26. marraskuuta 2015

Äiti maksaa sulle kympin, jos et halua uutta kauluspaitaa

Usein olen narissut siitä, että pojille on niin vähän vaatevalikoimaa ja ylipäänsä voin ostaa lapsille pelkästään housuja ja trikoopaitoja. Poikani suostuvat pukemaan juhliin kauluspaidan pitkin hampain, mutta ihanat neuleet, slipoverit ja liivit jäävät käyttämättä (ja nykyisin ostamatta). Sen kerran sitten, kun on tarvetta ja innokkuutta muuhunkin kuin trikoopaitapukeutumiseen, minun shoppailukuntoni on tietysti pakkasella.

Keskiviikkona raskaan työpäivän jälkeen pienessä flunssassa kiersin Hra Kepposen kanssa kauppakeskuksen kautta ostamassa esikoiselle puvun. Helsingin nelosluokkalaiset saavat joka vuosi kutsun Ylipormestarin Itsenäisyyspäiväjuhlaan. Eihän tuo kutsu mitenkään yllätyksenä tullut, mutta juhla-asun hankkiminen jäi tietenkin viime tinkaan. Valinnanvaraa ei enää ollut ja edullisten kauppojen puvut oli myyty loppuun aika päivää sitten, mutta Jesper Juniorista löytyi ihan oikeita kokopukuja.

Tein pukuostoreissun viimeisillä voimillani. Harkitsin monesti lattialle rojahtamista ja Hra Kepponen tsemppasi minua hokemalla "jaksaa, jaksaa" :D Siinä vaiheessa, kun kotona totesimme, että puku ei mahdukaan esikoiselle, meinasin luovuttaa tai vähintään tiristää pari kyyneltä.

Sotasuunnitelma: ruokaa ja 20min power napit ja takaisin kaupoille. Klo 20:30 olimme viimeisellä oljenkorrella eli Halosella ja myyjällä oli katsottuna kokovaihtoehdot. 20:45 puku oli maksettu ja kassalla saatu pieni slaagi siitä, kuinka kalliiksi itsenäisyyspäiväjuhlavaatteet tulivat. Tietenkin jäljellä oli vain sitä kalliimpaa mallia. Mutta nyt kelpaa nuoren miehen mennä Ylipormestarin bileisiin.

Elättelen toiveita, että esikoinen antaa luvan julkaista blogissa pukukuvia juhlia edeltävästä tanssien kenraaliharjoituksesta.

Puvun takki

Kun tulimme puvun kanssa kotiin, kuopus alkoi muistuttelemaan, että hänellä on perjantaina esiintyminen adventtihartaudessa ja hän haluaa sinne kauluspaidan. Lupasin katsoa jonkun esille kaapista ja rojahdin sänkyyn. Torstai-iltana jallitus jatkui. Kuopus haluaa uuden kauluspaidan. Kuopus on mukisematta käyttänyt kaikki isoveljien vanhat vaatteet, joten yksi kauluspaita on aika kohtuullinen pyyntö.

Kohtuullisuudesta huolimatta aivoni hakivat kuumeisesti pakoreittiä mahdollisesta shoppausreissusta. Suuni jo aukesi lauseeseen "Äiti maksaa sulle kympin, jos et halua uutta kauluspaitaa". Sain onneksi suuni sulkeutumaan kesken lauseen ja päätin olla hyvä äiti ostamalla lapselleni kauluspaidan.

Tuttu strategia: ruokaa ja vähän pidemmät power napit ja sitten taas kaupoille. 20:30 olimme taas ostoksilla. Ehdotukseni valkoisesta kauluspaidasta ei saanut kannatusta, ekaluokkalainen halusi ehdottomasti ruudullisen. Saas nähdä pääsemmekö adventtihartausaamuna yhteisymmärrykseen paidan laittamisesta housujen sisään :)

Tällä hetkellä haluan unohtaa sen ikävän faktan, että meidän lapsilla ei ole lainkaan talvikenkiä. Edessä olisi shoppausta. Huokailen helpotuksesta, että pojat eivät ole halunneet joulu/kevätjuhliin juhlavaatteita, joku kauluspaita yleensä löytyy jokaiselle ja sillä on pärjätty.

Aika arkiselta ruutupaita näyttää kuvassa, mutta ero trikooseen on oikeasti huomattava :)
Farkuista ei poika kuitenkaan suostunut luopumaan

PS. Nyt kun tässä on päästy siistimmän vaatetuksen makuun, niin näin jo vision päässäni, kuinka lapset istuvat joulupöydässä valkoisissa vimpan päälle silitetyissä paidoissaan kravaatit kaulassa ja perintöhopeat kiiltevät joulupöydässä kynttilän valossa ja luonnollisesti lataan eleganssimme someen :D Siksi nauruhymiö, että me olemme perhe, jonka joulueleganssi on tyypillisesti pyjamat, aamutakit ja oloasut

18 kommenttia:

  1. Voin kuvitella, että puvun osto lapselle voi olla kamala kokemus, kun omien vaatteiden ostokin on.

    Meidän joulueleganssi on myös pyjama-verkkarilinjaa. Siihen vielä päälle rouvan tyylikäs kampaus - tukka aivan pystyssä :D

    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puvun ostaminen olisi varmasti ollut neutraali kokemus, jos sen olisi tehnyt vaikka kuukausi sitten, kun kaupoissa oli vielä kokoja ja valikoimaan jäljellä. Mutta piti lykätä sekin viime tinkaan.

