23. marraskuuta 2015

Joulukalenteri

Meillä on ollut melkein joka vuosi kaupan kalentereitten sijasta omatekoinen puuhakalenteri. Välillä olen puhkunut joulupuuhien intoa ainakin vielä marraskuun puolella ja välillä puuhakalenteri on ollut pakon sanelema juttu, koska Lego Star Wars kalenterit ovat ehtineet loppua about koko Suomesta.

Puuhakalenterien hyvä puoli on siinä, että tulee askarreltua, leivottua, koristeltua, luettuja jouluisia kirjoja ja katseltua jouluisia leffoja. Sitä ei käy kieltäminen, että puuhakalenterin pyörittäminen on ainakin työssäkäyvälle raskasta. Kuka sitä joka ilta jaksaa töiden ja pakollisten kotikuvioiden jälkeen vielä puuhastella?

Piparit ja ranskanpastillit sopivat erinomaisesti yhteen

Tänään juttelimme poikien kanssa joulukalentereista. Kysyin, että haluavatko pojat joulukalenterin. Esikoinen ja keskimmäinen totesivat heti, että ei tarvita. Kyselin sitten innostusta puuhakalenteriin. Kuulin puolihyväksyvää muminaa. Leivonta ja koristeiden laitto olisi kivaa ja sitten jatkui sellainen epämääräinen mumina. Selvisi, että pojatkaan eivät jaksa joka päivä puuhailla. Saavutimme kaikille mieluisen puuhakalenterimuodon: joulupuuhia vain viikonlopuksi. Fiksut pojat! Pientä vikinää kuului nurkasta: "Äiti, minä haluaisin vielä Star Wars kalenterin." Kuopus, juuri 7 vuotta täyttänyt, on perheen ainoa legoikäinen. Mikäli kauppojen varastotilanne suo, niin hän viettäköön vielä joulun odotuksen legojen kiilto silmissään ;)

Mitenkäs teillä? Vieläkö pitää olla joulukalenteri?

Keskimmäinen on saanut kalenteritontun kummitädiltään lahjaksi.

Olen dokumentoinut kolmen joulun puuhakalenterit blogiini. Sivut ovat olleet piilossa melkein vuoden, mutta jopa kesäkuussa niihin ollut reilusti liikennettä. I feel for you jotka etsivät jo juhannuksena inspiraatiota joulukalentereihin ;) Tässäpä nyt katsaus menneiden vuosien puuhakalentereihin. Lisään ne vielä tuohon bannerin alle, kunhan muistan taas, että miten.

2011
Vuonna 2011 kalenterista tuli pikkuyllätyksiä kuten legoja ja erilaisia muovihärpäkkeitä. Vinkeissä on 20 puuhaa ohjeineen ja 12 yllätystä.
http://pikkukepponen.blogspot.fi/p/joulukalenteri-2011.html

Puuhakalenterin leivontatuotos: pullaa piparkakkutaikinatäytteellä. Nam!

2012
Vuonna 2012 kalenteri kulki nimellä Joulusukka 2012. Olen tallentanut lyhyesti jokaisen päivän puuhan tai yllätyksen. Kyseisenä vuonna Joulusukkaa toteutti esikoinen, pienemmillä oli Star Wars kalenterit. Lopusta löytyy linkkejä toteutettuihin puuhiin.
http://pikkukepponen.blogspot.fi/p/joulusukka-2012.html

Joulusukan askartelutuotos

2013
Vuonna 2013 kalenteri kulki nimellä JouluKepponen. Koko perhe osallistui tähän kalenteriin. Tämä oli varsinainen superpuuhastelujoulu. Joulukoristeita teimme 24kpl ja piparkakkutaikinaa kului 5kg. Postauksen lopusta löytyy linkkejä toteutuksiin ohjeineen.
http://pikkukepponen.blogspot.fi/p/joulukepponen.html

Joulukepposen tähtisatoa. Myönnän, innostuin itse hieman taittelusta ja koristelusta :D

