11. tammikuuta 2016

Hetkessä: treffisunnuntai

Siitä on todella pitkä aika, kun meillä on viimeksi ollut lastenvahti. Voimme käydä kävelyllä, hoitamassa asioita ja vaikka pizzalla Hra Kepposen kanssa kahdestaan ja pojat pärjäävät sen aikaa keskenään. Se oli suorastaan vapauden riemuvoitto, kun tajusimme syksyllä, että todellakin voimme poistua kotoa kahdestaan :)

Sunnuntaille meillä oli sen verran paljon ohjelmaa, että pyysimme paikalle luottobabysitterin. Jos babysitteri ennen joutui meillä vaipanvaihtourakkaan, niin nykyisin onkin vuorossa lautapeliurakka. Suosikkipelien jälkeen urakka jatkuu Singstarilla :) Minulla ja Hra Kepposella oli ohjelmassa perinteisen illallisen ja leffan lisäksi myös Lux Helsinki.

Miehen toiveesta kävimme katsomassa Star Warsin. Alkuperäisestä trilogiasta tykkäsin todella paljon, mutta vuosituhannen vaihteen uusi triologia oli minusta todella puuduttava. Nyt sarjaan oli saatu takaisin vauhtia ja seikkailun tuntua. Tykkäsin paljon.

Sunnuntaisin Helsingin keskustassa ruokapaikaksi valikoituu usein mutkaton, järkevästi hinnoiteltu ja maukas Sante Fe. Edellisestä vierailusta olikin vähintään puoli vuotta. Maistui :)

Todella herkullinen naudan fileesalaatti. Uskomatonta, että söin sitä ensimmäistä kertaa.

Pedro's blackened stake - Hra Kepposen vakiovalinta. 
Hänen mielestään kaupungin paras annos. Se on todelle maukas, mutta minun vatsani ei kestä sitä cajunin, chilin, valkosipulin määrää. Onneksi pääsen aina vähän osille :)

Lux Helsinki 2016 oli kerrassaan upea! Olen käynyt kahtena aikaisempana vuotena ja pidin Luxista silloinkin, mutta nyt Lux päihitti edelliset vuodet kirkkaasti. Aikaisempina vuosina olen pitänyt paljon niistä töistä, joissa käytetään hyväksi rakennuksen julkisivua. Tänä vuonna sellaisilla hemmoteltiin kävijää. Ateneum oli hieno, Suurkirkko vielä hienompi, mutta minusta paras oli Suurkirkon kellotapuli.

Lux Helsinki on minusta vuoden paras tapahtuma Helsingissä. Ihanaa piristystä tammikuuhun. Hyvin ihmiset ovat Luxin löytäneet, viimeisenä aukiolopäivänä väkeä oli todella paljon liikkeellä. Tässä vähän makupaloja Luxista:

Valokuvauksellisesti Suurkirkko oli helpoin ikuistettava. Sen pintaan valaistiin kuvia ja värejä, jotka saivat majesteettisen kauniin rakennuksen entistä upeammaksi.

Suosikkikuvioni



Kellotapulin seinän työtä oli paljon vaikeampi kuvata, koska se muuttui koko ajan.





Sitten muita kohteita:


Esplanadia valaisi jättiläismäiset pöytävalaisimet :)

Ruttopuisto oli muuttunut melkein kuin Narniaksi. 






Miten voi olla näin ihana liikkuva kahvikiska. 
Tuota katsellessani tunnen ihan älytöntä vetoa kahvilan pyörittämiseen.

Olipa ihana treffisunnuntai ja upea Lux.

Iloa viikkoon!

24 kommenttia:

  1. Vau mitä valoja! Ihanalta vaikuttaa myös treffi-iltanne ja etenkin tuo ruoka, tuli nälkä katsellessa teidän annoksia... Ja tuo kahvila-auto on kyllä melkoisen symppis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lux Helsinki oli tänä vuonna todella upea! Minä niin pidän tällaisista ilmaisista kaupunkitapahtumista, jotka sopivat kaiken ikäille.

