22. heinäkuuta 2013

Lomastressi lähestyy

Ensin menimme mökille: pakkaa, roudaa ja pura petivaatteet, pyyhkeet, ruuat, vaatteet ja viihteet viidelle. Niin ja sille kuudennelle. Sitten jatkoimme sieltä Tampereelle: pakkaa, roudaa ja pura. Sitten kotiin: roudaa, pura ja pyykkää. Nyt olemme anoppilassa: pakkaa, roudaa ja pura. Minulle on tullut siirtymäangsti, en enää kestä yhtään pakkauskeikkaa. Nyt sopiva lomaohjelma olisi pelkkä möllötys. Kuopus heräsi tänä aamuna pikkasen sairaana, joten taidan yrittää parkkeerata itseni hänen kaverikseen.

Siirtymäangst on iskenyt meidän perheen kuudenteen matkailijaan myös. Siis meidän Noppaan. Tanskan reissun aikana vaari hoiti Noppaa, joka päätti vain mököttää. Siksi päätimme ottaa kuollutta teeskentelevän Mielensäpahoittajan mukaamme. Mökkireissun ajan vielä Noppa matkusti tyytyväisenä matkaterraariossaan auton takakontissa. Mummilareissulle lähdettäessa kun Noppa laitettiin auton takakonttiin, se vetäisi terraarion täyteen hätäripulia (yök!). Nopalle siis riittäisi myös lähdöt.

Kukas se siellä matkalaukun vieressä matkustaa? 


Perillä olemme kaikki viihtyneet hyvin. Noppa myös. Noppa on nauttinut siitä, että hän on saanut kokonaisen huoneen käyttöönsä. Minulla on ollut pokassa välillä pitelemistä tuon elikon kanssa. Olen nimittäin asunut hänen terraariohuoneessaan. Yhtenä päivänä kutsuin konnaa viereisen sängyn alta. Sieltähän se tuli ja yritti niska kenossa selvittää, että mistä (henkilökunnan) ääni kuuluu. Konna teki sellaisen kunniamarssin sänkyni ohi kaula kenossa, mutta ei raukka nähnyt riittävän korkealle nähdäkseen, että olin sängyssä. Sitten se tuhahti ja meni lämpölampun alle ja käänsi pyllyn kohti ääntä.

Uzbekhistanin elikko ylenkatsoi suomalaista superfoodia

Mummilassa Nopan huoneen ulkopuolella kyttää mäyräkoira.
Sen kanssa saa olla tarkkana, mäyris on meillä kotona melkein päässyt terraarioon.

Tampereella otimme toiveuusinnan viime kesästä. Ensin menimme uimaan Nokian Edeniin. Tällä kertaa ostimme vain päiväliput. Sitten oli vuorossa Herra Hakkaraisen Talo Sastamalassa. Se, että pojat halusivat niin kovasti Hakkaraisen talolle oli yllätys. Mutta he muistelivat edellisenä kesänä isin kanssa leikittyjä miekkailu- ja hippaleikkejä niin tohkeissaan, että Hra Kepponen myöntyi toiveuusintaan. Omana strategianani oli istua jossain penkillä kyllästyneen näköisenä :) Tosin päädyin kauppaleikkeihin kuopuksen kanssa.



Viime kesäisestä reissusta Herra Hakkaraisen taloon kirjoitin ihan oman postauksensa, siihen pääset tästä. Mielestäni paikka on kiva kohde noin 4-7 vuotiaille ja kohtuullisesti hinnoiteltu. Tosin paikka on sen verran pieni, että siitä tulee helposti ruuhkainen, kuten tänä kesänä jouduimme toteamaan.

Matkalla mummilaan ehdimme vielä käydä toisen isoäidin luona synttärikahveille.

