9. helmikuuta 2015

Fiiliksiä Azerbaijanista

Pinnallisesti katsoen elämä Bakussa vaikuttaa eurooppalais-turkkilaiselta. Baku on suurelta osin siistin ja turvallisenkin oloinen kaupunki. Uusissa rakennuksissa satsataan näyttävyyteen ja paljon on tulossa kansainvälisiä tapahtumiakin. Islamilaisuus ei hallitse kaupunkikuvaa. Moskeijoita näin vain muutaman. Naiset ovat muodikkaasti pukeutuneita eivätkä peitä päätään. Leffateatterissa mainostettiin tulevaa 50 shades of Grey ensi-iltaa. Alkoholia saa useimmista ravintoloista ja kaupoistakin. Ruoka muistuttaa turkkilaista. Suhteellisen korkean näköinen elintaso perustuu maan öly- ja maakaasuvaroihin. Jostain luin, että Baku on Kaspianmeren Dubai. Viitannee ilmeisesti kiihkeään kasvuun, varallisuuden alkuperään sekä rakennustyyliin.

Näkymä Heydar Eliyev museolta

Kauppakeskus

Vielä kerran liekkitornit

Pinnan alla muhii kaikenlaista. Maa kärsii korruptiosta, ihmisoikeusrikkomuksista, sananvapauden rajoittamisesta, suurista tuloeroista ja valtavan omaisuuden keskittymisestä maan eliitille. Vaalit eivät ole olleet rehellisiä. Tällä hetkellä presidenttinä on kaksi kautta hallinneen edesmenneen presidentin poika. Wikipedian mukaan hallintokausien määrän rajoitus äänestettiin muutama vuosi sitten kumoon.

Maan itsenäinen historia on lyhyt. Azerbaijan itsenäistyi Neuvostoliiton romahduksen jälkeen vuonna 1991. Saman tien itsenäinen valtio joutui sotaan Armenian vallattua vuoristo-Karabachin alueen. Poliittinen tilanne muuttui Azerbaijanissa hyvin epävakaaksi ja päätyi opposition vallankaappaukseen.Azerbaijanille epävakaat olot eivät ole uusi tuttavuus. Maasta ovat kiistelleet historian saatossa Persia ja Venäjä ja sittemmin Iran ja Neuvostoliitto. Azereita asuu tällä hetkellä melkein kaksinkertainen määrä Iranissa kuin Azerbaijanissa.

Persialaiset vaikutteet näkyvät jonkin verran rakennuskannassa, mutta parhaiten ne tulevat esiin Bakun vanhassa kaupunkissa, joka huokuu arabialaisempaa tunnelmaa. Harmillisesti kävin siellä ainoastaan pimeän aikaan, jolloin en uskaltanut puikkelehtia yksin pimeässä jokaista pientä kujaa ja kännykkään tallentui lähinnä hämärämössöä :( Viehättävä paikka. Ehkä parhaiten mieleeni jää puisto, jossa istui paljon nuoria pareja pitämässä toisiaan kädestä :)

 Maiden tower, 1100-luvulta

Bakun vanhankaupungin muuri


Esille kaivettuja raunioita

Sitten muutamia tunnelmakuvia kujilta




Yleensä yritän aina jututtaa paikallisia työkavereita ja urkkia niin paljon kuin kehtaan paikallisesta elämästä. Aika vähän olen saanut kaivettua eroavaisuuksia eri maiden isojen kaupunkien keskiluokkaisten ihmisten elämäntyylien välille. Azerbaijanista uskoin sentään eroavaisuuksia löytyvän. Keskustelimme paljon maan tilanteesta ja historiasta, mutta elämäntyylien vertailu oli hyvin vaikeaa. Paikallinen myyntiedustajamme oli nimittäin 27v sinkkumies. Heti kyllä keksin yhden radikaalin eron. Hän asui kotonaan, eikä ollut muuttoaikeissa, ja äiti teki eväät töihin :D Asuminen Bakussa on kallista, joten moni nuori mies asuu kotonaan, kunnes avioituu (kuulostaa sinänsä ihan Italialta). Meikäläinen aikoo potkia pikkukepposet ulos kepposkodosta ihan viimeistään 25-vuotiaina ja toivon heidän kaikkien asuvan ensin yksikseen ja itsenäistyvän ennen avo/avioliittoa. Ja evästarjoilu päättyy kyllä jo paljon aikaisemmin :D

6 kommenttia:

  1. Hahaa, varo vaan mitä menet sanomaan. Tiedä mikä kepponen siellä kotona asustaa vielä kolmekymppisenä :D No ei vaan. Kulttuurierot on kyllä suuria tässä asiassa. Baku näyttää kieltämättä hieman saman tyyppiseltä kuin Dubai tai oikeastaan vielä enemmän tuli jostain syystä Qatar mieleen. Selasin juuri sattumalta tänään kuvia sieltä. Kyllä mä Bakuun lähtisin ihan mielelläni käymään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä nyt Elina maalaile piruja seinille :) Pojat on saatava omille siivilleen. Tai ehkä minusta on vaan sitten ihana, jos joku jää kotiin mamman pojaksi ;)

      Baku oli ihan mielenkiintoinen tuttavuus. Jos haluaa nähdä jotain valtavirrasta poikkeavaa, jossa on vähän turisteja, niin Baku on oiva kohde. Ruokakin oli hyvää :)
      Lentoja Kiovan kautta saa rohkeat tällä hetkellä tosi edullisesti.

      Poista
  2. Nää matkajutut on aina mielenkiintoisia! Kuullostaa tosiaan melko lailla Italian meininkiin tuo miesten itsenäistyminen ....
    Se on homma on onneksi (useimmiten) Suomessa kunnossa :)

    Aurinkoa päivään, huikea keli – jota voi ihailla toimistosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti me Elisa saamme pojista itsenäisiä, ihania ja onnellisia! Tai edes ihania ja onnellisia siellä peräkammarissa :D :D
      Minulta jäi aurinko bongaamatta, olen viettänyt pilvistä päivää asiakkaalla Amsterdamissa. Toivottavasti paistaa vielä huomennakin, mutta ei liikaa. Pitäisi pystyä ensi viikolla tekemään jotain talvisiakin juttuja.

      Poista
  3. Olipa mielenkiintoinen kuvaus Azerbaidžanista ja Bakusta. Paikka ei ole ihan joka turistin kohde. Siis Kiovan kautta sinne, ken uskaltaa...
    Vai pojat ovat kuin italialaiset mammanpojat :)
    Muuten... oletko jo ehtinyt käydä tässä välillä Amsterdamissakin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Baku oli positiivinen yllätys. Maassa satsataan infrastruktuuriin ja kuulemma myös entistä enemmän koulutukseen. Matkaa kohti oikeaa demokratiaa ja tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa on vielä edessä, mutta ainakin kehitystä on.

      Sukupuolten välinen tasa-arvo ei taida vielä olla kovin korkealla Azerbaijanissa. Äidit huolehtivat pojistaan, kunnes siirtävät ne vaimojen huolehdittaviksi :)

      Ehdin käydä Amsterdamissa Azerbaijanin jälkeen. Nyt on sellainen olo, että en halua vähään aikaan yhtään minnekään.

      Poista