2014
Joulusukan päävastuullinen oli Hra Kepponen. Hän huolehti sukan täyttämisestä pienillä yllätyksillä ja herkuilla. Minä vastasin leivontaosuudesta. Kyseisenä vuonna ehdin keskittymään hieman enemmän itsetehtyihin lahjoihin. Syötäviä lahjavinkkejä kertyi 4kpl. Jos makea ei miellytä, niin näistä ohjeista ei ole iloa.
http://pikkukepponen.blogspot.fi/2014/11/tee-se-itse-joululahja-1.html
http://pikkukepponen.blogspot.fi/2014/11/tee-se-itse-joululahja-2.html
http://pikkukepponen.blogspot.fi/2014/12/tee-se-itse-joululahja-3-eli-leivoksia.html
http://pikkukepponen.blogspot.fi/2014/12/tee-se-itse-joululahja-4-eli-pipareita.html

Tee Se Itse joululahja

Ihanaa joulun odotusta!

16 kommenttia:

  1. Ainakin meidän kohta 25-v on ajoissa hankkinut kalenterin itselleen ja sulholleen:) Joskus meillä on ollut myös koirien joulukalenteri...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että nuorempi polvi pitää elossa joulukalenteriperinnettä :) Minusta Honeylla voisi hyvin olla oma koiranherkkukalenteri :)

      Poista
  2. Meillä tokaluokkalainen poika odottanut jo viikkotolkulla milloin joulukalenterin eka luukku on avattavissa (ja kun siihen lisää 24 yötä, on joulu!). Aikaisempien legokalentereiden sijaan on käytössä taas tavara-/puuhakalenteri ja se on tosiaan äidille aika raskas ja kallis (jos pihtaa tekemisissä ja ostaa tavaraa enemmän).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä 8v ja 11v kasvoivat jotenkin hetkessä ulos joulukalentereista. Viime vuonna molemmat olisivat viellä halunneet Lego Star Wars kalenterit ja nyt sitten mikään joulukalenteri ei herättänyt suurempia tunteita. Se on toisaalta helpotus, kun ei tarvitse puuhata päivittäin ja toisaalta vähän haikeaakin, kun enteileehän tuokin lapsuuden, tai ainakin sellaisen leikki-iän, loppua.

      Se on muuten totta, että tavara/puuhakalenteriin saa helposti menemään reilusti rahaa. Kallimmat karkkikalenterit ovat edullisia verrattuna itse kasattuun ja helposti ylittyy legokalenterinkin hinta.

      Poista
  3. Puuhakalenteri olis niin ihana (paitsi tarttis vaan sitä aikaa, jota ei ole). Mä en tiedä missä vaiheessa musta tuli anti-jouluihminen. Aiemmin tykkäsin häärätä ja puuhata, mutta nyt olen ihan plääh. Saisko jostain ostettua joulumieltä (ja vähän aikaa)? :D
    Ja meillä on pojilla Lego Star wars -kalenterit. Hieman piti niitä metsästää, mutta löysinpäs :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan siinä puuhakalenterissa puolensa, mutta aikaa ja vaivaa se vaatii. Ja joulukilot on taattu, jos leipoo useamman kerran viikossa :D

      Minulla menee vähän kausittain se, että paljonko jaksan tehdä joulupuuhasteluja. Joskus kun pääsee hommassa hyvään alkuun (ja leivonnaisten makuun), niin saatan innostua hommasta niin, että olisi mielelläni vaan puuhailemassa. Välillä taas kevyempikin jouluvalmistautuminen ottaa voimille ja menee hampaat irvessä puurtamiseksi.

      Saas nähdä, että millainen joulukuu tulee tänä vuonna. Matkan jäljiltä minulla on vatsaongelmia, kotona pyörii pieni flunssa, jonka nappasin heti, joten ihan hirvittävän hyvät ei ole puuhasteluasemat.

      Minä tilasin eilen kuopuksella Lego Star Wars -kalenterin. Saas nähdä tuleeko rähinää siitä, että niitä on nyt vain yksi. Tosin ajattelin, että esikoinen ja keskimmäinen voisivat kompensaationa saada joulusukasta vähän taskurahaa.