Tungin aivan täyteen autoon vielä kaksi tällaista jättiruukkuhortensiaa :)

Nyt kelpaisi lepo. Sateinen sää saa terveet pojat nahistelemaan sisällä vailla tekemistä. Toivottavasti huomenna tulee se luvattu helle ja pääsen tuonne laiturille pötköttelemään uimavahdiksi. Laiskana harkitsen, että huomenna vietetään pelastusliivit päällä uintipäivää :)

Olen ollut kesäloman mittaisella kevennyskuurilla ja karkkilakossa. Kohtahan se katkeaa ja sitten herkuttelen näillä:

Poikien sedän ja hänen vaimonsa tulaiset Belgista: pinkkejä käsintehtyjä konvehteja.
Nämä varmaan vaati kaverikseen hyvän kuoharipullon?

15 kommenttia:

  1. Minä oon myös ihan kypsä tähän pakkaa, pura, pakkaa, pura, pese, pakkaa, pura -meininkiin. Mies oli lasten kanssa viime viikolla yhden yön mökillä ja se mökkikassi on edelleen eteisessä odottamassa purkua. Minä en koske siihen!

    No, okei, kurkkasin ettei siellä ole mitään märkää tai akuuttia pesua vaativaa...=)

    VastaaPoista
  2. Rillo:
    Kiintiö on täynnä tosiaan täälläkin. Niinpä harkitsen, että kun pääsen kotiin, niin seisotan purkamattomia kamoja pitkään tyylikkäästi olohuoneen lattialla. Ainakin siihen saakka, kunnes olen kompastunut kamoihin liian monta kertaan :)

    VastaaPoista
  3. Mä juurikin pakkaan täällä neljälle hengelle neljäksi päiväksi tavaraa mukaan hotellilomalle Tukholmaan...niin en jaksaisi, mutta onneksi on tuollainen kylmä ja sateinen päivä, niin ei ainakaan harmita kökkiä sisällä...
    Isännän matkalaukku piti kyllä eka purkaa, hän palasi sunnuntaina työmatkalta(siis reilu viikkoa sitten;)ja viime viikko lomailtiin ihan vaan kotosalla...
    Teitin noppa on suloinen ja aikast helppo matkakaveri; ei tartte pysähtyä pissattaan tai jaloittelemaan:) PS.Teini-ikäiset käyttäytyy hyvin tälläisinä huonon sään päivinä; makoilevat puoliunessa katsellen elokuvia tai lusmuilevat tietokoneella, ei merkkiäkään nahistelusta kunhan palvelu pelaa(ruokaa&herkkuja sopivassa suhteessa)!

    VastaaPoista
  4. Niinu:
    Mukavaa Tukholman reissua teille! Pakkaamista ja purkamista riittää tuossakin.

    Noppa on muuten mukava matkakaveri, jos vaan tuo hätäripuliepisodi ei toistu. Se oli pakko palata terraarion putsaukseen, kun koko auto haisi!

    Mua etukäteen pelottaa, että millaisia teinejä meidän pojista tulee. Kääks. Hyvänä puolena olisi tosin aamu-unisuus ja se, että koko ajan ei ole joku puntissa roikkumassa ja pyytämässä viihdyttämään itseään. Enkä osaa kuvitella, että vaikka kylpylässä teinipoika linnottautuisi koko ajaksi äidin syliin :)

    VastaaPoista
  5. kiitos samoin. neljän viikon lomaan mahtuu neljä reissua koti-/ulkomailla (pituus 3-6 yötä) ja jo kahden jälkeen olisin valmis heittämään hyvästit pakkaamiselle ja purkamiselle! Ensi kesänä lomaillaan kotona!

    VastaaPoista
  6. Joku mulle just sanoi et mikä siinä pakkaamisessa muka niin rankkaa on. No vaikka se, et jäseniä perheessä on kuusi. Ei esim.kahta. Ja sit se lakanat pyyhe rumba. UH! Tonni kamaa paria päivää varten.