      Kahvila-autoa katsoessa aloin unelmoimaan omasta sellaisesta :)

      Poista
  2. Treffit ja ulkona syöminen kuulostaa niin huipulta! Santa Fe oli yks lemppariravintoloista silloin, kun vielä asuttiin Helsingissä :)
    Pari vuotta vielä, niin mekin päästään ainakin hetkeksi miehen kanssa poistumaan kaksitaan pois kotoa, jei!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan yhtä kivaa kuin treffit oli viime syksynä se, että saimme käydä miehen kanssa kahdestaan ulkoilemassa. Oli niin upeat syyssäätkin. Siinä ehtikin mennä edellisestä kahdestaan tehdystä pururatalenkistä 11 vuotta.
      Kyllä se koittaa teillekin - jaksaa, jaksaa :D

      Poista
  3. Lux näyttää upealta!! Valoilla saadaan kyllä ihmeitä aikaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lux oli hieno, se ansaitsee täysin termin valotaide :)

      Poista
  4. Oi maukkaalta näyttää teidän ruoka-annokset. Kiitos vallan fantastisen upeista LUX- valojen kuvista.Hienosti olette niitä onnistuneet kuvaamaan, peukut teille...kumpi ne nyt onkaan ottanut :-))
    Jos joskus selvisin minäkin noita katsomaan, haaveillahan aina voi....pitää muistuttaa kummityttöä et pitäis tädistään huolta paremmin :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä noita kuvia napsin pokkarikameralla lapaset kädessä mitään sen kummemmin säätämättä :)
      Kannattaa kyllä vierailla Luxin aikaa Helsingissä, jos mahdollista. Jos vaikka kummityttö järjestäisi :)

      Poista
  5. Teillä ollut ihanat pitkät treffit! Tuli nälkä täälläkin. :) Me emme ole vielä tarpeeksi hyödyntäneet sitä, että lapset tosiaan voivat olla kahden kotona joitakin aikoja. Ihan hyvin voitaisi lähteä kävelyille kaksinkin, mutta vasta pari kertaa ollaan kokeiltu. Nyt pitää ottaa ihan varta vasten ohjelmaan teidän inspiroimana!

    Tekin pääsitte viime metreillä Luxiin; me kävimme koko perheen kanssa siellä lauantai-iltana. Meille kävi ikävä kyllä niin, että klo 18 aikaan Forumin nurkilla oli autoja niin ruuhkaksi asti, että pääsimme parkkiin vasta paljon puoli seiskan jälkeen. Istuimme siis reilusti yli puoli tuntia autossa. Sen jälkeen lapset olivat jo jokseenkin kyllästyneitä ja kuumissaan, vaikkakin innostuneita sitten Annankadun ja kirkkopuiston valoista. Söimme tuon söpön kahvilavaunun vieressä kasvisburgerit (todella herkulliset) ja sen pidemmälle emme päässeetkään, koska lapset alkoivat valittaa kylmää...

    Ensi vuonna sitten uudestaan ehdottomasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kävimme koko syyskuun ja lokakuun kahdestaan kävelylenkeillä. Toki tarjosimme halukkaille lapsille mahdollisuutta lähteä mukaan - vapaaehtoisia ei ollut. Pari kertaa jouduimme määräämään sisällä olemiseen keskittyneen esikoisen mukaamme ulkoilemaan. Hyvin on sujunut aina. Tosin meillähän esikoinen ja keskimmäinen ovat muutamana päivänä kahdestaan koulun jälkeen, joten rutiinia on kertynyt.

      Harmi, että teillä kesti noin kauan päästä parkkiin. Senaationtorin teokset olivat ihan kärkikastia, mutta oli Kirkkopuistokin hyvä.

      Poista
  6. Treffipäivät ja/tai -illat ovat ihan parhautta lasten kasvaessa. Toki tärkeitä myös muulloin, mutta kun se suurin huoli muiden pärjäämisestä jää, osaa yhteisestä ajasta nauttia ihan erilailla. Ja miten ihanaa se tekekään parisuhteelle.

    Harmi, kun ei ollut pääkaupunkiseudulle asiaa viikonloppuna. Olisi ollut kiva nähdä Lux Helsinki.

