikkoa (3.8.) - jolloin lapset voivat tutustua perinnekäsityötaitoihin.

    Riemukasta, onnekasta ja mukavaista Baltiaa: Balttiarallaa-vaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos päivävinkeistä. Yhden naisporukan kanssa suunnittelemme Viking Grace risteilyä juuri käsityötaitopäivien aikaan. Minäpä taidan tulla silloin jo ajoissa Turkuun. Miten olisi kahvitreffit?

      Turku on kiva kesäkohde!

      Matkajännitys on nyt aika korkealla... ja vähän huonolla tavalla... mutta eiköhän se tästä.

      Poista
    2. Tervetuloa; ensin kahvit Kisällissä, sen jälkeen Cafe Artissa ja sitten vielä Gaggui-kaffelassa?

      Poista
    3. Tuota kutsun hyväksi aluksi ;) ;)

      Poista
    4. Pink Vanilla Desert, Naantalin aurinkoinen...ja nyt multa loppuivatkin sitten kahvilat kesken...
      jatketaan panimokierroksella?

      Poista
  5. Hieno reissu ja mielenkiintoinen! Täytyisi joskus toteuttaa vastaava tai käydä tutustumassa edes Hämeen linnaan. Sielläkin on käsittääkseni keskiaikamarkkinat kerran vuodessa... Siitä onkin jo pari vuotta, kun vierailimme Olavinlinnassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turku on kiva kaupunki eikä se sieltä teidän nurkiltakaan ole kohtuuttoman matkan päässä ;) Minä en ole kikinä käynyt Hämeen linnassa ja sekin on ollut alustavissa kesämatkailusuunnitelmissa. Ehkä joku kerta se pääsee toteutukseen saakka. Minä en ole käynyt Olavinlinnassa muuten kuin oopperajuhlissa - ne olivat minusta huikea elämys.

      Poista
  6. Meillä on tässä ihan lähiaikoina suuntana Turku, on kyllä kiva kohde perheillekin, lapset muistavat erityisesti keskustan kivat puistot. :) Saatiin tuossa kylkiäisenä Muumimaailman rannekkeet, joten varmasti telttailua on tuolla suunnalla lähiviikkoina tiedossa. :)
    Oikein ihanaa Baltian reissua teille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa reissua teille! Naantali on kyllä mitä suloisin kesäkaupunki :)

      Poista