23. tammikuuta 2016

Nutellapullaa

Ei pitäisi lukea iltapäivälehtiä. Hävettävän suuri osa aivokapasiteetistani on kulunut viime päivinä puuttuvien influenssarokotusten suremiseen ja yhtä hävettävän suuri osa nutellalaskiaispullan miettimiseen. Nutellapullan osalta olen päässyt ajatuksista käytännön hommiin :)

Iltapäivälehden juttu siis hekumoi sillä, että ruotsalaiset kahvilat ovat alkaneet myymään perinteisten laskiaispullien lisäksi Nutellalaskiaispullia, joista on tullut varsinainen hitti. Ruotsalaisethan ovat tuottaneet monia hyviä asioita kuten kookospallot, appelsiinikrokanttisuklaan, kookospallot ja muistinko kirjoittaa, että kookospallot. Olihan se siis lähes pakko testata Nutellapullakin.



Laiskana paistoin pullat kaupan pakastealtaasta. Pullan puolikkaat on voideltu kevyesti Nutellalla. Pursotuspussiin laitoin puolet Nutellaa ja puolet kermavaahtoa. Kuvittelin saavani hienot raidat, mutta Nutellani olikin liian jäykkää. Sitä olisi pitänyt yrittää notkistaa vaikka vähän lämmittämällä tai ehkä nutellaan voisi lisätä tilkan nestettä kuten vaikka Baileysia. Sitten vielä banaaniviipaleita päälle.


Mitä sanoo pullatestaukseen osallistunut kolmihenkinen jury?


Punaposkisille ulkoilijoille maistui! "Todella hyvää!"
Nutellapulla on niin makeaa, että testaajat eivät kärttäneet enää toista pullaa. Omaani laitoin vähän kitsaammin Nutellaa ja enemmän banaania. Oli hyvää. Minusta ei kuitenkaan parempaa kuin tavallinen laskiaispulla. Lasten äänillä Nutellapulla kuitenkin voitti äänin 2-1.

Onpa ollut tänään ihana ulkoilukeli. Toivon, että talvi pysyisi juuri tällaisena!! Ihanasta ulkoilusäästä huolimatta aion huomenna ponnistaa Matkamessuille. Huomenna on varmaan matkakuume tuskaisissa lukemissa ;)

Mukavaa viikonlopun jatkoa!

20 kommenttia:

  1. Vesi herahti kielelle! Varmasti herkkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli hyvää, mutta makeaa. Jopa minäkin pärjäsin yhdellä :)

      Poista
  2. Taidan tyytyä perinteiseen vadelmahillo-kermavaahto laskiaispullaan, kun n nutellasta tykkää. Epäilemättä uppoais varmasti meidän neidille :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin perinteinen on parempi, mutta häviölle se jäi äänestyksessä. Minä tykkään oikeastaan yhtä paljon sekä hillo- että mantelimassapullista. Nutella ja banaani pääsevät ehdottomasti jatkoon ja aion kokeilla niitä tulevaisuudessa letun täytteeksi.

      Poista
  3. Oi, nam - olipas täällä herkullinen postaus :) Kiitos vinkistä, Nutella ja banaanit ovat tosiaan erikseenkin niin hyviä että pakkohan tuon yhdistelmän on toimia... Herkullista viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
  4. No apua mikä herkku! Tuon on pakko olla aivan sairaan hyvää :D <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä oli sokeri, rasva ja kalorit jalossa muodossa :D

      Poista
  5. Nutella on niin hyvää, mutta luulenpa että pidän pullan erikseen ja mantelimassapötkylän. ;) Mummi laittoi aina minulle palan mantelimassaa, aah mitä herkkua ja pullan erikseen, koska en pitänyt sisällä olevasta maitomantelimassakastikkeesta. Mutta hillolla ja kermavaahdolla en ole tottunut syömään laskiaispulloa koskaan.