    Ihanaa uutta viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tarvitsen aikaa jolloin saan tehdä aikuisten juttuja aikuisten ehdolla. Minulle se on olennainen seikka, että saan huoltovapaata aikaa sellaisien asioiden parissa, jotka kiinnostavat minua. Toisethan ei sitä kaipaa, mutta meillä kaipaa sekä mies että minä. Siksi nämä treffi-illat ja kävelyt ovat meille molemmille tärkeitä.

      Kannattaa pitää Lux mielessä ensi vuonna. Se on aina alkanut Loppiaisena.

      Kiitos samoin - hyvää alkanutta viikkoa!

      Poista
  7. Annokset oli tosi houkuttelevan näköisiä, nam. Ja noi valotaideteokset hienoja, kyllä tästä pimeydestä jotain iloakin löytyy kun pystytään toteuttaan tuollaisia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valotaideokset olivat upeita. Minusta on aivan upeaa, että joku on keksinyt noin hienon kaupunkitapahtuman tammikuuhun. Lisää tälläistä kiitos!

      Poista
  8. Tuo Santa Fe on ihana paikka ja tosiaan ruoka hyvää ja järkevä hinnoittelu! Pitäisi itsekki käydä leffassa, mutta tuo Star Wars ei vaan ole minun juttu, ehkä voisi Bondin käydä katsomassa. Kivoja kuvia taas ja ihana tuo alimmainen kahvikiska!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole ihme, että Sante Fe on pitänyt pintansa jo 90-luvun alkupuolelta ja ravintolan täyttöaste on aina hyvä :)

      Minun tulee hyvin harvoin käytyä leffassa, kiva olisi käydä useamminkin. En ole vielä uskaltautunut kokeilemaan, että miten pojilla sujuisi kotona leffan ajan. Etenkin kun nämä nykyiset elokuvat tuppaavat olemaan todella pitkiä.

      Poista
  9. Aivan mahtava treffipäivä! Täällä päästään nykyään harvemmin treffeille, koska isovanhemmilla kremppoja ja sitten taas isot lapset muuttaneet kotoa, heistä oli suuri apu.

    Pirtsakkaa tiistaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän ne teidänkin tytöt ainakin pikatreffien ajan pärjää keskenään, kun meilläkin pärjää kolme vauhdikasta hölmöläistä :) Tosin ei meilläkään tuollaiset "kunnon" treffit vielä onnistu muuten kuin lastenhoitajan avulla. Onneksi sentään aikanaan löysimme niin hyvän babysitterin, että hänen avullaan onnistuu. Täällä kävi muuta muukin yrittämässä, mutta jouduimme toteamaan, että valitettavasti meidän katraan paimentaminen ei kaikilta onnistu :D

      Lumista tiistaita :)
      Jäin etätöihin ja katselen kauhuissani, että hautautuuko koko talo kohta lumeen.

      Poista
  10. Ihanat treffit teillä, ja toi Santa Fen salaatti sai veden kielelle, varsinkin mulla oli tänään aneeminen lounas.
    Mulla on Santa Fe käynnistä vamaan jo 2 vuotta (!!)

    LUX jäi multa väliin (vilo meni esikoisen syntttäreissä), kyllä vähän harmitti, mutta ehkä ensi vuonna minäkin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me käymme Santa Fessa säännöllisesti eli vähitään vuosittan :D :D Mutta varmaan ainoa paikka, jossa käymme noinkin säännöllisesti.

      Ensi vuonna sitten Luxiin. Jos pysyy saman tyylisenä, niin ehdottomasti kannattaa mennä.

      Poista
  11. Muistan kun viime vuonna luin Luxista blogistasi, ja mietin, että ensi vuonna mun pitää mennä tuonne. No en sitten taaskaan mennyt. Mutta ensi vuonna sitten. ;-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäpä yritän ensin vuonna mainostaa Luxia jo etukäteen. Tänä vuonna meillä oli tarkoitus mennä heti loppiaisena, kun Lux aloitti, mutta babysitteri peruutti ja pakkastakin oli enemmän kuin -20 astetta, joten suosilla jäimme kotiin katsomaan telkkaa.

      Laita nyt jo puhelimen kalenteriin hälytys ensi vuoden loppiaiseksi, että mene Luxiin :D

      Poista
  12. Tämän vuotinen LUX oli nin paras.

    VastaaPoista