      Omassa lapsuuden kodissani joulupöytään yleensä pukeuduttiin siististi ja meilläkin on ollut aamupäivällä sentään päivävaatteet. Mutta etenkin jos käy saunassa, niin minusta sen jälkeen ainoa oikea asuste on pyjama tai aamutakki :D

      Kiitos samoin - ihanaa viikonloppua!

      Poista
  2. :D!
    veikkaan että nuoriso tulee joulupöytään ykkösvetimissään ja alkaa urputtaa aikuisten huonosta tyylitajusta ja epäsopivasta pukeutumisesta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kestän kritiikin nuorisolta tyylistäni pystypäin :) Annan vaan kameran laulaa ja tuuppaa eleganssin someen ja minusta näette vain sen shampanjalasia pitelevän käden :D :D

      Poista
  3. Iik meillä on myös nuo juhlat ensi viikolla, ja puku esikoiselle hankkimatta!! APUVA!! Jesper Junioriin siis mars....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lohdullista, että on muitakin viime tingan ihmisiä. Jesper Juniorista saa n. 100€ koko puvun, niitä oli vielä jäljellä. Ne ovat kaksoiskokoa, joten on vähän arpapeliä, että kuinka istuu päälle. Kotimainen? Kinderit valmistaa pukuja myös, mutta en löytänyt niiden jälleenmyyjää. Stockmannilla niitä on perinteisesti ollut. Tsemppiä ostoksille.

      Poista
  4. Ostin syksyllä nyt 12-vuotiaalle pojalle ekan pikkutakin serkkunsa ristiäisiin, tähän asti on pärjätty nimenomaan chinot+kauluspaita -yhdistelmällä. Hän tykästyi aikuisempaan tyyliin niin kovasti, että toivoo joululahjaksi ihan omaa taskuliinaa (nykyinen oli isältä lainattu) :-O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että poikasi tykkäsi aikuisemmasta tyylistä ja pikkutakki menee päälle jatkossakin. Ihana tuo taskuliina lahjatoive :)

      Poista
  5. Pukukuvat olis kivoja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti saan jotain julkaisukelpoista ja julkaisuluvan :)

      Poista
  6. Luin tämän juttusi viime yönä, kun heräsin enkä saanut unta. Joo, tiedän että silloin ei missään nimessä saisi avata älyluuria ja alkaa surffailla. Vaan katosipa unettomuusärsytys, kun pyrskähtelin nauramaan kuvitellessani sinua juhlavaatemetsällä. Uni maistui taas, kun mielikuvittelin huvittuneena tulevaa joulupostaustasi ;D.
    Poikanen uudessa paidassaan on niin söpö, että kyllähän tuollaisten vuoksi juoksee paremman seppälän perässä vaikka viimeisillä voimillaan :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä otti shoppauskunnon päälle juhlavaatemetsästys :D Onneksi se on hoidettu ja edessä on viikonloppu!
      Olen jo visioinut somejouluani pidemmälle muistelemalla, että missä mahtaa olla ne upeat pellavaiset lautasliinani ja onnistuisivatkohan omatekoiset macaronsit jouluherkuksi :)

      Poista
  7. Ruutupaita on ihan juhlava ton ikäsillä :) Ja luultavammin suurimmalla osalla ei oo kun huppari ja samat mitä aina muutenkin. Ainakin täällä päin mitä oon seuraillu alakouluikästen juhlapukeutumista. Mää oon pakottanu Pojan laittaan aina joulu- ja kevätjuhliin vähintäänkin sen ruutupaidan :D :D Viime jouluna halus itte pikkutakin chinojen kanssa :) Tänä vuonna luultavasti haluaa vetää päälleen roskasäkin ihan vaan sen takia, että vois olla eri mieltä :P
    Mukavaa pikkujouluviikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuopus muuten itsekin epäili, että hän saattaa olla ainoa poika, joka pukee adventtihartauteen kauluspaidan :) Meillä pojat ovat yleensä laittaneet kiltisti kauluspaidat juhliin, jalassa on usein ollut uudet farkut, jos chinot tai vastaavat.

      Kiva, että poikasi kelpuutti viime vuonna pikkutakin. Toivottavasti roskasäkki jää kuitenkin tänä vuonna väliin. Tai sitten sinun pitää ehdottaa roskasäkkiä, jotta pikkutakki kelpaisi :D

      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  8. Minä arvostan jouluna pyjama-eleganssia! Kirkossa käyntiä varten on tietysti pukeuduttava, mutta heti sen jälkeen mielellään ainakin vuorokauden voisi viettää pyjamassa.

    Hienosti oot hanskannut pakkoshoppailun!

    Tarmotar

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin pyjamaeleganssin pitää kestää aina vuorokausi. Mieluiten Tapaninpäivän aamiaisen ylitse :) Se on yksi joulun kohokohtia, kun notkua yöpaitasillaan ja lukea kirjaa ja napsia herkkuja.

      Poista