      Poista
  4. Ai hurja miten paljon olet ehtinyt! Isompien poikien ollessa pieniä, minä en kerta kaikkisesti keksinyt enkä muistanut noita itse tehtyjä kalentereita askarrella. Nyt lapset ovat ostaneet kalenterit valmiiksi jo ajoissa. Olishan tuo puuhakalenteri toki paljon kivempi ja olisi sitä yhteistä joulun valmistelua enemmän...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun täytyy tunnustaa, että lapsuudessani ystävälläni oli sellainen tulitikkurasioista askarreltu joulukalenteri, johon hänen äitinsä laittoi kivoja tyttömäisiä yllätyksiä ja herkkuja. Olin aivan törkeän kateellinen siitä :) Enkä sitkeistä yrityksistä huolimatta saanut itse lapsena vastaavaa. Ensimmäinen yllätys/puuhakalenteri oli varmaan ihan vaan siitä syystä, että vihdoin perheessäni on omatekoinen yllätyskalenteri :D :D Pojat ovat aina tykänneet leipomisesta ja jouluna se on erityisen helppoa, kun riittää sulattaa piparkakku- tai torttutaikina. Joten puuhat tulivat sitä kautta luonnollisena osana joulukalenteriin.

      Poista
  5. Sinun puuhakalenterisi ovat vertaansa vailla. Kumarran syvään moisen ahkeruuden edessä. Olet sinä vaan aikaansaava äiti! :) Minusta irtoaisi ehkä juuri sellainen viikonloppukalenteripuuhastelija. Saatan siis napata sinulta joitain vinkkejä :).
    Meillä varsinaiset joulukalenterit ovat partiolaisten kuvakalentereita taas tänä vuonna. Näin tuemme joukolla esikoisen partiolaisuutta. Olen onnistunut aivopesemään pojat siihen uskoon, että legokalenterit maksavat maltaita ja sellaisen hankinnan jälkeen joutuisi syödä pelkkää kaurapuuroa ihan jouluun asti ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista :)
      Minulla on hieman tavanomaisesta poikkeava priorisointi ajankäytössä. Mieluummin puuhaan kuin siivoan ja järjestän. Toiset aloittavat jouluvalmistelut suursiivouksesta ja saunanpesusta, minä aloitan tortuista ja suklaan valmistuksesta :D :D Enkä ikinä pääse siihen kaappien siivoukseen ja saunan kuuraukseen saakka ;)

      Meillä on joka vuosi vähintään yksi partiolaisten kuvakalenteri. Ovella käy useita pikkumyyjiä. Yleensä onnistuvat myymään yhden miehelle ja yhden minulle.

      Kalliiksihan ne legokalenterit oikeasti tulevat, jos niitä joutuu ostamaan kolme ja sellaisen jakaminenkaan ei välttämättä ole tappeluton prosessi. Kalenterin hinnalla saa jo ihan kivan legopaketin pukinkonttiin.

      Poista
  6. Niin kiva ja hei tuo suklaakranssi on jotain aivan huippua. Keski-ikäisen unelma! <3 Hih oma joulukalenterikertomus olikin viime viikolla ja en tiedä tuleeko sille jatkoa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Minusta suklaakranssi näytti kivalta, tosin en tiedä kuinka kivalta se näyttäisi päivän päästä meidän kotonamme. Aika nopeasti olisi jäljellä vain kuoret ;)

      Poista
  7. Sä olet maailman luovin ihminen! Ihailuni kaikista tehdyista kalentereista!

    Meillä on pelkät suklaakalenterit tänä vuonna, mutta vielä viime vuonna oli legokalenterit. Näin ollen voidaan tulla siihen lopputulokseen, että n 9-10v viimeistään innostus legoihin hiipuu.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanista kehuista :)

      Meillä ei nuo karkkikalenterit toimi, koska esikoinen on allerginen suklaalle eikä tunnu löytyvän mitään korvaavaa kalenteria. Jos olisi pullakalenteri, niin se olisi ehdoton hitti. Minulle voisi olla pullokalenteri ;)

      Poista