5. elokuuta 2013

Suloinen sunnuntai Suomenlinnassa

Suomenlinna oli täydellinen retkikohde eiliselle hellepäivälle. Sää oli niin lämmin, että jopa tuulisessa ja viileässä Suomenlinnassa tarkeni hyvin kevyissä vaatteissa.

Lautalla keskimmäinen ja esikoinen 

Kohta ollaan perillä

Olimme liikkeellä ystäväni perheen kanssa. Päivä oli ihana. Söimme runsaan piknikin, pojat leikkivät hippaa ja piilosta, isät ja pojat seikkailivat tunneleissa taskulamppujen kanssa, äidit saivat höpötellä, kaikki nauttivat upeasta säästä ja paikan ainutlaatuisesta tunnelmasta. Ystävillimme Suomenlinna on erityisen muistorikas paikka, koska heidät on vihitty siellä (häät oli upeat, herkkusuuna muistelen edelleen maailman parasta vitello tonnattoa).




Kovin kauas eivät lapset jaksaneet tyhjin vatsoin ja tieto herkuista lisäsi kärsimättömyyttä :)


Kylmää kuoharia, mansikoita ja keksejä ja hetki ystävän seurassa

Sitten tunneliseikkailuja.



Näköjään olisi tarennut uidakin - tai ainakin kastautua :)

Suomenlinnan kauneus lumoaa minut aina. Etenkin Kuninkaanmiekka on upea. Lapsille saari tarjoaa mukavasti jännitystä. Ehdottomasti yksi Helsingin parhaista paikoista!

Varastot olivat poikien suosikit, koska nehän selvästi muistuttavat hobittien koteja :)



 Tällainen lentohärveli bongattiin tällä kertaa

 Suomenlinna huokuu seikkailua!



Pojat saivat kuljeskella aika vapaasti alueella. Onnettomuuksilta vältyimme lukuunottamatta pientä nokkosen polttamaa. Järki meets Kepposet?


Hyvää alkanutta viikkoa!

14 kommenttia:

  1. Suomenlinna ON makee paikka!! Lapsille seikkailua, aikuisille upeita maisemia ja ihastuttavia juttuja! "Ennenvanhaan" tuolla oli myös sukellusvene, onkohan sitä enää?

    Ja hei, olenko kurjimus jos käytän sinua hyväkseni, sulla kun lukijoita kuitenkin on kosolti :) Jouduin laittamaan blogini suljettujen ovien taa (tutut löysivät) mutta mielelläni otan joukkoon mukaan ne jotka tahtovat! Postia vain osoitteeseen hymytytti@luukku.com, niin kutsun. Kaikki viralliset lukijani olen luullakseni kutsunut, mutta on voinut myös joku ihanuus unohtua :)

    VastaaPoista
  2. Kesäpiknikit ovat parhaita ja Suomenlinnassa on aina yhtä hauskaa :)

    VastaaPoista
  3. Pohdiskelija:
    Suomenliina on kyllä hieno paikka. En muuten tiedä siitä sukellusveneestä, että onko se vielä Suokissa. Ei ainakaan tullut vastaan.

    Toivottavasti lukijasi löytävät myös suljettujen oviesi taakse. Minä löysin jo :)



    Citymami/Eva:
    Näin on :)

    VastaaPoista
  4. Näyttääpä ihanalta päivältä.
    Täytyisikin käydä vielä lasten kanssa tuolla tänä kesänä.

    VastaaPoista
  5. Souliina S.
    Jos säät pysyvät näin kesäisinä, niin ehdottomasti suosittelen Suomenlinnaa :)

    VastaaPoista
  6. Voi mikä täydellinen päivä. Autuus!

    VastaaPoista
  7. Suomenlinna on niin ihastuttava! Tosi kivoja kuvia, niin ihanan kesäistä.

    VastaaPoista
  8. Suomenlinnan seikkailuretki lapsille nimeltä Kuninkaan miekka on ihan mielenkiintoinen. Kannattaa katsoa netistä. Kierros on vauhdikas ja viihdyttävä. Tarina oli tänä kesänä hieman erilainen kuin viime kesänä. Toki saari itsessäänkin on kiehtova, mutta jos haluaa vaihtelua, niin Kustaan miekan tarina on vähän jännääkIn sellaista.
    Tiina

    VastaaPoista
  9. Tiina:
    Olen joskus katsellut tuota Kuninkaan miekan seikkailuretkeä, mutta on aina jäänyt menemättä. Toivottavasti se pyörii vielä ensi kesänä ja muistaisinkin sen :)

    VastaaPoista
  10. Suomenlinna on aina yhtä kiva retkipaikka. Vaikka kuin monesti on käynyt, niin aina sinne viitsii uudestaan suunnata.

    Syyspimeällä siellä on ihan hitsin kivaa, hauskaa ja vähän pelottavaa yhtä aikaa :)

    VastaaPoista
  11. Kikka:
    Varmasti Suomenlinna on syyspimeällä sopivasti pelottava :) MInä luulen, että meidän pojilla voisi mielikuvitus laukata vähän liikaakin syysreissun jälkeen. Ehkäpä vuoden päästä.

    Itseasiassa mies Suomenlinnassa ollessa mietti, että mikäköhän olisi vastaanotto, jos hän tulisi sinne syysiltana notkumaan P. Kallonen Halloween-kamppeissaan. Itse saisin kyllä jonkun halvauskohtauksen, jos sen näköinen kaveri tulisi vastaan ihan missä vaan ja muulloin kuin Halloweenina vastaan http://pikkukepponen.blogspot.fi/2012/11/halloween-2012.html

    VastaaPoista
  12. Ihanaa! Tekin ehditti tuonne tänä kesänä. :)

    VastaaPoista
  13. Woops:
    Oli hyvä, että jaksoimme ponnistaa Suokkiin saakka. Oli hieno retki :)

    VastaaPoista