1. elokuuta 2013

Haasteita, maisemaa ja koruja

Ensin maisemaa somistukseksi :)


Viimeisellä lomaviikolla mummilassa sää oli jälleen vaihtelevaa. Saderintama eteni hyvin nopeasti. Samaan aikaan taivaalla oli poutapilvi, auringonpaiste näkyi ja ensimmäiset raskaat sadepisarat putoilivat. Oikeastaan aika hieno säähetki.

Sitten haastekysymyksiin. Olen näissä huono, kun ne meinaavat aina unohtua. Nyt olen tsempannut. Ensimmäinen kysymyssetti tuli Haveaniceday-blogista. Kiitos.

Ja omat kysymykseni:
1. Mitä harrastat bloggauksen lisäksi?
Laskettelua, lukemista, askartelua, ompelua, jumppaa ja ulkoilua. Kaipa voisi sanoa, että harrastan nähtävyyksiä Suomessa ja ulkomailla. Liikkuessani yritän aina bongata jonkun kivan/uuden nähtävyyden.

2. Ellet asuisi suomessa niin missä maassa haluaisit asua ja miksi?
Minulla olisi parikin hyvää vaihtoehtoa: Kalifornia -hyvä ilmasto, hyvät työmahdollisuudet, hieno luonto. Riviera -hyvä ilmasto, upeat maisemat ja hyvää ruokaa. Etelä-Saksa -hyvät yhteydet Rivieralle ja Alpeille, kaikki toimii, hyvät palkat ja lähes ikuinen työturva.

3. Pidätkö enemmän elokuvissa käymisestä vai kirjojen lukemisesta?
Lukemisesta.

4. Valko-kuohu- vai punaviini/ vesi?
Olen viini-ihminen, vaikka juonkin sitä aivan liian vähäisesti. Tykkään valko-, puna-, kuohu- ja rosee-viinistä. Mutta ehkä se kuohuviini.

5. Mitä on heikkoutesi herkkujen suhteen?
About aivan kaikki. Olen erittäin voimaton herkkujen edessä. Kolmen kärki on pulla, suklaa ja jäätelö. Tunnetusti ainoa makea, mitä en syö on berliinin munkki ja kuorrutetut donitsit.

6. Olitko hyvä koulussa?
Joo. Peruskoulu oli helppo ja lähes vaivaton. Lukiossa jouduin jo läksyjen tekoon.

7. Mieluisin vuodenaika?
Kesä!

8. Ranta vai kaupunkiloma ja perustelut?
Lasten kanssa rantaloma. Pojat viihtyvät uima-altailla koko päivän ja loma on leppoisaa. Aikuisten kesken kaupunkiloma, koska en varsinaisesti ole auringonottaja. Enkä pidä kovin kuumasta. Kivempi nähdä ja tehdä.

9. Järvi vai meri?
Molemmat käy. Tällä hetkellä enemmän meri, koska olemme asuneet rannan lähellä 11v.

10. Mitä tykkäät tehdä perheesi kanssa vapaa-aikana?
Uida, pelata lautapelejä, lasketella, leipoa, askarrella ja retkeillä.

Sitten uudet korut, nämä ovat ensimmäiset, johon olen väännellyt muutamia lenkkejä. Kyllähän se alkoi pienen treenin jälkeen sujua. Korussa käyttämäni vaaleansiniset foliohelmet ovat minusta todella kauniita. En kyllä oikein ymmärrä, että mitenkä silti niihin päädyin, koska en yleensä käytä mitään vaaleansinistä...




Sitten seuraavaan kysymyssettiin, jonka sain blogista Casa Amarillo. Kiitos.


1. Paras kesämuisto?
Ei kauheeta, ei tällaista voi kysyä. Vuosien varrella on upeita kesämuistoja kertynyt niin paljon, että on vaikea valita vain yhtä. Noh, nuorena naisena olin voimistelujoukkueen kanssa esiintymässä USAssa ja mieleenpainuvin esiintymispaikka oli YK:n pääkonttori New Yorkissa.

2. Kesämuisto, jonka haluaisit unohtaa?
Viime vuodelta oli sellainen synttäriaamu, jonka voisin unohtaa. Keskimmäinen vetäisi hiusvärin kylpyhuoneen seinään. Se on vieläkin korjauttamatta, koska kukaan laattamies ei ole vailla rahaa eikä puolen päivän duunia.