    Mut onneksi reissussa sit lopulta kivaa! :)

    VastaaPoista
  7. Anonyymi:
    Pakkaamista on riittänyt teilläkin. Minun lomahaaveeni ensi kesälle on joku tosi rento rantaloma etelässä, mieluiten all inclusivella. Tämän rouvan ahteri pysyisi silloin mahdollisimman paljon ja pitkään kiinni rantatuolissa :)


    P:
    Eihän toi pakkaaminen sinänsä ole mikään superraskas homma, mutta mulla se vaan käy hermoille ja en viitsisi koko ajan toistaa sitä. Kertapakkaus saisi riittää. Tympii. Vaikka onhan nämä vähän näitä valkoisen naisen ongelmia, että onpa kurjaa kun pitää pakata lomareissua varten :)

    Nuo petivaatteet ja pyyhkeet vie paljon tilaa ja painavatkin mokomat :(

    VastaaPoista
  8. Aurinkoa huomiselle toivon mä. :)

    VastaaPoista
  9. Meitä on vähemmän, joten homma on helpompi, mutta juuri pesin taas mökinhajuisia vaatteita ja yritän miettiä mitä pakkaisin itselleni mukaan. Ihana syksy tulee kohta eikä silloin tarvitse mennä mihinkään ;)

    VastaaPoista
  10. alma/anette:
    Aivan sama homma täällä. Toivottavasti sääennustuksen +24 pitää paikkansa (tänne ei luvattiin vaan pilvistä).


    Roosa:
    Itselle on kyllä helppo pakata arkivaatetta, se käy yleensä hetkessä. Työvaatteiden kanssa onkin sitten ongelmallisempaa :(

    On sekin aika masentava ajatus, että kohta loma on ohitse ja mulla ilmeisesti seuraava loma on tammikuussa (+ joulun vapaapäivät). Mulle ei enää meinaa millään riittää 5 viikon vuosiloma.

    VastaaPoista
  11. Pakkaaminen ja purkaminen syö naista. Kyllä! Ihanat pojat. :) ja Noppa :D yllättävän paljon luonnetta elukalla.

    VastaaPoista
  12. zirk:
    Niin syö naista :(
    Minua jaksaa tuo Noppa huvittaa. Vaikka on aika yksinkertainen elikko, niin sillä on omat mielipiteensä asioista ja sillä vähäisellä ilmaisuvoimallaan koittaa kovasti kertoakin ne.

    VastaaPoista
  13. Me ei olla nyt kesällä reissattu missään, mutta sain just tarpeekseni pakkaamisesta ja purkamisesta, kun lapset käy isällään - joten laitoin ison kassillisen (mulle-ei-niin-mieluista) vaatetta menemään siihen suuntaan ja sanoin ettei tarvi palautella niitä ;) Loppu se pakkaaminen ja purkaminen ja pyykkääminen!

    VastaaPoista
  14. Miten voikin kilpikonnasta irrota noin paljon luonnetta! :D Mutta hei, mulle iski nyt huoli - ettei vaan nuo suklaat ois pahoja? Ne meinaan näyttää ihan tavattoman hyvältä ja herkulta! :D

    VastaaPoista
  15. Miima:
    Ymmärrän paremmin kuin hyvin, että tuo jatkuva pakkaaminen ja purkaminen käy tympeäksi. Asia onneksi ratkesi näppärästi. Itse olen miettinyt petivaateratkaisuksi, että koko jengi nukkukoon makuupusseissa :)


    Haltiakummi:
    Esikoinen osasi kyllä valita hyvän kilpparin. Itse olisin valinnut toisen kauniimman kilven värin perusteella. Onneksi esikoinen päätti :) Todennäköisesti meidän perheen metelitaso ja elämäntyyli vähentää rauhaa rakastavan rodun edustajan elinaikaa parilla kymmenellä vuodella, mutta hyvin on elikko sopeutunut meininkiin. Ei meinaa enää sopeutua vuorokausien hiljaisuuteen lainkaan :)

    Tämä voi olla outo väite, mutta väitän että Nopasta näki, että se oli Tampereella onnellinen: iso huone, jossa paljon hyviä koloja ja mukava lattia. Siellä oli niin mukava konnan kuljeskella.

    Noppa menee illalla mukinoitta tarvittaessa matkaterraarioon nukkumaan. Aamulla alkaa kauhea kolina, kun Noppa haluaa sieltä pois. Jos kukaan ei tule riittävän nopeasti päästämään, Noppa kakkaa koko terraarion täyteen.

    VastaaPoista