26. helmikuuta 2015

Tavallinen päivä 26.2. x 12 vuotta

Kotona sairastellessa olen katsellut poikien taaperokuvia. Kyllä some- ja blogiajan huomaa selvästi. Kun odotin keskimmäistä, niin joulun ja keskimmäisen syntymän välisenä reiluna neljänä kuukautena olen ottanut kuusi valokuvaa. Nykyisin ei ole yhtään valokuvatonta viikkoa.

Otetaanpas sitten katsaus menneisiin 26.2 päiväyksiin. Ihan random päivä siis. Aina ei kyseiseltä päivältä ole kuvaa, siinä tapauksessa olen valinnut mahdollisimman läheisen päiväyksen.

24.2.2004 
Laskettelureissulta Itävallassa. Miehellä oli työmatka ja yhdistimme siihen rinneviikonlopun. Lapseton pariskunta huvittelee, esikoinen syntyy 11/04. Vuoden päästä on ihan eri meininki ;)

23.2.2005
Esikoinen, joka on oppinut kääntymään mahalleen.

26.2.2006
Esikoinen ja mummin koira. Koira on ollut aivan loputtoman kärsivällinen esikoisen kanssa.
Molemmat syntyneet vuonna 2004 :)

17.1.2007
Vaari hoitaa sairasta esikoista.
Tämä on siltä kuvattomalta ajanjaksolta. Toki pieni lapsi, työt ja hirvittävä raskauspahoinvointi selittävät kuvattomuutta. Keskimmäinen syntyy 05/07.

9.2.2008
Mikä ero vuoden takaiseen. Pojat leikkivät mummilassa.
Esikoinen on lintuhäkissä :) Meno kiihtyy loppuvuotta kohden. Kuopus syntyy 11/08.

18.2.2009
Kuopus. Näköjään tässä vaiheessa kuopukselle iski atopiavaihe.

24.2.2010
Esikoinen ja kuopus. Iloista, ihanaa ja raskastakin kotielämää kolmen kanssa.

28.2.2011
Naapurin poika leikittää meidän kolmikkoa. Oli aivan mielettömän luminen talvi!
Minä olin tässä vaiheessa jo palannut takaisin töihin.

20.2.2012
Onni on oma maja ja Mäkkäri ruokaa. Majassa kuopus.
Kuopuksella on ihan eri etuudet :) Esikoinenhan ei saanut pienenä karkkia eikä Mäkkäriruokaa.

24.2.2013
Keskimmäinen hiihdonopettajan kanssa Talmassa. Eka kerta rinteessä.

26.2.2014
Jos ei tuolla nälkä lähde, niin jo on kumma!

26.2.2015

Nyt kun olen tehnyt tämän postauksen haluaisin oikeastaan tehdä tämän uudestaan valitsemalla tylsän helmikuun sijasta vaikka 15.7 jokaiselta vuodelta ja ihastella kaunista kesää ja lasten riemua.

10 kommenttia:

  1. Olipa hauska postaus! Ihania kuvia arjesta vuosien varrelta. Nauratti tuo lintuhäkkikuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Lintuhäkkileikki oli kyllä hauska. Esikoinen oikein kerjäsi, että sulkekaan minut häkkiin :D

      Poista
  2. Ihanat kuvat ja MIKÄ HYMY! Mä käyn säännöllisesti läpi vanhoja kuvia itku silmässä, lasten kasvu on vain niin katkeransuloista.

    Iloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhoja kuvia on niin ihana katsella ja kyllä siinä välillä tosiaan iskee sellainen haikea fillis. Kuinka hetkessä ne lapset ovat kasvaa hujahtaneetkaan isoiksi. Kuopuskin lähtee kouluun elokuussa.

      Poista
  3. Mahtava postausidea. Muisti ei kovin pitkälle kanna, mutta onneksi on valokuvat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Onneksi on kuvat muistinvirkitykseksi :) Tosin taaperon pullean posken uskomaton pehmeys ja muut vastaavat ihanuudet eivät harmillisesti tallennu kuviin :(

      Poista
  4. Vanhoja kuvia on ihana katsella, katselen kavereillakin vanhoja paperikuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta on myös kiva katsella kuvia. Moni on sanonut, että minä olen niitä harvoja, jotka haluavat esim. katsoa kaikki muiden lomakuvat lävitse.

      Poista
  5. Oi aivan ihania valokuvia, näistä on pojat hiukan kasvaneet. Vanhat kuvat ovat niin ihania, tänään sai juuri kotiin viimeiset viime kesän Wienin reissun kuvat. Siellä tulee usein käytyä kummityttöni luona...sinne hän jää...toivottavasti minulla terveyttä riittää että pystyy vielä usein siellä piipahtamaan.
    Nyt tuntuu siltä että kuvia on riittämiin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hilkka :)
      Pojat ovat kyllä noista vanhoista kuvista hiukan venähtäneet :) Minä muistan, että olen useammankin Wienin postauksen kuvia ihaillut blogissasi. Toivon sinulle vielä monta antoisaa reissua sinne.

      Poista