3. Kesässä parasta on...?
Loma, aurinko, uiminen ja tuulen suhina puissa.

4. Kesäkohde, jota suosittelet vaikkapa minulle?
Lapsiperheille suosittelen Harakan saaren luontokeskusta. 

5. Missä vietät mieluiten lomaa ja miten?
Mieluiten vietän lomaa jossain ihanassa lomakohteessa meren äärellä, jossa paistaa varmasti ja lapsille on lämmitetyt uima-altaat. Itse lueskelen kirjoja, nautin vähän kuohuviiniä illalla ja vaan oleilen. Tai nautin auringosta laskettelurinteessä. In real life lomanviettoni on huomattavasti arkisempaa ja puitteiksi kelpaa myös oma koti :)

6. Maistuvin kesäjuoma?
Pepsi Max.

7. Sadepäivän paras tekeminen?
Lukeminen, käsityöt tai lautapelit lasten kanssa.

8. Turhin aleostoksesi?
Joku turvenaamio muutama kesä sitten. Pakkaus on edelleen avaamaton :)

9. Suosikkijäätelö?
Geisha-tuutti. 

10. Kuinka monta jäätelöä päivässä on liikaa?
Riippuu päivästä. Monena päivänä se toinen on jo liikaa, herkkupäivänä ehkä neljäs :)


Sitten omat kysymykseni

1. Mikä on parasta syksyssä?
2. Mitä neuvot syksynvihaajalle selviytymiskeinoksi?
3. Lempikirjasi tai lempielokuvasi?
4. Poimitko marjoja tai sienestätkö?
5. Mikä on suosikkiherkkusi?
6. Mikä on suosikkipaikkasi kotikaupungissasi?
7. Mikä on suosikkiasusteesi?
8. Pidätkö työstäsi? Miksi?
9. Heräätkö helposti aamulla aikaisin?
10. Paras matkakohteesi? Miksi

Ja sitten haastamaan.
Nonna - Pearly White
Woops - Myn kanssa
zirk - Hupulaiset
alma/anette - Aneten aika
Sara.S - Sara.S 

Onneksi olkoon, jos tänne saakka jaksoit lueskella.


15 kommenttia:

  1. Kivoja vastauksia, munkin suosikkituutti on Geisha. Apua, sotku hiusvärin jälkeen varmaan kaamea.

    VastaaPoista
  2. Kiitos haasteesta! Talletin sen heti luonnoksiin, jos tulisi vaikka tehtyä se. :)
    Hyvät vastaukset, aivan oloisesi. :)
    Nyt kun viimeinkin ehdin, selaan postauksiasi taaksepäin!
    Ai niin ja kiva koru! En löydä mistään puuhelmiä edullisesti, joten pitäisiköhän tehdä myös itse? Hmmm. Tuskin saan aikaiseksi. :D

    VastaaPoista
  3. Haveaniceday1:
    Kiitos :) Muistot sotkusta elävät vieläkin. Kaakeleiden saumat tietenkin imaisivat värin sisäänsä. Ja kuten totesin pääkaupunkiseudulla ei laattamiehille kelpaa pieni keikka :( Joten joka päivä voin ihailla lapseni luovuutta.


    zirk:
    Kiitos :)
    Laitoin sulle sun blogiin pari linkkiä tekemiini koruihin. Noita puuhelmikoruja on nimittäin tosi helppo tehdä itse ja tarvikkeita saa monesta askartelukaupasta eivät ole edes kovin kalliita.

    VastaaPoista
  4. Kiitoksia, yritän suoriutua haasteesta vaikka mä oon kyl surkean laiska ollut näissä aina. :)

    VastaaPoista
  5. alma/anette:
    Mä oon kanssa näissä haasteissa surkea, vaikka musta on aina kiva lukea noita vastauksia. Mikäköhän siinäkin on, että esimerkiksi toi lempijäätelösi on vaan niin hyvä kesäkysymys :) Ehkä se, että mitä jos itsentäni olisikin jäänyt joku superherkku bongaamatta...

    VastaaPoista
  6. Vastaan haasteeseen jahka kerkeän, nyt viikonloppuna aion keskittyä olemaan vain ja ainoastaan itseni kanssa. :)

    VastaaPoista
  7. Woops:
    Nauti viikonlopusta hyvässä seurassa :)

    VastaaPoista
  8. Kiitos haasteesta! Pureudun siihen tarkemmin hieman myöhemmin, kun lomakiireet loppuvat :)

    VastaaPoista
  9. Nonna:
    Nauti lomastasi!
    Minusta tuntuu viikon jälkeen kuin en olisi ikinä ollutkaan lomalla.

    VastaaPoista
  10. Hahahaa, miten kukaan voi olla syömättä berliininmunkkia =)=), ihanat vastaukset sinulla!

    VastaaPoista
  11. Roz:
    Ihan yhtä outoa on se, että pidän myös epäterveellisestä ruuasta: hampurilaisista, ravintoloiden kananugeteista, jopa huoltamoravintoloiden leikkeistä, mutta sitten olen tosi ronkeli pizzan suhteen :) Useimmista pizzerioiden pizzoista en pidä.

    VastaaPoista
  12. zirk:
    Eipä kestä. Kerro nyt ainakin joku hyvä vinkki syksystä selviytymiseen :) Kohta nimittäin voi iskeä syysahdistus...

    VastaaPoista
  13. Istuskelin tässä pikku loman jäljiltä blogikierrosta, ja täältähän löytyikin kysymyksiä :) Kiitos niistä, täytyypä muistaa vastailla!

    VastaaPoista
  14. Haltiakummi:
    Hyvä, että huomasit :) Jää odottelemaan erityisesti syysvinkkejäsi.

    VastaaPoista