    Täällä on perheen pienin influenssassa, rokotetta en antanut, koska ensimmäisellä kerralla sairastui siitä yhtälailla, eikä ole ollut kipeänä sitten vauva-ajan korvatulehduksen, mutta nyt se tauti sitten iski..

    Herkullista viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle maistuu laskiaispullat kaikilla mahdollisilla täytteille :) Aika yllättävää, vai mitä :D :D

      Toivottavasti tyttäresi parantuu pian! Me olemme ottaneet aika harvoin influenssarokotteita. Meillä tosin onkin aina tammikuussa auennut sairasteluputki. Tuskin sentään on ainakaan vuosittain ollut kausi-influenssaa, mutta jotain on aina riittänyt podettavaksi :(

      Poista
  6. Oi miten herkun näköisiä pullia! Minä innostuin leipomaan juustokakkua..tulipas hyvää. Kauheaa kun tekee mieli herkutella koko ajan... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juustokakut on kyllä hyviä :) Herkkuhimo on tuttu vieras minullekin.

      Poista
  7. Noita täytyy kyllä kokeilla, meillä on aina Nutellaa varalla kun vanhin tyttö tulee Turusta käymään:)

    VastaaPoista
  8. Ai se on taas laskiaispulla-aika? Kiva, kiva. Nutellapullat näyttävät aikamoisen herkullisilta! Ja jos nuo ovat kerran makeita, niin aina parempi. :-)

    Mukavaa matkamessupäivää! Minä olen päättänyt jättää ne tänä vuonna välistä, kun viimeksikin oli niin tylsää, että ajauduin matkailuvaunumessujen puolelle, missä olikin huomattavasti mielenkiintoisempi tarjonta. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on hienoa aikaa edessä: runebergintottu ja laskiaispullasesonki :D :D
      Ainoa, mikä vaivaa on se, että vyötärön pitäisi kaventua eikä leventyä.

      En ole ikinä käynyt matkamessuilla, en oikein ole messuihmisiä. Minulla kävi tuuri ja voitin arvonnasta liput, joten nyt on hyvä syy ponnistaa paikalle. Saas nähdä, mitä tykkään ja kuinka paha matkakuume riivaa iltapäivällä.

      Poista
  9. Kiitos vihjeestä, tätä kyllä kokeillaan! Sillä erotuksella, että pullan leivon itse, mutta kermavaahdon annostelen lusikalla. Vadelmahillo-kermavaahtopullat meillä menee kaupaksi takuuvarmasti, mutta tästä saatiin erinomainen syy tehdä laskiaispullia toisenakin päivänä. Varsinkin kun meilläkin lapset pitää sairastupaa, influenssanpoikaset on liikkeellä eli äitikään ei pääse ulos.

    Tarmotar

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikaista paranemista lapsillesi! Toivottavasti ei tauti leviä perheessä.

      Itsetehty pulla on kyllä hyvää. Meillä esikoinen on yleensä leivontavastaava. Hänen vuorollaan koko taikinista tehdään aina korvapuusteja (ei neuvottelunvaraa :D ) ja kaikki menee kerralla :)

      Poista
  10. Minä kyllä tykkään perinteisistä laskiaispullista, näitä en tokikaan ole maistanut, mutta kuullostavat aikasteen makeilta... Toivottavasti säästytte influenssalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perinteiset on minusta parempia, mutta todella hyvää oli Nutellalaskiaispullakin :)

      Minä niin toivon, että säästyisimme influenssalta. Meillä on kyllä ollu tapana imuroida kaikki tammi-helmikuunpöpöt. Viime vuonna influenssa taisi käydä kylässä, kun keskimmäinen oli 10 päivää kunnon kuumeessa :( Itse vetelin helmikuun lopuksi kaikenmaailman hengitysteitä avaavaa lääkitystä antibioottikuurin lisäksi. Sitten otettiin vielä loppuhuipentumaksi vatsatautikierros.

      Poista